Vierailija

Olen tapaillut nyt oikein ihanaa ja mukavaa miestä, mutta varjopuolena hänessä on entisen suhteen väkivalta. Kuulemma exä kävi kimppuun mitättömistä syistä, mutta mies kyllä pisteli sitten takaisin. Juoksenko karkuun, vai annanko mahdollisuuden? Kokemuksia?

  • ylös 1
  • alas 16

Sivut

Kommentit (28)

-ted-

Varovaisuus on tervettä. Jos hän sittenkin oli se, jonka nyrkki heilui ensin, et tule tänne urputtamaan, kuinka mies olisi muuten ihana, mutta kun juo ja lyö...

  • ylös 16
  • alas 0
Vierailija

Näinkö mies on tilanteen kertonut, että "ex kävi kimppuun". Mulla voisi kyllä hälytyskellot soida. Vaikuttaa perinteiseltä selitykseltä, etten ole yhtään väkivaltainen, mitä nyt itsepuolustukseksi...

  • ylös 35
  • alas 0
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Anna mahdollisuus. Naiset ovat yhtälailla väkivaltaisia, kuin miehetkin. Mitä siinä mies voi tehdä, jos toinen käy kimppuun. Hävettää tunnustaa, mutta itsekin meinasin kerran lyödä vaimoani. Meisten ja naisten väkivallassa ero syntyy siitä, että miehet ovat yleensä vahvempia ja äärimmäisessä tilanteessa pärjäävät naiselle. Toisaalta toisinaan tosin sattuu, että naiset lyövät miehiä jollakin astalolla joskus myös kohtalokkain seurauksin.

Ole kuitenkin tarkkana. Jos sinusta tuntuu vähänkään siltä,  että mies uhkaillee väkivallalla, niin eroa saman tien. Tämänkaltaisilla asioilla ei ole taipumusta parantua ajanmittaan.

  • ylös 3
  • alas 16
Vierailija

Jos exä kävi kimppuun, miksi mies ei vain rauhoittanut tilannetta pitämällä exästä kiinni tai menemällä pois? Miksi piti hakata takaisin?

  • ylös 17
  • alas 2
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Näinkö mies on tilanteen kertonut, että "ex kävi kimppuun". Mulla voisi kyllä hälytyskellot soida. Vaikuttaa perinteiseltä selitykseltä, etten ole yhtään väkivaltainen, mitä nyt itsepuolustukseksi...

Samaahan selitteli kuulema minun exäni ihmisille, että minä olin raivohullu joka äkkiäarvaamatta saattoi hyökätä tämän kimppuun, veitselläkin kuulema olin uhannut jne.

Todellisuudessa tämä äijä pätki minua turpaan milloin mistäkin, yleensä siitä että hänen sairaalloisen mustasukkaisella mielikuvituksellaan olin ollut pettämässä häntä jos kaupassakäynti kesti viittäkään minuuttia kauemmin kuin yleensä. Päästäni revittiin irti isoja hiustuppoja, silmät oli usein mustana, samoin mustelmia ympäri kehoa. Ainakin yksi hammas lohjennut.

Hyi hitto, onneksi tajusin lähteä... Alkoi inhottaa jo pelkkä muistelu.

  • ylös 28
  • alas 1
Vierailija

Minulle riittäis suhteen esteeksi jo se, että toinen on seurustellut aikaisemmin väkivaltaisen puolison kanssa ensimmäistä lyöntiä pidemmälle, oli se väkivaltainen hullu sitten mies tai nainen. En ota tyhmiä kumppaneita ja tyhmyydestähän tuo kertoo, jos itsensä väkivaltaiseen suhteeseen asettaa.

  • ylös 13
  • alas 4
Vierailija

Itsepuolustus on loppujen lopuksi paljon harvinaisempi parisuhdeväkivallan syy, kuin voisi kuvitella, sekä miehillä että naisilla. Yleensä molemmat ovat väkivaltaisia, aloittaja vain vaihtelee ja kumpikin väittää olevansa se itsepuolustaja.  Tämä on itseasiassa paljon yleisempää myös kuin järjestelmällisesti yksipuolinen väkivalta. 

Kaipa sitä voisi tietyn varauksien suhteeseen lähteäkin, mutta ensimmäisistä väkivallan merkeistä pitäisi kyllä sitten viheltää peli poikki.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jos exä kävi kimppuun, miksi mies ei vain rauhoittanut tilannetta pitämällä exästä kiinni tai menemällä pois? Miksi piti hakata takaisin?

Silloin saa lyödä, jos toinen lyö ensin. Kumma tämä nykyinen käsitys, että lyöminen on aina ja kaikissa tilanteissa väärin. Itseään on aina saanut puolustaa lyödenkin, eikä se miksikään muutu.

  • ylös 2
  • alas 18
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinkö mies on tilanteen kertonut, että "ex kävi kimppuun". Mulla voisi kyllä hälytyskellot soida. Vaikuttaa perinteiseltä selitykseltä, etten ole yhtään väkivaltainen, mitä nyt itsepuolustukseksi...

Samaahan selitteli kuulema minun exäni ihmisille, että minä olin raivohullu joka äkkiäarvaamatta saattoi hyökätä tämän kimppuun, veitselläkin kuulema olin uhannut jne.

Todellisuudessa tämä äijä pätki minua turpaan milloin mistäkin, yleensä siitä että hänen sairaalloisen mustasukkaisella mielikuvituksellaan olin ollut pettämässä häntä jos kaupassakäynti kesti viittäkään minuuttia kauemmin kuin yleensä. Päästäni revittiin irti isoja hiustuppoja, silmät oli usein mustana, samoin mustelmia ympäri kehoa. Ainakin yksi hammas lohjennut.

Hyi hitto, onneksi tajusin lähteä... Alkoi inhottaa jo pelkkä muistelu.

Ihmettelen aina miksi ihmiset alunalkaenkin suostuvat suhteeseen tuollaisen kanssa. Miksi ette lähde jo ensimmäisestä väkivallan vihjeestäkin. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minulle riittäis suhteen esteeksi jo se, että toinen on seurustellut aikaisemmin väkivaltaisen puolison kanssa ensimmäistä lyöntiä pidemmälle, oli se väkivaltainen hullu sitten mies tai nainen. En ota tyhmiä kumppaneita ja tyhmyydestähän tuo kertoo, jos itsensä väkivaltaiseen suhteeseen asettaa.

Pakkopa nyt vaan todeta tähän sellainen juttu, että logiikkasi on todella mustavalkoista ajattelua.

Itse olen ollut väkivaltaisessa suhteessa ja kestin sitä jopa kaksi vuotta. Ja miksi? Todennäköisimmin siksi, että väkivaltaa oli myös lapsuudenkodissani. Totuin ihan pienestä asti siihen, että äiti suuttuessaan hakkasi pääni mustelmille. Ei minun tarvinnut mitään väärääkään tehdä, riitti että äiti oli vihainen ja purki sen sitten lapseen. Ja se oli kaukana tukistamisista ja luunapeista, ihan mojovasti iskettiin nyrkillä päähän jo viisivuotiaasta ylöspäin. Kerran hakkasi lattiaharjalla, yhden kerran taas iski puikulalla täysillä päähän koska kaulitsin hänen mielestään piparkakkutaikinaa väärin...

Että siinä vaan tottuu olemaan nyrkkeilysäkki. Tottuu siihen, että se on ihan arkipäivää että joku lyö.

Nykyään ei onneksi enää ole ketään väkivaltaista elämässä... Mutta painajaisissahan nuo toisinaan tulee takaisin.

  • ylös 13
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinkö mies on tilanteen kertonut, että "ex kävi kimppuun". Mulla voisi kyllä hälytyskellot soida. Vaikuttaa perinteiseltä selitykseltä, etten ole yhtään väkivaltainen, mitä nyt itsepuolustukseksi...

Samaahan selitteli kuulema minun exäni ihmisille, että minä olin raivohullu joka äkkiäarvaamatta saattoi hyökätä tämän kimppuun, veitselläkin kuulema olin uhannut jne.

Todellisuudessa tämä äijä pätki minua turpaan milloin mistäkin, yleensä siitä että hänen sairaalloisen mustasukkaisella mielikuvituksellaan olin ollut pettämässä häntä jos kaupassakäynti kesti viittäkään minuuttia kauemmin kuin yleensä. Päästäni revittiin irti isoja hiustuppoja, silmät oli usein mustana, samoin mustelmia ympäri kehoa. Ainakin yksi hammas lohjennut.

Hyi hitto, onneksi tajusin lähteä... Alkoi inhottaa jo pelkkä muistelu.

Ihmettelen aina miksi ihmiset alunalkaenkin suostuvat suhteeseen tuollaisen kanssa. Miksi ette lähde jo ensimmäisestä väkivallan vihjeestäkin. 

Viesti 12 vastaa tähän.

Vierailija

Yleensä ihmiselle tulee pahat traumat väkivallasta parisuhteessa. Onko miehesi hakenut apua, ollut terapiassa tai uskoutunut ongelmasta kellekään läheiselle?

Entä onko tehnyt exän väkivaltaisuudesta ilmoitusta poliisille? Onko poliisi jouduttu kutsumaan talouteen? Yleensä jos tuollaista tapahtuu, niin vähintään naapurit kyllä tilaavat poliisit paikalle.

Onko exästä olisi todistetta, että ollut väkivaltainen jossain muussa suhteessa, tai ollut alkoholisti, mielenterveyshäiriöinen tai huumeiden käyttäjä?

Onko miehellä edes mitään normaalisti käyttäytyvän ihmisen todistetta miksi itse vastannut exän väkivaltaan väkivallalla?

Jos kaikkiin kysymyksiin tulee kielteinen tai epävarma vastaus, silloin sinulla ei oikeastaan ole mitään todistetta siitä, miten asiat oikeasti miehen edellisessä suhteessa menivät.

Voi siis olla tottakin mitä mies sanoo, mutta siinä tapauksessa hän ei ole toiminut oikein, eikä pitänyt huolta, että pääsee asiasta yli, joten ei kovin hyvä ennuste teidän suhteelleenne. Tai sitten hän on ollut se väkivaltainen osapuoli ja valehtelee sinulle ja sinä tulet olemaan se seuraava uhri.

Tunnetko exää tai ketään hänen läheistään, jolta voisit asiasta kysyä?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittäis suhteen esteeksi jo se, että toinen on seurustellut aikaisemmin väkivaltaisen puolison kanssa ensimmäistä lyöntiä pidemmälle, oli se väkivaltainen hullu sitten mies tai nainen. En ota tyhmiä kumppaneita ja tyhmyydestähän tuo kertoo, jos itsensä väkivaltaiseen suhteeseen asettaa.

Pakkopa nyt vaan todeta tähän sellainen juttu, että logiikkasi on todella mustavalkoista ajattelua.

Itse olen ollut väkivaltaisessa suhteessa ja kestin sitä jopa kaksi vuotta. Ja miksi? Todennäköisimmin siksi, että väkivaltaa oli myös lapsuudenkodissani. Totuin ihan pienestä asti siihen, että äiti suuttuessaan hakkasi pääni mustelmille. Ei minun tarvinnut mitään väärääkään tehdä, riitti että äiti oli vihainen ja purki sen sitten lapseen. Ja se oli kaukana tukistamisista ja luunapeista, ihan mojovasti iskettiin nyrkillä päähän jo viisivuotiaasta ylöspäin. Kerran hakkasi lattiaharjalla, yhden kerran taas iski puikulalla täysillä päähän koska kaulitsin hänen mielestään piparkakkutaikinaa väärin...

Että siinä vaan tottuu olemaan nyrkkeilysäkki. Tottuu siihen, että se on ihan arkipäivää että joku lyö.

Nykyään ei onneksi enää ole ketään väkivaltaista elämässä... Mutta painajaisissahan nuo toisinaan tulee takaisin.

Surullinen tarina, onneksi olet saanut silmäsi auki ja nähnyt asioiden oikean laidan! En minä syyllistä sitä, jota lyödään, mutta ihmettelen vaan suuresti miksi sellaiseen suostutaan. Lapsi ei voi valita, aikuinen tässä maassa voi. Aikuisen pitäisi myös ymmärtää, että tätä maata säätelee lait ja väkivalta toista ihmistä kohtaan on laissa kiellettyä. Eikö hälytyskellojen pitäisi soida edes silloin? Se on laitonta! Oli laitonta jo silloin kun vanhemmat hakkasivat, mutta viimeistään aikuisena se pitää ymmärtää ja tiedostaa, ettei se ole normaalia. Vituttaa ne hullut vanhemmat, jotka nyrkkeilysäkkejä kasvattaa, mutta aikuisena toivon mukaan jokainen tällaisen hullun vanhemman lapsi tiedostaa, ettei se ole oikein.

Vierailija

En alkaisi suhteeseen tuon miehen kanssa. Haisee valitettavasti tänne saakka, että on jotain mätää noissa jutuissa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinkö mies on tilanteen kertonut, että "ex kävi kimppuun". Mulla voisi kyllä hälytyskellot soida. Vaikuttaa perinteiseltä selitykseltä, etten ole yhtään väkivaltainen, mitä nyt itsepuolustukseksi...

Samaahan selitteli kuulema minun exäni ihmisille, että minä olin raivohullu joka äkkiäarvaamatta saattoi hyökätä tämän kimppuun, veitselläkin kuulema olin uhannut jne.

Todellisuudessa tämä äijä pätki minua turpaan milloin mistäkin, yleensä siitä että hänen sairaalloisen mustasukkaisella mielikuvituksellaan olin ollut pettämässä häntä jos kaupassakäynti kesti viittäkään minuuttia kauemmin kuin yleensä. Päästäni revittiin irti isoja hiustuppoja, silmät oli usein mustana, samoin mustelmia ympäri kehoa. Ainakin yksi hammas lohjennut.

Hyi hitto, onneksi tajusin lähteä... Alkoi inhottaa jo pelkkä muistelu.

Ihmettelen aina miksi ihmiset alunalkaenkin suostuvat suhteeseen tuollaisen kanssa. Miksi ette lähde jo ensimmäisestä väkivallan vihjeestäkin. 

Viesti 12 vastaa tähän.

Vastaa, että väkivaltaan tottuu. Tuntuu uskomattomalta, että noin olisi. Luulisi pikemminkin, että lapsuudessa koettu väkivalta tekisi yliherkäksi sille ja vanhempana sen torjuisi kahta tarmokkaammin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittäis suhteen esteeksi jo se, että toinen on seurustellut aikaisemmin väkivaltaisen puolison kanssa ensimmäistä lyöntiä pidemmälle, oli se väkivaltainen hullu sitten mies tai nainen. En ota tyhmiä kumppaneita ja tyhmyydestähän tuo kertoo, jos itsensä väkivaltaiseen suhteeseen asettaa.

Pakkopa nyt vaan todeta tähän sellainen juttu, että logiikkasi on todella mustavalkoista ajattelua.

Itse olen ollut väkivaltaisessa suhteessa ja kestin sitä jopa kaksi vuotta. Ja miksi? Todennäköisimmin siksi, että väkivaltaa oli myös lapsuudenkodissani. Totuin ihan pienestä asti siihen, että äiti suuttuessaan hakkasi pääni mustelmille. Ei minun tarvinnut mitään väärääkään tehdä, riitti että äiti oli vihainen ja purki sen sitten lapseen. Ja se oli kaukana tukistamisista ja luunapeista, ihan mojovasti iskettiin nyrkillä päähän jo viisivuotiaasta ylöspäin. Kerran hakkasi lattiaharjalla, yhden kerran taas iski puikulalla täysillä päähän koska kaulitsin hänen mielestään piparkakkutaikinaa väärin...

Että siinä vaan tottuu olemaan nyrkkeilysäkki. Tottuu siihen, että se on ihan arkipäivää että joku lyö.

Nykyään ei onneksi enää ole ketään väkivaltaista elämässä... Mutta painajaisissahan nuo toisinaan tulee takaisin.

Surullinen tarina, onneksi olet saanut silmäsi auki ja nähnyt asioiden oikean laidan! En minä syyllistä sitä, jota lyödään, mutta ihmettelen vaan suuresti miksi sellaiseen suostutaan. Lapsi ei voi valita, aikuinen tässä maassa voi. Aikuisen pitäisi myös ymmärtää, että tätä maata säätelee lait ja väkivalta toista ihmistä kohtaan on laissa kiellettyä. Eikö hälytyskellojen pitäisi soida edes silloin? Se on laitonta! Oli laitonta jo silloin kun vanhemmat hakkasivat, mutta viimeistään aikuisena se pitää ymmärtää ja tiedostaa, ettei se ole normaalia. Vituttaa ne hullut vanhemmat, jotka nyrkkeilysäkkejä kasvattaa, mutta aikuisena toivon mukaan jokainen tällaisen hullun vanhemman lapsi tiedostaa, ettei se ole oikein.

Kyllähän sen nykyään tiedostaa, mutta tuolloin sitä ei vielä ollut oikein sisäistänyt että vanhemmat oli ylipäätään tehneet jotain väärää. Olin siis suht nuori tuossa parisuhteessakin, juuri ja juuri täysi-ikäinen.

Mutta tuon suhteenkin jälkeen sai paljon tehdä ajatustyötä, että alkoi käsittää ettei se ole ok jos joku minua lyö. Muistan yhdessä työpaikassakin olleen erään pomon, jolla oli todella samanlaiset eleet kuin äidilläni ja se tottakai herätti muistoja ja pelkoja. Siinäkin piti päivittäin itseään muistuttaa, ettei tuo pomo voi minua lyödä tai jos lyö niin marssin välittömästi poliisille. 

Että se on vaan hidasta kasvaa siitä nyrkkeilysäkistä sellaiseksi, joka tajuaa ja tiedostaa omat oikeutensa koskemattomuuteen. Nykyään menee jo ihan hyvin, ainoastaan jos joku kovasti korottaa ääntään niin saatan pelästyä. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minulle riittäis suhteen esteeksi jo se, että toinen on seurustellut aikaisemmin väkivaltaisen puolison kanssa ensimmäistä lyöntiä pidemmälle, oli se väkivaltainen hullu sitten mies tai nainen. En ota tyhmiä kumppaneita ja tyhmyydestähän tuo kertoo, jos itsensä väkivaltaiseen suhteeseen asettaa.

Työkaverini oli ex-vaimonsa kanssa niin kauan kunnes lopulta sai veitsestä. Heillä kuvio oli sellainen, että vaimo alkoi lapsen menetyksen jälkeen juomaan ja muuttui väkivaltaiseksi. Sanoi, ettei puolet isompana ja vahvempana oikein osannut vaimonsa raivonpuuskia pelätä, mutta tuon veitsiepisodin jälkeen oli pakko muuttaa mielipidettään. Siihen asti oli toivonut, että saa sen entisen vaimonsa takaisin. Tyhmää, en osaa sanoa, mutta ymmärrettävää minusta ilman muuta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinkö mies on tilanteen kertonut, että "ex kävi kimppuun". Mulla voisi kyllä hälytyskellot soida. Vaikuttaa perinteiseltä selitykseltä, etten ole yhtään väkivaltainen, mitä nyt itsepuolustukseksi...

Samaahan selitteli kuulema minun exäni ihmisille, että minä olin raivohullu joka äkkiäarvaamatta saattoi hyökätä tämän kimppuun, veitselläkin kuulema olin uhannut jne.

Todellisuudessa tämä äijä pätki minua turpaan milloin mistäkin, yleensä siitä että hänen sairaalloisen mustasukkaisella mielikuvituksellaan olin ollut pettämässä häntä jos kaupassakäynti kesti viittäkään minuuttia kauemmin kuin yleensä. Päästäni revittiin irti isoja hiustuppoja, silmät oli usein mustana, samoin mustelmia ympäri kehoa. Ainakin yksi hammas lohjennut.

Hyi hitto, onneksi tajusin lähteä... Alkoi inhottaa jo pelkkä muistelu.

Ihmettelen aina miksi ihmiset alunalkaenkin suostuvat suhteeseen tuollaisen kanssa. Miksi ette lähde jo ensimmäisestä väkivallan vihjeestäkin. 

Viesti 12 vastaa tähän.

Vastaa, että väkivaltaan tottuu. Tuntuu uskomattomalta, että noin olisi. Luulisi pikemminkin, että lapsuudessa koettu väkivalta tekisi yliherkäksi sille ja vanhempana sen torjuisi kahta tarmokkaammin.

Ihmiset kun reagoi kokemaansa väkivaltaan eri tavoin. Vankilatkin ovat täynnä ihmisiä, jotka ovat kokeneet lapsuuden kodissaan väkivaltaa, eli toiset väkivalta tekee väkivaltaisiksi. Toiset taas sellaisiksi, jotka eivät käsitä omaa koskemattomuuttaan ja tulevat helposti uudelleen lähisuhdepahoinpidellyiksi.

Ei voi etukäteen ennustaa, mitä mikäkin tekee. 

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla