Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Imetys loppui, kroppa sekaisin

Vierailija

Vertaistukea kaipaisin. Onko muillakin ollut hormonitoiminta ja polla ihan sekaisin imetyksen loppumisen jälkeen? Meillä imetys valitettavasti loppui jo nyt 7 kk synnytyksestä. Kärsin imetysaikanakin oudoista oloista, lähinnä heittelevästä mielialasta ja "sumuisuudesta". Ajattelin, että jos jotain hyvää imetyksen aikaisella loppumisella on, niin edes hormonitoiminta tasaantuisi.

No eipä tasaantunut. Viimeisen kuukauden oli järjetön PMS, joka siis kesti sen reilun kuukauden. Nyt menkat alkoi ja kirjaimellisesti yhdessä yössä kroppa ihan sekaisin.
Raskaus ja imetysaikana tukka ei millään rasvoittunut, olisin voinut pestä tukan vain kerran viikossa. Nyt tukka rasvoittuu parissa päivässä. Raskaus- ja imetysaikana iho oli hyvä, nyt naama kukkii finnejä. Mieli on ahdistunut ja masentunut: näen peilistä vanhan kulahtaneen naisen ja otan sen järjettömän vakavasti. En oikein jaksaisi tehdä mitään. Vauvan hoidan ja isomman lapsen ruokin, mutta muuten en jaksa puuhastella mitään.

Tämä olo on siis kuukautisten AIKANA, ei ennen kuten ennen raskautta oli PMS-oireet.Toivottavasti menee ohi kun kuukautiset päättyy tai tasaantuisi ajan myötä. Kauhea ajatella, että tämä olisi pysyvää.

Olen kuullut ikävistä oloista imetyksen lopetuksen jälkeen, mutta olin luulossa, että kun hormonitoiminta käynnistyy (=kuukautiset tulee), nämä oireet tasoittuvat.

Auttakaa epätoivoista! En haluaisi syödä mielialalääkkeitä kun toivoisin, että nämä hormoneista selkeästi johtuvat muutokset tasaantuisivat. Ekan lapsen jälkeen oli hormonit sekaisin imetysaikana, ja lääkäri määräri sertraliinia. Näin jälkikäteen se vaan pisti kropan enemmän sekaisin ja sivuoireet olivat alkuperäistä oloa pahemmat. Esikoisen kohdalla imetyksen loppumisen jälkeen olo koheni. Nyt on toisin.
 

Kommentit (3)

Vierailija

Ja ai niin, olen 38-vuotias ja lapset 4 v ja 7 kk. Olen normaalipainoinen/hoikka ja perusterve, en käytä mitään lääkitystä. Ei pitäisi siis olla vielä mistään vaihdevuosista kyse. Ainakin tulin molemmilla kerroilla ihan heti raskaaksi - käytännössä siihen tarvittiin vain yksi peiton heiluttelu ja olin heti raskaana. Jos tämä nyt oleellista on.

Vierailija

Mietin myös, että kaamos saattaa myös vähän pahentaa asiaa mielialan puolesta. Kun keväällä ja kesällä juuri synnytyksen jälkeen ei mitään ongelmia mielialan kanssa. Energiaa riitti ja olin kunnossa, vaikka yöunet jäivät vähäisiksi.
-Ap

Vierailija

En osaa sanoa, mutta olen vähän samassa veneessä tällä hetkellä. Lopettelen 1,5-vuotiaan imetystä ja jotenkin nyt vasta havahduin että olotilani voisi johtua siitä. Mieli on siis jotenkin maassa (en ole normaalisti masentuvaa tyyppiä), jopa ahdistaa ajoittain, on kuvottava ja väsynyt olo kaikinpuolin. Hormoneilla on iso osuus tässä, luulisin.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat