Oliko tämä mielestäsi kiusaamista?

Vierailija

Tapahtuneesta on jo yli 10 vuotta. Opiskelin silloin yliopistossa. Olimme parin kaverin kanssa yhdessä opiskelualaan liittyvässä tilanteessa, ja kun lähdimme pois, seuraamme liittyi eräs henkilö. Tämä henkilö oli stalkannut yhtä seurueemme jäsentä parin vuoden ajan, meininki oli sellaista, että kaverini oli jossain vaiheessa harkinnut poliisitoimiakin. Tämä henkilö oli mitä ilmeisimmin hakenut myös opiskelemaan kys. alaa stalkkaamisen kohteen takia. Päätimme lähteä baariin, ja tämä henkilö aikoi tietysti lyöttäytyä seuraamme. Kysyin kaveriltani (joka oli siis tämä vainon kohde), haluaako hän, että kiellän tätä stalkkaajaa tulemasta mukaan - tässä vaiheessa kaverini ei enää siis halunnut edes sanoa tälle henkilölle mitään. Hän sanoi, että jos vain pystyt, niin sano ihmeessä. Mä sanoin tälle henkilölle, että hän ei voi liittyä seuraamme baarissa, koska meillä on siellä omia bisneksiä - en nyt muista tarkkaa sanamuotoa. Hän ei väittänyt vastaan, vaan lähti kävelemään.

-

Olen usein miettinyt tuota tilannetta. Varmasti tämä henkilö oli jollain tavalla sairas, eikä tajunnut vainoamistaan, mutta kyllä se silti tuntui varmasti erittäin karulta. Tämä ei muuten ollut ainoa kerta, kun karistimme hänet porukasta (aina syynä oli se, että tämä stalkkaamisen kohde oli mukana, ja hän ei halunnut olla samassa seurueessa).

Kommentit (12)

Vierailija

Kymmenen vuotta sitten sanoit stalkkerille, että hän ei voi liittyä teidän seuraan? Ihmeen kauan säki jaksat tämmösiä vatvoa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kymmenen vuotta sitten sanoit stalkkerille, että hän ei voi liittyä teidän seuraan? Ihmeen kauan säki jaksat tämmösiä vatvoa.

Etkö itse muista kymmenen vuoden takaisia asioita? Kyllä mä muistan paljon kauempaa, ihan pikkulapsesta, ja erilaiset tapahtumat tulevat ajoittain mieleen, syystä tai toisesta.

Ap

Vierailija

10 vuotta tiukkaa terapiaa ja lääkitys, olet selviytyjä. Ei muuta kuin soitto Inhimilliseen tekijään, kertomaan koko kansalle sinun ja kaverisi selviytymistarina.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
10 vuotta tiukkaa terapiaa ja lääkitys, olet selviytyjä. Ei muuta kuin soitto Inhimilliseen tekijään, kertomaan koko kansalle sinun ja kaverisi selviytymistarina.

Pitääkö mun nyt tulkita, että on jotenkin kiellettyä miettiä omia tekojaan ja sitä, miten ne ovat mahdollisesti vaikuttaneet muihin ihmisiin? Ettekö te tee koskaan niin? Eikö teille paljastu koskaan uusia näkökulmia menneistä tapahtumista, kun tulette vanhemmiksi ja sitä myötä viisaammiksi? Mä luulin, että se on ihan normaalia kasvua ihmisenä, mutta ei näköjään. Unohtakaa koko juttu.

Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ei ole.

Mutta ajatteletko, että kyseinen henkilö varmasti koki tilanteen kiusaamisena? Mahtoikohan hän tuntea olevansa yliopistokiusattu, vain ymmärsiköhän mahdollisesti vainoamisensa seuraukset? Siis vastaustahan kysymyksiin ei ole mahdollista saada, mutta aina voi pohtia.

Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
No ei se minun mielestäni ole ainakaan kiusaamista, varsinkaan, jos ystävällisesti sanoit. Ei kaikkien kanssa tarvitse "leikkiä"

Ei tietenkään tarvitse, mutta sitten toisaalta se toinen osapuoli varmasti kokee herkästi tällaiset tilanteet kiusaamisena. Jos hän olisi täällä kertomassa tarinaa, hän saisi aivan varmasti sympatiat puolelleen ja minä olisin se kusipää.

Ap

Vierailija

Olen sikäli yllättynyt, että asian pohtiminen ei kiinnosta, että täällä yleensä kiusaamiskeskustelut nostavat monilla verenhimon pintaan. Olin itsekin peruskoulussa koulukiusattu, mutta mulla kyllä riittää ymmärrystä niille kiusaajillekin. En tietenkään hyväksy koulukiusaamista, mutta kun on kuitenkin lapsista kyse, niin ehkä vähempikin mouhaaminen riittäisi.

Ap

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat