Kotiäitiys uhkaa mielenterveyttä. Miten te muut kotiäidit oikein jaksatte?
Nyt saa antaa selviytymisohjeita. Olen ollut yli 3 vuotta kotona. Lapsia kaksi ja kolmas tulossa. Satunnaisia väsymiskausia on ollut ennenkin mutta nyt on alkanut tuntumaan etten enää jaksakaan.
Tilanne on vaan mahdoton kun kolmas on tulossa, en voi nyt töihinkään palata.
Lapset ovat rakkaita ja ihania. Miehelle vaan ei ole mitään annettavaa. Hän sanoi että mulla ei ole antaa hellyyttä kun olen niin rutiinien tappama. Se on totta. En vain jaksa koko ajan antaa ja antaa. Tarvitsisin jotain virikettä itsekin. Eikä se ole mikään perhekerho kerran viikossa.
Mulla oli kunniakas ajatus olla hyvä kotiäiti, mutta tämä kolmas lapsi kun ilmoitti, vahinkona, tulostaan, tuntuu etten enää jaksakaan. Juuri kun kuopuksen kanssa tämän vauva-ajan jälkeen vähän helpotti. Nyt olen samassa suossa taas. Tuntuu etten enää koskaan pääse töihin takaisin. Näen elämäni vain pitkänä vaipanvaihtoputkena jolle ei näy loppua.
Äitini lupasi autella lasten hoidossa että pääsen töihin palaamaan siten ettei nuorinta tarvitsisi laittaa heti hoitoon. Meni sitten puihin sekin. Ei jaksa/halua/viitsikään.
Kaikki on toivotonta:(
Kommentit (14)
Minulle henkireikiä ovat ystävät, perhekahvila kaksi kertaa viikossa ja seurakunnan perhekerho. Lapsia kolme 5v, 3v ja 6kk ja kotiäitinä olen ollut koko ajan.
Minulla tosin on kesällä yksi asia, jota odottaa, sen voimin jaksan. Muuten olisin varmaan jo pystyyn kuollut..=) vai pitäiskö itkeä..=I
Olin kotiäitinä 4,5 vuotta ja palasin töihin kuopuksen ollessa 2,5 vuotta. Ensimmäiset kaksi vuotta kotona oli mukavaa, sitten vain alkoi tylsistyttää. Se miten jaksoin neljä vuotta oli etätyöt. Tein etäopettajan hommia 5-20 tuntia viikossa.
Sitten muutimme ulkomaille ja jouduin jättämään etähommat ja jäin 100 prosenttiseksi kotiäidiksi. Ja seinät alkoivat kaatumaan....
Jos et voi tehdä työtä, niin opiskele. Minä en suosittele pitkinnypläystä, vaan ihan tutkintoa. Sellaista, johon on pakko keskittyä, ja joka vie ajatukset pois arjesta.
että jos alkaa kotona tuntua siltä, että tulee hulluksi, kannattaa mieluummin laittaa lapset hoitoon joksikin aikaa. Vaikka kuinka arvostaisi sitä, että hoitaa lapset kotona, on kuitenki parempi hoidattaa niitä vähän aikaa kodin ulkopuolella kuin pimahtaa ja tehdä jotain peruuttamatonta. Ei hoitoon viemisen tarvi olla lopullinen ratkaisu. Esim. puoleksi vuodeksi lapset hoitoon ja itselle jotain muuta ajateltavaa kuin pelkkä kodin pyöritys, sitten voi palata kotiäidiksi. Jos sinulle on vauva tulossa, voit hakea vaikka puolipäiväistä hoitopaikkaa isommille lapsille, että saat vähän hengähtää. Pelkän vauvan hoitaminen on kuitenkin helpompaa kuin koko lapsikatraan hoitaminen. Ja yhden lapsen kanssa pääsee helpommin omille asioilleen ja rentoutumaan.
Perhekerho ei anna sellaista potkua elämään jota toivoisin. Nyt tämä uusi raskaus vielä entisestään väsyttää, joten tuntuu ettei jaksa sitäkään vähää.
Kiva silti kun vastailitte.
Vierailija:
Minulle henkireikiä ovat ystävät, perhekahvila kaksi kertaa viikossa ja seurakunnan perhekerho. Lapsia kolme 5v, 3v ja 6kk ja kotiäitinä olen ollut koko ajan.
Suosittelisin hakemaan sitten nuorimman synnyttyä sitä työpaikkaa... tai MITÄ vain, että saat sen verran omaa aikaa, että tilanne tasaantuu!
Olin vajaa 1,5 vuotta kotona, nyt menossa vajaan puolen vuoden työrupeama, ja kesällä syntyvän vauvan synnyttyä olen sitten taas 1-2 vuotta kotona. Jos olisi pitänyt olla koko aika putkeen kotona, en todellakaan olisi jaksanut. Työn tuomat haasteet ja säännölliset aikuiskontaktit pitävät mielen virkeänä ja olenkin nyt paaaaljon hyväntuulisempi ja enemmmän läsnä lapselleni = parempi äiti kuin leipääntyneenä kotiäitinä, joka ei kertakaikkiaan jaksanut päivästä toiseen samanlaisina toistuvia rutiineja. Tämä yhtälö toimii meillä loistavasti, lapsi 5-6 h/pvä hoidossa, joten olemme silti tiiviisti yhdessä 6-8 h lapsen hereilläoloajasta per päivä.
Voisitkohan, ap, harkita pikaista parin kuukauden työrupeamaa ennen kuopuksen tuloa? Voisi oikeasti tehdä ihmeitä.
joskus helpottaa vaan sillä että menen illalla yksikseni kirjastoon. Joskus tarviin enemmän " omaa aikaa" ja käyn leffassa. Kansalaisopiston kurssit, jumpat, kuntosali, lenkkeily ovat auttaneet jaksamaan. Etukäteen sovittu iltameno esim. jumppaan tai lenkille auttaa hädän hetkellä päivällä.
Olen myös sopinut selkeästi mieheni kanssa kotitöiden jaosta, eli jos en ole jaksanut/ ehtinyt niitä tehdä päivän aikana, niin tehdään ne sitten illalla yhdessä.
Mä ajattelen kanssa niin, ettei mun tarvii enää miehelleni " antaa aikaa" samalla lailla kuin lapsille. Mieheni on aikuinen, ja jos olen väsynyt hän sen ymmärtää. Useasti minua myös esim. hieroo ja halailee. Voimien jakoa puolin ja toisin.
Teen yksin kodin sisäiset työt ja hoidan lapset 97%:sti. Perheen yhteistä aikaa ei paljoa ole, ja kun ei ole ollut, sitä ei oikein osata käyttää vaikka sitä joskus olisikin.
Mies ei vaan tee kotitöitä, on kyllä pitkiä päiviä töissä, mutta mulla ei ole omaa aikaa koskaan.
ap.
Vierailija:
Mä ajattelen kanssa niin, ettei mun tarvii enää miehelleni " antaa aikaa" samalla lailla kuin lapsille. Mieheni on aikuinen, ja jos olen väsynyt hän sen ymmärtää. Useasti minua myös esim. hieroo ja halailee. Voimien jakoa puolin ja toisin.
ja teki niin hyvää ruumiille ja mielelle, että ainakin tältä nuutuneelta kotirouvalta löytyy vähän elaania miehelle jakaa tänä iltana, kun jälkikasvu nukkuu;) Siis mulla antaa aina kunnon potkun arkeen, kun saan sillon tällön yllätyksiä mieheltä ja aina ei todellakaan tarvii olla mitään ökykallista. Sillä minä ainakin jaksan pyörittää tätä arkea ja pitää miehestäni huolta;) Kaipaan huomiota naisena ja tarvitsen silloin tällöin luksusta mieheltäni. Ja hän kyllä tietää minun odotukseni, vaan tietääpä kyllä, että kun hän pitää huolta minusta ja tarpeistani, niin myös minä pidän miestäni hyvänä.
Mitäs jos sinunkin mies hellisi sinua oikein kunnolla, niin että vaimokin sitten jaksaa jakaa omaa huomiotansa=) kyllä se arki ja ruutinit itse kunkin hempeilyt tappaa, jos ei siihen saa vähän säpinää!
Itse en kaipaa esim. vieraitten ihmisten seuraa sillä tavalla, kun töissä ollessa on. Minulle riittävät hyvin oma mies ja sukulaiset ja muutamat ystävät - työyhteisön olen yleensäkin kokenut ahdistavaksi. Myöskään ns. älyllinen elämäni ei oikeastaan koskaan ole mitenkään liittynyt työhön silloinkaan, kun olen käynyt töissä (ja ammattinikin on sentään akateeminen), vaan saan ne positiiviset " virikkeeni" muualta, vaihtelevasti. Ainoa negatiivinen asia itselleni on se oman " ylimääräisen" rahan puute.
Kuule...nauti nyt elämästäsi..tulet huomaamaan myöhemmin kuinka ihanaa ja helppoa se nyt on =)
Muistan kun ite odotin kolmatta, oli ihan samat tunnelmat, vaikka vauva oli toivottu. Olin todella väsynyt ja kyllästynyt, itkin helposti, en saanut nukuttua ja pahoinvointia oli pitkään. Olin ollut kotona jo monta vuotta. Halusin peruuttaa vauvan " tilauksen" ja mennä töihin.
Kun raskaus eteni puoleen väliin, aloin piristyä, tuli kevät ja aurinko pilkisteli pilvien raosta. Itkien selitin miehelleni, että olen aivan poikki, en jaksa enää, ellen saa vähän vapaata lapsista ja kodinhoidosta ennen vauvan syntymää. Niin mies sitten alkoi tehdä iltaisin kotitöitä ihan eri malliin kuin ennen, ei ollut vaan hoksannut auttaa, kun mä olin aina tehnyt kaiken. Ajattelin itsekin, että mun kuuluu tehdä kaikki, olenhan kotona.
Lisäksi mies alkoi käydä kerran, pari viikossa isompien lasten kanssa esim. kirjastossa tai ulkoilemassa, jolloin mulla oli omaa aikaa ja silloin en saanut tehdä kotihommia. Viikonloppuna nukuin aamulla vähän pidempään kuin muut. Muutaman kerran mies meni lasten kanssa koko päiväksi jonnekin, se oli luksusta! Vauvan synnyttyä jatkettiin samaan malliin.
Koita sinäkin miehesi kans pohtia, mitä voisitte tilanteelle tehdä. Anna lupa lepoon ja vapaa-aikaan itsellesi. Ja yksi tärkeä juttu on se, että opettele ajattelemaan positiivisesti. Ajattele tuleva päivä hyväksi jo aamulla, vaikka mieli olisikin maassa.
Iloa ja valoa elämääsi!
muu harraste joka kiinnostaa. Oli se sitten espanjan alkeet kansalaisopistossa tai squashia tai pitsinnypläystä.