Harmittaa vieläkin, oli tarkoitus viettää kavereiden kanssa pikkujouluja viime lauantaina

Vierailija

Kutsuin siis jo noin kuukausi sitten viisi kaveriani meille viettämään kavereiden kesken pikkujouluja. Kaikki olivat innostuneita ja olimme yhdessäkin miettineet mitä voisimme tehdä ja mitä ruokaa kukin toisi jne ja juttelimme asiasta viimeksi juhlia edeltävänä päivänä.

Minä ostin viinit, siivosin kotona, tein pieniä purtavia, lähetin miehen lasten kanssa mummolaan ja muutenkin valmistauduin innolla.

Ensimmäinen peruutus tuli saman päivän aamuna, kaverini oli tullut kipeäksi. Tämä oli vielä ihan ok. Laitoin sitten pari tuntia ennen sovittua ajankohtaa viestiä muille, että ovathan tulossa vielä. Yksi vastasi, että on niin väsynyt että ei jaksa tulla. Toinen vastasi, että oli edellisenä iltana juhlimassa jo ja että krapula vaivaa vieläkin. Yhdellä oli tullut riitaa miehen kanssa lähtemisestä ja ei siksi päässyt. Viimeisellä oli sattunut työvuoro samalle päivälle ja pääsisi tulemaan vasta myöhään illalla ja ei varmaankaan jaksaisi enää sitten.

Vietin siis illan yksin, harmitti paljon ja itketti. Join vähän viiniä, laitoin ruuat jääkaappiin ja menin nukkumaan. Onneksi ruuat kelpasi miehelle ja lapsille kuitenkin.

Näin on käynyt minulle useasti aiemminkin, en siksi yleensä järjestä juhlia, kun ei niihin yleensä kukaan tule, tai vain yksi tai kaksi kutsutuista. En tiedä miksi minun järjestämäni juhlat eivät sitten kiinostakaan ihmisiä. Ja jotenkin harmittaa vieläkin ihan suunnattomasti, vaikka kaikilla olikin ehkä ihan hyvä syy olla tulematta.

Onko teille käynyt vastaavaa? Onko lapsellista olla harmissaan?

Kommentit (14)

Vierailija

Ei ole lapsellista olla harmissaan. Osala oli ymmärrettävä syy jäädä pois, muttei siltä kuulostanut että kovat halutkaan olis olleet. Jotkut ystävyyssuhteet ehkä tulee tällä tavalla tiensä päähän. Älä murehdi, kokeile tuota mitä kerron alla - siitä näet onko teillä vielä ystävyyttä vai onko elämä ajanut sen yli.

Minulle kävi melkein samalla tavalla kun vaihdoin työpaikkaa ja paikkakuntaa. Meillä oli tiivis hauska porukka jonka kanssa kyläiltiin toistemme luona ja tehtiin kaikenlaista hauskaa. Kun olin käymässä entisellä kotipaikkakunnallani järjestin aina tapaamisia ja hauskaa oli edelleen. Jotenkin heräsin yhtäkkiä siihen, että minä olin aina se, joka järjesti ja kutsui. Kun lopetin sen, loppui tapaamisetkin. Nyt monen vuoden jäkeen joskus olemme tavanneet jonkun muun kutsusta, mutta onhan se ihan eri tilanne verrattuna entiseen. Pidän meitä lähinnä entisinä ystävinä, nykyisinä tuttavina. Ihan mukava on tavata muttei se sama ole.

Jos teilläkin tapaamiset päättyy, älä sure. Ei niistä nykyisistä / entisistä kannata väkisin yrittää kiinni pitää, uusia ystäviä ja kavereita tulee kyllä ja luultavasti parempiakin = nykyiseen elämäntilanteeseesi paremmin sopivia. 

Vierailija

En tiedä miksi kaverisi eivät pidä sovitusta kiinni. Oletan siis että tämä oli jo kaikkien kanssa varmasti kunnolla sovittu juttu, eikä niin että mitään jää ns. ilmaan roikkumaan, tosin viestisi ei anna niin ymmärtää...( tällä ilmaan roikkumisella tarkoitan sitä kun mulla mm. on yksi sukulainen joka olettaa paljon asioita, ja kun ne eivät toteudu kun muut eivät tienneet asiasta sopivansa, niin märehtii aina sitä ettei taas voinut luottaa. Olen hänelle usein sanonut että sovi kunnolla, äläkä oleta jostain ohimennen sanotusta liikaa, jos haluaa varmistua niin ottaa yhteyttä että sopiiko se nyt näin ja näin kunsilloin niin puhuttiin...)

Ikäväähän tuo on ja olen pahoillani puolestasi. Itse aina pidän kiinni kun jotain sovitaan, tai peruutan ajoissa. Sairastumiselle ei mitään voi, mutta en lähde baariin edellisenä iltana jos tarkoittaa sitä etten pääsisi sen takia jo sovittuun tapaamiseen, lähden jos jaksan huvitella molempina iltoina. Ihmiset on aika ajattelemattomia nykyään tai siis ajattelevatvain itseään, muiden fiiliksillä ei näytä olevan niin väliä.

Vierailija

Jos on sovittu, että tavataan ja sitten tulee "emännältä" pari tuntia ennen tiedustelu, että oletko vielä tulossa, niin takuuvarmasti väitän, että en pääse. Koen loukkauksena tuon, että pitää muistuttaa saapumisesta.

Vierailija

Harmittaa sun puolesta:( Mä en edes suunnittele enää, kun kysyn niin ei kukaan muka pääse. Lapsettomia opiskelijoita kaikki... Olisit jättänyt lapset isovanhemmille siksi yöksi ja kutsunut miehen sun kanssa pikkujouluilemaan? 

Vai vetääkö joku tästäkin herneet nenään kun isovanhempia kuormitetaan,..

Vierailija

Aika reiluja kavereita. Tuosta kipeänä olevastakin vähän mietin, että itse kyllä ilmoittaisin oma-aloitteisesti, jos olisin tullut kipeäksi ja pahoittelisin samalla etten pääsekään. Ei niin, että juhlien emännän pitää ensin kysyä, että olenko tulossa.

Onko kavereillasi vähän sellainen syndrooma, että jos yksi ei tule niin kukaan ei tule? Sellaisenkin ilmiön olen havainnut joissain porukoissa ja tällä on sitten aiheutettu reippaasti pahaa mieltä, kun jätetty yhdessä tuumin menemättä jonkun kutsuille.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen loukkauksena tuon, että pitää muistuttaa saapumisesta.

Sinähän herkkähipiäinen otus olet.

Pidän kaveripiirissä aika outona, että sovitaan tapaaminen, valmistellaan sitä yhdessä jne. ja sitten siinä vaiheessa, kun valmistautuminen on parhaimmillaan tuleekin soitto, että hei, kai sinä muistat, mikä päivä on tänään, vieläkö olet tulossa tänne. Pidän sitä epäluottamuksenosoituksena, että kaveri ei usko minun tulevan - ei kai hän muuten perään soittelisi ja kyselisi? Ja jos vielä lisäisi, että ei Mariakaan tule, niin ymmärtäisin, että aha, ei bileitä, koska Maria puuttuu.

Vierailija

Mun mielestä ainoastaan noilla, ketkä oli oikeasti kipeänä ja töissä, oli hyvä syy jättää tulematta. Joku krapula ja mies ei päästä-lässytys kuulostaa ainoastaan tekosyiltä. Joku väsymys on kanssa vähän niin ja näin. Surullista kuitenkin, toivon että löytäisit uusia ystäviä ketkä arvostavat sinua oikeasti :(

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jos on sovittu, että tavataan ja sitten tulee "emännältä" pari tuntia ennen tiedustelu, että oletko vielä tulossa, niin takuuvarmasti väitän, että en pääse. Koen loukkauksena tuon, että pitää muistuttaa saapumisesta.

Mutta eipä sinunkaltaistasi idioottia taideta kovin usein minnekään kutsuakaan?

Vierailija

Ikävä juttu ja kuten joku tuossa totesikin, ehkä ystävyytenne on tavallaan tullut tiensä päähän tai ainakaan ette koe sitä samalla tavalla. Toisten moukkamainen käytös ei ole mitenkään sun vika, mutta mitenkään vittuilematta kyllä ihmettelen minäkin, miksi laitoit viestit muille kutsutuille. Sehän tavallaan tarjosi mahdollisuuden vetäytyä illanvietosta kun muuten olisi tarvinnut oma-aloitteisesti ilmoittaa ettei ole tulossa. Onko aiemmin tapahtunut sellaista, että joku on ilmoittanut ihan viime tingassa ettei tule tai tehnyt oharit? Onko ystävyytenne sinulle tärkeämpää kuin noille muille.

Itseäni ärsyttää lievästi jos joku varmistelee jotain selkeästi sovittua asiaa. Yksi sukulainen lähettää aina tekstarin, missä ei kysy suoraan olenko tulossa tai muistanko, vaan tekee jotain tikusta asiaa, mikä liittyy hänen luokseen menoon. Voi vaikka soittaa että oletteko jo lähteneet, laitanko perunat kiehumaan ja tiedän että tämän taka-ajatuksena on varmistus siitä ettemme ole unohtaneet. Aiemmin kysyi / muistutti suoraan ja tämä on nyt seurausta siitä, että totesin ettei tarvitse muistuttaa. Aikuinen ihminen kyllä normaalisti muistaa mihin on milloinkin luvannut mennä.

Jos on sovittu että kaverit tulevat 5.12. kuuden aikaan syömään, niin en kyllä niille mitään viestejä lähetä ja varmista asiaa. Eri juttu jos aika on vaikka sopimatta tai muuten treffit vähän epämääräiset, mutta tästähän ei nyt ollut kyse.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on sovittu, että tavataan ja sitten tulee "emännältä" pari tuntia ennen tiedustelu, että oletko vielä tulossa, niin takuuvarmasti väitän, että en pääse. Koen loukkauksena tuon, että pitää muistuttaa saapumisesta.

Mutta eipä sinunkaltaistasi idioottia taideta kovin usein minnekään kutsuakaan?

Totta, koska olen se, joka järjestää juhlia eikä soittele perään. Viime viikonloppuna oli sovittu tapaaminen 7 kaveruksen kesken ja meitä oli 9, koska pari tuttua oli samaan aikaan Suomessa käymässä ja halusi mukaan illanviettoon. Ei ongelma, tarjottavaa riitti kaikille ja hauskaa oli, vaikka en soitellut pitkin päivää varmistuksia, että pääsetkö, tuletko, ethän ole unohtanut.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat