Mies 29v + 1v miettii; uusi lehti elämässä

Seuraa 
Liittynyt6.3.2015

Olen monta vuotta ollut henkisesti riippuvainen tietyistä harrastuksista, joihin on mennyt useita tuhansia euroja. Nyt olen ajatellut ajaa alas nämä harrastukset, koska en enää jaksa kulkea niissä ja hinta/hyötysuhde ei ole enää kohdallaan, koska edessä on lähinnä junnaamista. Samalla tulee tietynlainen pelko siitä että unohtaa kaiken opitun, vaikka näin ei tarvitse olla ja elämässä on pakko ottaa tiettyjä riskejä.

Aion nyt käyttää enemmän rahaa opiskeluun ja ehkä vähän epämääräistenkin urahaaveiden edistämiseen, mutta se on pakko tehdä, koska en muuten kestä ajatella elämää esim.viiden vuoden päästä muodollisesti väärin tai matalasti koulutettuna ja erityisesti jossakin sielua syövässä työssä tai ilman mitään tekemistä. On pakko saada jonkinlaista henkistä etäisyyttä niihin kuvioihin, missä nyt kuitenkin olen määrittelemättömän ajan, vaikka mitään suuria unelmia en enää osaa muodostaa.

Viime aikoina on myös ollut sellainen epätodellinen tunne siitä, että identiteettini on jotenkin repeytymässä ja ikään kuin olisin tulossa jotenkin manipuloivammaksi, epärehellisemmäksi ja ulkokultaisemmaksi. Jollakin tavalla tämä kai liittyy siihen, että olen oppinut ymmärtämään ihmisten kanssakäymistä ja maailmaa paremmin ja nähnyt konkreettisemmin esim.sen tosiasian, että suurinta osaa ihmisistä ei ole tarkoitettu viettämään pitkiä aikoja toistensa kanssa, vaan toiset ihmiset ovat tavallaan helvetti kuten joku filosofi sanoi. Toisaalta taas samaan aikaan olen tullut koko ajan inhimillisemmäksi ja lämpimämmäksi ja varsinaisessa kanssakäymisessä toisten ihmisten kanssa en yleensä jaksa ajatella heistä mitään muuta kuin hyvää, ellei minulla ole todella vaikeita traumoja tietynlaisesta ihmisryhmästä. Jollakin tavalla minusta on siis muotoutunut jonkinlainen sielujen hoitaja ja vahva olkapää ainakin joillekin ihmisille ja ainakin joissakin konteksteissa, ja tämä onkin kai ollut heikoista haaveistani keskeisimpiä, olla esikuvana ja/tai mentorina ja tukena jollekin muulle, mutta samaan aikaan takaraivossa jyskyttää myös pelko oman elämänhallinnan menettämisestä ja sen näkymisestä sekä ristiriitaisista ja negatiivisista tunteista, joita tunnen monia ihmisiä kohtaan. Tietysti tämä on kaiketi osa elämää, mutta tämän 'dualismin' hyväksyminen on ollut minulle hankalaa. Välillä tulee siten sellainen epärehellinen ja kaksinaamainen olo näistä tunteista ja ristiriidoista, vaikka kai näin ei tarvitsisi olla.

-Mies 29v + 1v-

Kommentit (10)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kirjoitat liian älykkäästi tälle palstalle. Mammat ei kykene hahmottamaan, että joku osaa analysoida itseään noin tarkasti.

Oletko koskaan pohtinut, mistä naisvihasi kumpuaa? Harmittaako, kun elät katkerana yksin loppuelämäsi?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kirjoitat liian älykkäästi tälle palstalle. Mammat ei kykene hahmottamaan, että joku osaa analysoida itseään noin tarkasti.

T: ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Laita rahat terapiaan. Läheisesi kiittävät. Itsekin ehkä ymmärrät jonain päivänä.

Samaa olin tulossa kirjoittamaan. Ap pääsisi ehkä viimeinkin eteenpäin elämässään ja loppuisi tuo märehtiminen ja tämän palstan tukkiminen sillä märehtimisellä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat