toimeentulotuki: sisältyykö sähkölasku perusosaan?
Kysyin jo muualla, kysytään nyt täälläkin.
Olen käsittänyt, että sähkölasku voidaan korvata erikseen, perusosan lisäksi.
Kommentit (30)
Joskus e maksetaan erikseen ja joskus taas pitää maksaa perusosasta. Nykyisinhän eivät kai enää suoraan maksa, vaan antavat rahaa
Täydentävänä voi antaa jos kohtuullinen määrä.
Korvataan erikseen. Joissain kaupungeissa määritelty yläraja sähkönkulutukselle henkilöluvun mukaa. Jos sähkölämmitystä laskussa, sisältyy lämmityksen osuus n. 70% laskusta kuntakohtaisiin enimmäisasumismenoihin.
TTT-päätöksissä lukee näköjään että tuki päätetty "asunnon kohtuullisiin taloussähkö-, kaasu" ym. laskuihin.
Hain tt-tukea yhdeksi kuukaudeksi, päättivät yllättäen kahdeksi kk:ksi, sen jälkeen tuli sähkölasku ja maksoin sen, hain uudestaan sähkölaskulle tukea sille jälkimmäiselle kuulle. Hakemus hylätty, koska on jo 'myönteinen päätös tehty ja myös s-laskulle'. Ettei vain olisi niin, että jos olisivat päättäneet vain haetulle kuulle ja olisin hakenut sitten erikseen sille seuraavalle kuulle s-laskun kera, olisivat korvanneet s-laskunkin.
Maksettu noin sata euroa tt-tukea työmarkkinatuen ja asumistuen lisäksi ja ttt:n pitäisi heidän mukaansa kattaa sähkökin.
Tiettyyn määrään asti maksetaan täydentävää. Muistaasenki joku vajaa 40€ kuukaudessa.
Mitä hel..? Maksammeko me vielä teidänkin sähkölaskunne??
Sähkölasku, kuten muutkaan asumiskulut eivät kuulu perusosasta katettaviin menoihin. Asumismenot ovat toimeentulotukilain 7b:n mukaisia muita perusmenoja, jotka huomioidaan tositteiden mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Sähkölasku, kuten muutkaan asumiskulut eivät kuulu perusosasta katettaviin menoihin. Asumismenot ovat toimeentulotukilain 7b:n mukaisia muita perusmenoja, jotka huomioidaan tositteiden mukaan.
Mitä tässä nyt pitää tehdä, jotta uskovat?
Vetoavat varmaan siihen päätöksen osaan, "Teille myönnetään toimeentulotukea erääntyviin asunnon kohtuullisiin taloussähkö-, kaasu- ja vesilaskuihin ajalle...".
ap ja n:o 5
Erikseen toimeentulotuen lisäksi saa sähkölaskut ja vakuutuslaskut ja vesilaskut ja lääkkeet ja lääkärilaskut ja hammaslääkärilaskut tietenkin!! Ei kai niitä voi maksaa omasta pienestä perusosasta!
Meillä jää lapsen kanssa viokran jälkeen alle 1000 euroa ruokaan ja muuhun!! Joten kyllä olisi pulassa jos pitäisi vielä hammaslääkärit ja sähköt itse maksaa. Lisäksi lapsi pääsee edes pieneen harrastukseen tanssiin joka maksetaan. Ja edes yhdelle leirille kesäisin.
Finlex.fi ja hakusanaksi "Laki toimeentulotuesta". Siellä mainitaan 7 pykälässä perusosasta katettavat menot 7b:ssä muut perusmenot KOHTUULLISET ja 7c:ssä täydentävä ttt. Ehkäisevä ttt on pykälässä 13.
Ja jouluksi saa lapsiraukka yhden paketin jostain keräyksestä ja 50 euron ruokalappu jouluruokiin nyt joulun kunniaksi mutta eihän sillä kyllä paljon joukuruokia ostella mutta yritän jotenkin saada lapselle joulutunnelmaa edes...
10
Kertoisitko mille kuukaudelle päätös on tehty, milloin sähkölaskusi ERÄpäivä (ei maksupäivä) on ja paljonko laskun loppusumma on. Oletko aivan varma, etteivät ole maksaneet sinulle/laskuttajalle laskua jo aiemmalla myönteisellä päätöksellä? Meidän kunnassa MYÖNTEISET päätökset tehdään lauseella;"Tällä päätöksellä maksetaan myös muut päätöksen voimassaoloaikana erääntyvät toimeentulotuessa huomioitavat laskut toimitettujen tositteiden perusteella."

Haista nyt jo kermaperse paska. Missä kultalinnassa sitä persehedelmää kasvatat?
Meillä 2 aikuista ja 2 lasta, lainan ja vastikkeen jälkeen räpylään jää 1200e josta maksetaan:
Ruat, lehdet, SÄHKÖ, vakuutukset, netti, puhelin, opiskelu- ja työmatkat, lasten päivähoitokulut jne. Mietippä sitä.
14, ei ole kuule helppoa! Ja juuri siksikään en voi palata nyt työhön! Rahaa tulisi pienestä palkasta vain vähän enemmmän käyeen mutta pelkään että sitten ei enää voisi huoltaa hampaita eikä lapsi pääsisi mihinkään enkä ainakaan päivähoidosta voisi maksaa jos ei enää saisi apuja!!
Näin pärjää edes jotenkuten.. Kun tietää että saa laskut aina vietyä. Ja voi huolehtia kodista rauhassa.
10
Vierailija kirjoitti:
Kertoisitko mille kuukaudelle päätös on tehty, milloin sähkölaskusi ERÄpäivä (ei maksupäivä) on ja paljonko laskun loppusumma on. Oletko aivan varma, etteivät ole maksaneet sinulle/laskuttajalle laskua jo aiemmalla myönteisellä päätöksellä? Meidän kunnassa MYÖNTEISET päätökset tehdään lauseella;"Tällä päätöksellä maksetaan myös muut päätöksen voimassaoloaikana erääntyvät toimeentulotuessa huomioitavat laskut toimitettujen tositteiden perusteella."
Hain yhdelle kuulle, lokakuulle. Siinä vaiheessa sähkölaskua ei ollut saapunutkaan minulle. Päättivätkin (lokakuussa) samalla kertaa loka- ja marraskuulle, noin satku per kuukausi. Päätöksen laskelmassa puhutaan vain "perusosasta", 485,50. S-laskun eräpäivä 3.11., summa alle 50 e. Heillä ei mainittua päätöstä tehdessään siis ollut tiedossa sähkölaskustani yhtään mitään. Ja nyt jälkikäteen hylkäävät hakemuksen s-laskun korvaamiseen.
Eivät kyllä sano, että olisivat maksaneet s-laskun laskuttajalle eivätkä varmaan olekaan maksaneet.
Netistä huomaan, että sähkölasku ei tosiaan kuulu perusosaan. Silti ovat ko. päätöksessä ja myös aiemmin sanoneet päätöksessä kuten jo siteerasin viestissä 9. Outoa!
Kynttilöillä saa tunnelmaa jouluun.📦
Jollei laskua ole maksettu sossusta suoraan, niin toimita sossuun lasku ja kuittinmaksusta niin maksavat korvauksen sun tilille. Sulla täytyy olla myönteinen päätös alkuperäisen eräpäivän kuukaudelle, ei auta jos oot siirtänyt eräpäivää tai kyseessä on muistutuslasku.
-sossu
Hylkäsivät pelkän hakemuksesi sähköön siksi että päätös oli jo tehty siihen. Nyt tuon sähkökorvauksen saaminen vaatii vain tuon että toimitat alkup.kuitin ja maksulapun minkä saa esim. verkkopankista tulostettua.
-sossu
Vierailija kirjoitti:
Jollei laskua ole maksettu sossusta suoraan, niin toimita sossuun lasku ja kuittinmaksusta niin maksavat korvauksen sun tilille. Sulla täytyy olla myönteinen päätös alkuperäisen eräpäivän kuukaudelle, ei auta jos oot siirtänyt eräpäivää tai kyseessä on muistutuslasku.
-sossu
Luepa vähän, mitä tuolla olen selostanut.
Olen maksanut ko. laskun, ja toimittanut laskun sossuun uuden, vain laskua koskevan hakemuksen yhteydessä. On myönteinen päätös alkup. eräpvän kuukaudelle. En ole siirtänyt eräpäivää eikä kyseessä ole muistutuslasku. Kieltäytyvät maksamasta.
ap
Joo, näin on itselleni tehty. Siis sähkölasku maksetaan erikseen.