Lue keskustelun säännöt.
Rakastattekote toisianne parisuhteessa?
11.12.2015 |
Olen ollut muutaman vuoden yksin avioeron jälkeen. Ja tuntuu, että katselen ympärilleni ihan eri silmin. Monissa parisuhteissa on pettämistä, väkivaltaa, alistamista ym. Miksi ihmiset ovat yhdessä rakkaudesta vai tottumuksesta?
Kommentit (39)
Rakastamme, paljon. Olemme myös parhaat ystävät. Vähempaan en tyytyisi vaan mieluummin olisin yksin. Monet kyllä näyttävät elävän kamalissa liitoissa, jossa toista avoimesti vähätellään ja mitätöidään... se on kauheaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhteen ei ole tarkoituskaan kestää. Hankkikaa suosiolla uusi suhde ;)
Monet ihmiset eivät vain osaa lähteä huonosta suhteesta.
En oikeastaan rakasta!
Kuitenkin kunnon mies ja hyvä isä lapsille. Kärvistellään nyt tässä vielä muutama vuosi, kun avioero tuntuu rankalta ratkaisulta kaikkien osapuolten kannalta. Ei pettämistä (tai ainakaan tietääkseni), ei väkivaltaa, jos fyysisestä puhutaan, henkinen on ilmassa ehkä... Alistaja olen ehkä minä jollain tavoin. Vähättelen miestäni helposti, yritän kovasti, etten näin tekisi. Sieltä ne sanamuodot ja äänensävyt kuitenkin pulpahtelevat pintaan haluamattani.
Paska olen!
Monet ovat yhdessä tottumuksesta, tai koska eivät vain halua olla yksin, tai koska olisi liian hankalaa erota (taloudellisesti tai muuten). Useassa parisuhteessa ei ole rakkautta, ja jos ei olisi lapsia, niin huomattavasti useammat eroaisivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastan kai vähän, kun en tunne negatiivisesti. Peruselämää ilman riitoja tms. ongelmia. Ei kuitenkaan mitään tunnu miltään, lasten takia ei tule mieleenkään erota. Ilman lapsia etsisin parempaa. Mitään virityksiä ei ole, mutta jos johonkin valtavasti ihastuisin ja tunne olisi molemminpuolinen eikä menisi normaalisti ohi, niin se varmaan olisi sitten menoa...
Ei vaihtamalla parane .
Kyllä arki tulee nopeasti kunhan alku huuma on ohi, AINA .
Välittäminen ja tottuminen kai pitää pareja yhdessä.
Myös yhteinen asunto, lapset & ystävät
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rakastan kai vähän, kun en tunne negatiivisesti. Peruselämää ilman riitoja tms. ongelmia. Ei kuitenkaan mitään tunnu miltään, lasten takia ei tule mieleenkään erota. Ilman lapsia etsisin parempaa. Mitään virityksiä ei ole, mutta jos johonkin valtavasti ihastuisin ja tunne olisi molemminpuolinen eikä menisi normaalisti ohi, niin se varmaan olisi sitten menoa...
Samat sanat.
Rakastan, erittäin paljon. Mieheni on myös paras ystäväni. Piristää aina huonoa päivää ja auttaa pyytämättä silloin, kun itse en jaksaisi kaikkea tehdä. Tämä on ensimmäinen suhde, jossa olen saanut olla täysin oma itseni ja vapaa. Palvon miestäni siitä hyvästä ja teen mielelläni kaikkea pientä näyttääkseni, että välitän. Harvemmin riidellään, koska ajatukset rahankäytöstä ja siisteydestä on samat, joten sitenkin sovitaan hyvin yhteen.
En ymmärrä miten toiset jaksavat räpiköidä riitaisissa tai muutoin huonoissa suhteissa. Olen itsekin ollut riitaisassa suhteessa, eikä sitä kauaa jaksanut. Verotti niin paljon arjen jaksamista, minuuttani yms. Huonossa suhteessa olleena osaan arvostaa pieniäkin hyviä asioita puolisossani ja huonompana aikana, esim. silloin kun tuntuu hetken elämä lattealta, ymmärrän, ettei se rakkaus silti mihinkään häviä, vaikka sitä nyt ei aina ihan täysiä uhkukkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei enää. Pitkässä parisuhteessa tunteet laimenee. Onneksi meillä on taloudellisesti asiat hyvin, joten olen tyytyväinen.
Jos nyt lähdetään siitä, että määritellään, että mitä se rakkaus nyt on. En ole keski-ikään mennessä koko asiaa vielä ymmärtänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan rakasta!
Kuitenkin kunnon mies ja hyvä isä lapsille. Kärvistellään nyt tässä vielä muutama vuosi, kun avioero tuntuu rankalta ratkaisulta kaikkien osapuolten kannalta. Ei pettämistä (tai ainakaan tietääkseni), ei väkivaltaa, jos fyysisestä puhutaan, henkinen on ilmassa ehkä... Alistaja olen ehkä minä jollain tavoin. Vähättelen miestäni helposti, yritän kovasti, etten näin tekisi. Sieltä ne sanamuodot ja äänensävyt kuitenkin pulpahtelevat pintaan haluamattani.
Paska olen!
Niin olet. Ruoski itseäsi, että Jumala antaisi sinulle armon. Huono nainen olet ja opetat lapsesikin samanlaisiksi alistajiksi. Kannattaa miettiä tätä hetki. Joskus tulee vastaan joku, joka ei alistukaan ja silloin voi olla alistaja vaarassa. Sitäkö toivot lapsillesi?
Syvää rakkautta tämä on ollut jo 20 vuotta. Ei sitä muuten toista jaksaisi vuodesta toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse rakastan miestäni hyvin paljon! Miehestäni en voi varmuutta sanoa, koska en osaa lukea ajatuksia.
Rakastan ja mies rakastaa minua. Alkuhuuma on ohi, naimisissa oltu 10 v. Suhteessa on arkista luottamista, pikkuvauvavaiheesta on selvitty, me-henki on hyvä. Ei minulla ole valtavia rakastumisen tunteita miestä kohtaan, mutta rakastan, tuttu ja turvallinen.
Minä en rakasta. Keräilen rahaa muuttoa varten.
Vaikea vastata tällä hetkellä omasta puolestani. Mieheni ei minua rakasta. Hänen mielestään olemme täysin toisillemme sopimattomia. Itse olen vielä tähän asti kaikesta huolimatta rakastanut ja kait edelleenkin rakastaisin jo voisin päästä yli katkeruudesta, pettymyksestä ja ennen kaikkea jälleen luottaa mieheeni.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea vastata tällä hetkellä omasta puolestani. Mieheni ei minua rakasta. Hänen mielestään olemme täysin toisillemme sopimattomia. Itse olen vielä tähän asti kaikesta huolimatta rakastanut ja kait edelleenkin rakastaisin jo voisin päästä yli katkeruudesta, pettymyksestä ja ennen kaikkea jälleen luottaa mieheeni.
Miksi sä roikut tuollaisessa?
Minusta on alkanut tuntua, että tämä on mulle nykyään järkiliitto, mies on varakas, ja elämä on siltä osin mukavaa, saan paljon aineellista hyvää. Mutta kyllähän tässä kipinä puuttuu minun osalta, mies taas tuntuu palvovan minua. Se tuntuu väärältä. En tiedä mitä pitäisi tehdä :/
Ei ole koskaan ollut parisuhdetta :(