Mies ei tahdo rahaa eron jälkeen

Vierailija

Seurustelin viisi vuotta minua kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa. Minä opiskelin, mies kävi töissä. Mies maksoi asunnon, suurimman osan ruoasta, lomamatkat, vaatteitani ja niin edespäin.

Meille tuli ero, kun ihastuin uuteen mieheen. Lähdin raukkamaisesti suhteesta ennalta varoittamatta ja muutin suoraan uuden miehen luokse. No, arvattavasti tästäkin suhteesta tuli ero.

Nyt olen kuitenkin valmistunut ja päässyt töihin. Olen kärsinyt vuosia syyllisyydentunnosta ja nyt kun minulla on rahaa, ajattelin maksaa (ensimmäiselle) miehelleni takaisin rahoja, jotka hän on minuun "sijoittanut". Hän ei kuitenkaan tahdo ottaa niitä vastaan. Sanoo vain, ettei elämä ole pelkkää kaupankäyntiä.

Tilanne jotenkin ärsyttää minua. Joskus minusta jopa tuntuu, että eksäni tekee tämän tahallaan pitääkseen yllä huonoa omatuntoani. Ikään kuin hän olisi saanut minut kiltteydellään ansaan ja nyt nauttii siitä, kun piehtaroin huonossa omassa tunnossa.

Kommentit (6)

Vierailija

Entinen kumppanisi on täysin oikeassa. Olet loukannut häntä jo tarpeeksi. Miksi haluat loukata vielä enemmän asettamalla suhteen rahalliseksi. 

Ikään kuin hän asioitasi olisi maksanut sen takia, että "saa" jotain takaisin. Sori, mutta kuvottavalta vaikutat ja en toivo mitään hyvää uuteen suhteeseesi. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat