jouluksi miehen lapsen äidin luokse?
Mitä mieltä olette? Onko tällainen järjestely jo hullu? Ymmärrän että lapsesta on mukavaa viettää joulua molempien vanhempien kanssa yhtä aikaa. Mutta pelkään tuntevani itseni ulkopuoliseksi. Pitääkö kaikkeen suostua jos kyse on kumppanin lapsesta?
Kommentit (38)
Minä en menis vaikka maksettaisiin. Vietän joulua oman perheeni kanssa. En missään nimessä miehen ex-vaimon.
Vierailija kirjoitti:
En osallistuisi vaan jäisin kotiin. Mies saisi toki mennä, mutta odottelisin häntä sitten myöhemmin illalla luokseni.
Pitemmän päälle tuollainen järjestely tuntuisi silti kummalliselta. Hienoa, että eronneet ovat hyvissä väleissä ja pystyvät viettämään aikaa yhdessä, ei siinä mitään. Jossain vaiheessa olisi silti ihan toivottavaa laittaa uusi puoliso exän edelle. Lapset eivät kärsi, vaikka eivät saisikaan viettää joulua yhdessä molempien vanhempien kanssa.
Tää lohduttaa. En siis luultavasti ole mikään yliomistushaluinen hullu kun ajattelen että tää systeemi on mennyt vähän liian pitkälle. Tottakai lapsen etu on tärkein mutta voihan sitä lapsen etua ajatella ja ottaa huomioon vaikka ei ihan koko ajan oltais kaikki yhdessä. Tuntuu monessa asiassa että täytyy miehen kanssa miettiä tarkkaan mitä meidän asioista puhutaan. Tulee äkkiä exältä mielipide ja ohjeet kaikkeen :)

Lapset noissa kuvioissa menee onneksi aina uuden kumppanin edelle, mitä hittoa sä exästä jauhat? Ei se isä sitä mene tapaamaan vaan omia lapsiaan. Mikään kun ei voita joulua omien lasten kanssa.
No vaikka olen exän kanssa tosi hyvissä väleissä olemme hyvin erilaisia ihmisiä. Hyvä niin. Hän on myös exä sen lisäksi että on lapsen äiti. Ja kukaan teistä ei varmasti haluais kumppanin exän tekevän päätöksiä suhteissanne siis lapsiin liittymättömiä tai tietävän suhteesta ihan kaikkea. Ei ongelma ole että mun mies tapaa exäänsä ja viettää aikaa en ole tippaakaan mustasukkainen mutta miksi minun täytyy? ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osallistuisi vaan jäisin kotiin. Mies saisi toki mennä, mutta odottelisin häntä sitten myöhemmin illalla luokseni.
Pitemmän päälle tuollainen järjestely tuntuisi silti kummalliselta. Hienoa, että eronneet ovat hyvissä väleissä ja pystyvät viettämään aikaa yhdessä, ei siinä mitään. Jossain vaiheessa olisi silti ihan toivottavaa laittaa uusi puoliso exän edelle. Lapset eivät kärsi, vaikka eivät saisikaan viettää joulua yhdessä molempien vanhempien kanssa.
Tää lohduttaa. En siis luultavasti ole mikään yliomistushaluinen hullu kun ajattelen että tää systeemi on mennyt vähän liian pitkälle. Tottakai lapsen etu on tärkein mutta voihan sitä lapsen etua ajatella ja ottaa huomioon vaikka ei ihan koko ajan oltais kaikki yhdessä. Tuntuu monessa asiassa että täytyy miehen kanssa miettiä tarkkaan mitä meidän asioista puhutaan. Tulee äkkiä exältä mielipide ja ohjeet kaikkeen :)
Nimenomaan noin se tuntuu oudolta, että paikalla olisi vain lapsi ja te kolme aikuista. Sitten pitäisin normaalimpana, jos olisi molempien uudet puolisot ja lapset, mieluiten vielä jossain neutraalissa ympäristössä.
Ihan sen lapsenkin kannalta ajatellen tuntuu hieman väärältä tuuditella häntä ajatukseen, että erosta huolimatta äiti ja isä ovat edelleen yhdessä. Voi olla lapselle kova paikka, jos ja kun tuo kuvio jossain vaiheessa hajoaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärretäänkö täällä tahallaan väärin. Tietenkin mieheni voi mennä jouluksi sinne mutta en tiedä haluaisinko itse osallistua. Olenko epäkohtelias jos en mene?
Jos he ovat kutsuneet ja mieskin haluaa sut viettämään yhteistä joulua niin mun mielestä olet. Jos et lähde niin mieto miltä miehestä tuntuu. Kiirehtii väkisinkin lastensa luota kun emäntä istuu yksin kotona.
No ei ikinä kiirehtis. Se olis siellä viel seuraavan aamunkin. Itse olisin voinut mennä vaikka äidille. Äitinä jää nyt jouluksi yksin. Mut kyllähän sitä on pakko mennä en miehen takia vaan auttamaan ruuan laitossa ja kun lupasin. En tässä tilanteessa hirveästi ajattele miestäni. Pärjää ihan hyvin vaikka en joka hetki paapokka. Seuraavana jouluna kutsun kaikki meille ja siis ihan kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset välit sinulla on miehesi lapsen äidin eli miehesi ex-vaimon kanssa? Tai heillä aikuisilla keskenään?
Vaikea sanoa tuohon mitään kun ei yhtään tiedä taustoja ja kokonaiskuvaa.
Jos koet ahdistusta tms ei taida olla kovin hyvä idea. Kai olet voinut ja voit puhua miehesi kanssa ja hän aidosti kuuntelee sinua?
Kaikilla on hyvät välit keskenään. Exvaimo jopa sanonut että kuulun heidän perheeseen. Minusta välit on liian lämpimät vaikka siis parempi näin kuin riidoissa. Mieheni ei oikein ymmärrä miksi tuntisin oloni ulkopuoliseksi. Vielä se ehkä menisi jos tulisi paljon porukkaa mutta olemme siellä neljästään koska exän uusi kumppani lähtee tyttärensä kanssa muualle.
Voi huhhuh! Sulla on hieman epämukava olo niin lasten pitäisi olla isästään erossa joulu? Jätä menemättä äläkä edes sekaannu isä miehiin jos et kestä niiden kuvioita.
Siis eihän tässä siitä kyse ole. Ei siinä porukassa normaalisti itseään ulkopuoliseksi tunne.miehen Ex vaimon kanssa aina juoruillaan ja ollaan jopa tutustuttu niin hyvin että tavataan välillä kahdestaankin tai puhutaan tunnin mittasia puheluita. Mut joulu jotenkin tuntuu perhejuhlalta et vähän sellanen fiilis et kuka ei kuulu joukkoon. Empä tunne muita joilla näin hyvät välit ois. Asutaan eri kaupungeissa tällä hetkellä joten yövytäänkin siellä usein ku käydään.
weird :0
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osallistuisi vaan jäisin kotiin. Mies saisi toki mennä, mutta odottelisin häntä sitten myöhemmin illalla luokseni.
Pitemmän päälle tuollainen järjestely tuntuisi silti kummalliselta. Hienoa, että eronneet ovat hyvissä väleissä ja pystyvät viettämään aikaa yhdessä, ei siinä mitään. Jossain vaiheessa olisi silti ihan toivottavaa laittaa uusi puoliso exän edelle. Lapset eivät kärsi, vaikka eivät saisikaan viettää joulua yhdessä molempien vanhempien kanssa.
Tää lohduttaa. En siis luultavasti ole mikään yliomistushaluinen hullu kun ajattelen että tää systeemi on mennyt vähän liian pitkälle. Tottakai lapsen etu on tärkein mutta voihan sitä lapsen etua ajatella ja ottaa huomioon vaikka ei ihan koko ajan oltais kaikki yhdessä. Tuntuu monessa asiassa että täytyy miehen kanssa miettiä tarkkaan mitä meidän asioista puhutaan. Tulee äkkiä exältä mielipide ja ohjeet kaikkeen :)
Nimenomaan noin se tuntuu oudolta, että paikalla olisi vain lapsi ja te kolme aikuista. Sitten pitäisin normaalimpana, jos olisi molempien uudet puolisot ja lapset, mieluiten vielä jossain neutraalissa ympäristössä.
Ihan sen lapsenkin kannalta ajatellen tuntuu hieman väärältä tuuditella häntä ajatukseen, että erosta huolimatta äiti ja isä ovat edelleen yhdessä. Voi olla lapselle kova paikka, jos ja kun tuo kuvio jossain vaiheessa hajoaa.
Lapsi on jo 9 ymmärtää sen kuka on kenenkin kanssa. Todella toivon että välit pystytään pitämään kunnossa. Meillä miehen kanssa perheenlisäystä suunnitelmissa ja tiedän että se tulee olemaan jonkinlainen ongelma. Olen siitä jo useita kertoja kuullut vähän negatiiviseen sävyyn. Väsyttää ajatella koko asiaa
No siis mä olen tuollainen hullu ex, joka on kutsunut nyxän jouluun. Lisäksi olen kyllä pyytänyt myös exän sukua paikalle. Vielä hullumpi siis :D
Toivon, että nyxä viihtyisi. Ei ole kyse mun ja exän perhejoulusta vaan siitä, että lapset saisi viettää joulua isänsä kanssa ja lasten isä rakkaansa kanssa. Illalla sitten lahjojen jaon jälkeen lapset jää isälle ja mä häivyn kuviosta. Mutta päivä ollaan "yhdessä".
Miksei päivää/joulua voi jakaa? Ensin lapset on toisen luona ja sitten toisen luona? Lahjatkin voi jaotella, jos se on siitä kyse.

Vaikka lapsi on jo noin vanha, niin hän on silti vasta lapsi. Nyt hän on keskipiste, jonka vuoksi vanhemmat kokoontuvat viettämään edelleen joulua yhdessä jne. Siinä vaiheessa jos molemmat vanhemmat saavat lapsia uusien puolisoidensa kanssa, lapsi luultavasti tuntee itsens monellakin tavalla syrjään työnnetyksi. Ei enää yhteisiä jouluja, kun äiti ja isä haluavatkin olla oman perheen kesken. Pahimmassa tapauksessa samaan syssyyn osuu murrosikäkin.
Öhöm. Miksi te alatte yksiin miesten kanssa, joilla on jo lapsia, jos sitten kaikki on niin vaikeaa ja kummallista?
Vierailija kirjoitti:
No siis mä olen tuollainen hullu ex, joka on kutsunut nyxän jouluun. Lisäksi olen kyllä pyytänyt myös exän sukua paikalle. Vielä hullumpi siis :D
Toivon, että nyxä viihtyisi. Ei ole kyse mun ja exän perhejoulusta vaan siitä, että lapset saisi viettää joulua isänsä kanssa ja lasten isä rakkaansa kanssa. Illalla sitten lahjojen jaon jälkeen lapset jää isälle ja mä häivyn kuviosta. Mutta päivä ollaan "yhdessä".
Eli tää ei siis oo niin outoa mitä oon luullu. Hyvä! Meillä tarkoitus ottaa yhdessä sit illalla pari lasia viiniä ja rentoutua porukalla. Ja jäädään sit viel yöks. Ei miehen exä hullu oo. Mukava vaik ollaankin erilaisia. Jos ei muuta keksitä ni voidaan yhdessä haukkuu sitä mein miestä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osallistuisi vaan jäisin kotiin. Mies saisi toki mennä, mutta odottelisin häntä sitten myöhemmin illalla luokseni.
Pitemmän päälle tuollainen järjestely tuntuisi silti kummalliselta. Hienoa, että eronneet ovat hyvissä väleissä ja pystyvät viettämään aikaa yhdessä, ei siinä mitään. Jossain vaiheessa olisi silti ihan toivottavaa laittaa uusi puoliso exän edelle. Lapset eivät kärsi, vaikka eivät saisikaan viettää joulua yhdessä molempien vanhempien kanssa.
Tää lohduttaa. En siis luultavasti ole mikään yliomistushaluinen hullu kun ajattelen että tää systeemi on mennyt vähän liian pitkälle. Tottakai lapsen etu on tärkein mutta voihan sitä lapsen etua ajatella ja ottaa huomioon vaikka ei ihan koko ajan oltais kaikki yhdessä. Tuntuu monessa asiassa että täytyy miehen kanssa miettiä tarkkaan mitä meidän asioista puhutaan. Tulee äkkiä exältä mielipide ja ohjeet kaikkeen :)
Nimenomaan noin se tuntuu oudolta, että paikalla olisi vain lapsi ja te kolme aikuista. Sitten pitäisin normaalimpana, jos olisi molempien uudet puolisot ja lapset, mieluiten vielä jossain neutraalissa ympäristössä.
Ihan sen lapsenkin kannalta ajatellen tuntuu hieman väärältä tuuditella häntä ajatukseen, että erosta huolimatta äiti ja isä ovat edelleen yhdessä. Voi olla lapselle kova paikka, jos ja kun tuo kuvio jossain vaiheessa hajoaa.
Lapsi on jo 9 ymmärtää sen kuka on kenenkin kanssa. Todella toivon että välit pystytään pitämään kunnossa. Meillä miehen kanssa perheenlisäystä suunnitelmissa ja tiedän että se tulee olemaan jonkinlainen ongelma. Olen siitä jo useita kertoja kuullut vähän negatiiviseen sävyyn. Väsyttää ajatella koko asiaa
Vaikka lapsi on jo noin vanha, niin hän on silti vasta lapsi. Nyt hän on keskipiste, jonka vuoksi vanhemmat kokoontuvat viettämään edelleen joulua yhdessä jne. Siinä vaiheessa jos molemmat vanhemmat saavat lapsia uusien puolisoidensa kanssa, lapsi luultavasti tuntee itsens monellakin tavalla syrjään työnnetyksi. Ei enää yhteisiä jouluja, kun äiti ja isä haluavatkin olla oman perheen kesken. Pahimmassa tapauksessa samaan syssyyn osuu murrosikäkin.
Ehkä se raja ois vanhempien pitänyt johonkin vetää. Itse en voi asiaa kommentoida ei kävisi edes mielessä. Toivottavasti ei tuu sit sisaruksia joka puolelta yhtä aikaa. Nyt tästäkin joku suuttuu
Vierailija kirjoitti:
Öhöm. Miksi te alatte yksiin miesten kanssa, joilla on jo lapsia, jos sitten kaikki on niin vaikeaa ja kummallista?
Eihän tämä mikään ongelma ole. On vaan kiva kuulla mitä muut on mieltä Tälläsestä järjestelystä. Ei tää varmaan normaaleimmasta päästä oo.
Vierailija kirjoitti:
No siis mä olen tuollainen hullu ex, joka on kutsunut nyxän jouluun. Lisäksi olen kyllä pyytänyt myös exän sukua paikalle. Vielä hullumpi siis :D
Toivon, että nyxä viihtyisi. Ei ole kyse mun ja exän perhejoulusta vaan siitä, että lapset saisi viettää joulua isänsä kanssa ja lasten isä rakkaansa kanssa. Illalla sitten lahjojen jaon jälkeen lapset jää isälle ja mä häivyn kuviosta. Mutta päivä ollaan "yhdessä".
Minä taas olen sellainen nyxä, joka hyväksyy täysin mennä miehensä exän ja lastensa äidin luokse jouluaattona :) Minusta tuo kutsu on hieno ele, jota arvostan. Käsittääkseni kutsuttuna on myös exän appivanhemmat (eli mieheni vanhemmat) sekä hänen omaa sukuaan, jota en ole koskaan tavannut.
Kosketti erityisesti: "Ei ole kyse mun ja exän perhejoulusta vaan siitä, että lapset saisi viettää joulua isänsä kanssa ja lasten isä rakkaansa kanssa." Jos olet se exä, jonka luokse olemme tulossa, kiitos sinulle tästä - tämä nyxä tulee viihtymään :)
Kiitos kaikille jotka osallistuitte keskusteluun. Tuli paljon erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä. Olen ihmeissäni siitä että järjestely ei olekaan niin kummallinen kuin luulin. Kyllä se joulu ihan hyvin menee.
Kaikki on fiksuja eikä mitään riitoja ole ollut enää vuosiin. Alku oli hankala kaikille mut onneks siitä päästiin yli.
Ehkä se ulkopuolisuuden tunne on enemmän vaan omassa päässä.