Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Pilaan parisuhteeni

Vierailija

Mulla on jonkinlainen masennus ja ahdistusta. Huono lapsuus, huono nuoruus ja itsetunto nolla. Kyllä, olen hakenut apua ja menossa terapiaan. Odotan koko ajan kelan päätöstä asiasta. Sillä välin ilmeisesti tuhoan parisuhteeni. On näitä ongelmia ollut jo monta vuotta, enkä tajua miksi mieheni jaksaa minua. Sepä se yksi suurimmista ongelmistani onkin; hylkäämisen pelko. Ostin tunne lukkosi - nimisen kirjan ja tein aiheeseen liittyvän testin. Minulla oli monen monta vahvaa tunnelukkoa ja siltä tuntuukin. Pelkään mieheni menettämistä, mutta samalla en usko, että hän aidosti haluaa olla kanssani. (koska en ymmärrä miksi kukaan haluaisi) Tuntuu melkein, kun testasin häntä. Puran myös pahaa oloa häneen, kun en tiedä minne sitä purkaisin. Tuntuu, että pilaan toisen ihmisen elämän (vaikka hän muuta väittäisi) ja tunnen syyllisyyttä siitä, miten käyttäydyn. Koko ajan. Kun mies alkaa puhua aiheesta, ehdotan eroa, vaikka en sitä halua. Argh. En ikinä itse jaksaisi tällaista ihmistä, enkä luota, että toinenkaan jaksaa. Mikä neuvoksi? Muuta kun terapia, ennen kuin sinne pääsen. Tai kenties kohtalotovereita, muita ahdistuneita?

Sivut

Kommentit (24)

Vierailija

Ihan kuin olisin itse kirjoittanut! Mulla niin huonoitsetunto että en näe itsessäni mitään hyvää! Pienet rinnat, ällö perse, paska luonne, karsee pärstä, tukkijalat jne. Mieheni kehuu kyllä minua usein, mutten voi uskoa häntä! Olen myös mustasukkainen ja odottelen vain päivää milloin hän löytää kauniin vaimon. Itse haluaisin luottaa, olla onnellinen ja rakastaa täysillä, mutta vaikeaa on! Haluan vain löytää itsetuntoni edes sille tasolle että nauttisin seksistä ja en olisi jatkuvasti onneton! Olen ollut tarha/ koulu/ koti ja työkiusattu,joten sekin on asiaan vaikuttanut!

Vierailija

Päästä äijäpolo vapaaksi. Jos ei tajua lähteä, niin on oma vika.
Omituista, kun ylipäätänsä valitat.

Eiku oikeesti hoida masennuksesi muualla.

Vierailija

Hyvä kun olet hakenut apua omaan tukalaan oloosi. Rupea miettimään omia hyviä puoliasi, niitä varmasti löytyy enemmän kuin huonoja. Rupea vahvistamaan positiivisia asioitasi ja panosta niihin. Ei ketään hyödytä negatiivisissa asioissa rypeminen.

Vierailija

Kärsin samoista ongelmista ja niin pahasti, etten koskaan ole edes seurustellut. Tietysti tähän liittyy sen, että olen niin paska ettei parisuhteeseen kukaan mies ole edes halunnutkaan :D

Mun mielestä ihan absurdi ajatus, että joku kiinnostuisi ja haluaisi olla mun seurassa vapaaehtoisesti.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Hyvä kun olet hakenut apua omaan tukalaan oloosi. Rupea miettimään omia hyviä puoliasi, niitä varmasti löytyy enemmän kuin huonoja. Rupea vahvistamaan positiivisia asioitasi ja panosta niihin. Ei ketään hyödytä negatiivisissa asioissa rypeminen.

Tunnelukkoja ei voi selittää järjellä, koska ne tulevat tunnetasolta. Minä olen tehnyt kymmeniä listoja ja tiedän hyvin omat hyvät ja huonot puoleni, mutta silti koen että jotain puuttuu aina sisältä (ettei minua kukaan kykene rakastamaan) ja lähimmät ihmiset tulevat aina hylkäämään jossain vaiheessa.

Vierailija

Hylkäämisen pelkoon auttaa se, kun lakkaa miettimästä sitä. Ihan tosi, tässä on kyse pelkästään päätöksestä. Sinä et voi oskaan tulla varmaksi siitä, että miehesi ei hylkää sinua - tämä on tosiasia, eikä riipu mitenkään masennuskestasi tai siitä miten surkea oikeasti olet tai millaisena itseäsi pidät. Se koskee kaikkia. Vaikka olisit yhdestetty mis universe ja Leena Palotie ja angela merkel, et silti koskaan voisi olla VARMA siitä, että miehesi ei hylkää sinua. Siitä ei vaan voi olla varma.

Sen sijaan voit olla varma, että a) se ei ole tapahtunut vielä b) siksi tänään on kaikki hyvin ja siitä on syytä nauttia ja olla kiitollinen ja c) jos se joskus tapahtuu, se on sitten sen ajan murhe ja todennäköisesti siitäkin selvitään. Tänään on tänään ja tulevista murheista huolehditaan ditten kun nähdää, tuleeko niitä edes.

Ja usko vaan, ihmiset selviävät hylätyksitulemisests. Sinäkin selviäisit. Siksi voit ihan hyvin kedkittyä tänään tähän päinvään ja siihen, että nautitte toisistanne.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Hylkäämisen pelkoon auttaa se, kun lakkaa miettimästä sitä. Ihan tosi, tässä on kyse pelkästään päätöksestä. Sinä et voi oskaan tulla varmaksi siitä, että miehesi ei hylkää sinua - tämä on tosiasia, eikä riipu mitenkään masennuskestasi tai siitä miten surkea oikeasti olet tai millaisena itseäsi pidät. Se koskee kaikkia. Vaikka olisit yhdestetty mis universe ja Leena Palotie ja angela merkel, et silti koskaan voisi olla VARMA siitä, että miehesi ei hylkää sinua. Siitä ei vaan voi olla varma.

Sen sijaan voit olla varma, että a) se ei ole tapahtunut vielä b) siksi tänään on kaikki hyvin ja siitä on syytä nauttia ja olla kiitollinen ja c) jos se joskus tapahtuu, se on sitten sen ajan murhe ja todennäköisesti siitäkin selvitään. Tänään on tänään ja tulevista murheista huolehditaan ditten kun nähdää, tuleeko niitä edes.

Ja usko vaan, ihmiset selviävät hylätyksitulemisests. Sinäkin selviäisit. Siksi voit ihan hyvin kedkittyä tänään tähän päinvään ja siihen, että nautitte toisistanne.

Ymmärrän pointin, mutta ainakin minulla on jo takana lukuisia hylkäämiskokemuksia (pahin lapsuudessa toisen vanhemman taholta) ja kerta kerralta se on alkanut teini-iän jälkeen tuntumaan entistä pahemmalta.

Tiedän etten selviäisi enää seuraavan miehen hylkäämisestä, joten ainoa vaihtoehto on jäädä yksin jo varuiltaan eikä päästää ketään lähelle. On myös realistista uskoa, että jos on tullut hylätyksi kerta toisensa jälkeen eri miesten tahoilta ei ole mitään syytä olettaa etteikö uusikin mies hylkäisi, jotain vikaahan minussa on.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hylkäämisen pelkoon auttaa se, kun lakkaa miettimästä sitä. Ihan tosi, tässä on kyse pelkästään päätöksestä. Sinä et voi oskaan tulla varmaksi siitä, että miehesi ei hylkää sinua - tämä on tosiasia, eikä riipu mitenkään masennuskestasi tai siitä miten surkea oikeasti olet tai millaisena itseäsi pidät. Se koskee kaikkia. Vaikka olisit yhdestetty mis universe ja Leena Palotie ja angela merkel, et silti koskaan voisi olla VARMA siitä, että miehesi ei hylkää sinua. Siitä ei vaan voi olla varma.

Sen sijaan voit olla varma, että a) se ei ole tapahtunut vielä b) siksi tänään on kaikki hyvin ja siitä on syytä nauttia ja olla kiitollinen ja c) jos se joskus tapahtuu, se on sitten sen ajan murhe ja todennäköisesti siitäkin selvitään. Tänään on tänään ja tulevista murheista huolehditaan ditten kun nähdää, tuleeko niitä edes.

Ja usko vaan, ihmiset selviävät hylätyksitulemisests. Sinäkin selviäisit. Siksi voit ihan hyvin kedkittyä tänään tähän päinvään ja siihen, että nautitte toisistanne.

Ymmärrän pointin, mutta ainakin minulla on jo takana lukuisia hylkäämiskokemuksia (pahin lapsuudessa toisen vanhemman taholta) ja kerta kerralta se on alkanut teini-iän jälkeen tuntumaan entistä pahemmalta.

Tiedän etten selviäisi enää seuraavan miehen hylkäämisestä, joten ainoa vaihtoehto on jäädä yksin jo varuiltaan eikä päästää ketään lähelle. On myös realistista uskoa, että jos on tullut hylätyksi kerta toisensa jälkeen eri miesten tahoilta ei ole mitään syytä olettaa etteikö uusikin mies hylkäisi, jotain vikaahan minussa on.

Kuule, ihan rehellisesti, nyt liioittelet itsekeskeisyydel, joka on tyypillistä huonoitsetuntoisille ja masentuneille ihmisille. Tosiasia on, että kaikki ihmiset selviävät hylkäämiskokemuksista - ei siksi, että se olisi helppoa vaan siksi koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole ja me kaikki joudumme kokkemaan niitä aivan helvetin monta. Mä ole. Itse koulukiusaamistaustainen, 12 vuotta jatkuvaa hylkäämistä. Silti - tai ehkä juuri siksi - tiedän selviäväni, koska muutakaan mahdollisuutta ei ole.

Kuvitelma siitä, että muilla olisi jotenkin paremmin ja helpompaa on tyypillinen huonoitsetuntosille ja masentuneille, mutta se on väärä. Kaikki ovat samassa tilassa. Juuri sitä yritin sanoa. Ei sinulla, sen enempää kuin muillakaan todellakaan ole mitään syytä uskoa, etteikö mies joskus voisi hyvin hylätäkin (tai sinä miehen, ja se voi sitäpaitsi olla hyväkin juttu, jos suhde esim on mennyt huonoksi) mutta kun niin ei vielä ole käynyt, on syytä nauttia tästä hetkestä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hylkäämisen pelkoon auttaa se, kun lakkaa miettimästä sitä. Ihan tosi, tässä on kyse pelkästään päätöksestä. Sinä et voi oskaan tulla varmaksi siitä, että miehesi ei hylkää sinua - tämä on tosiasia, eikä riipu mitenkään masennuskestasi tai siitä miten surkea oikeasti olet tai millaisena itseäsi pidät. Se koskee kaikkia. Vaikka olisit yhdestetty mis universe ja Leena Palotie ja angela merkel, et silti koskaan voisi olla VARMA siitä, että miehesi ei hylkää sinua. Siitä ei vaan voi olla varma.

Sen sijaan voit olla varma, että a) se ei ole tapahtunut vielä b) siksi tänään on kaikki hyvin ja siitä on syytä nauttia ja olla kiitollinen ja c) jos se joskus tapahtuu, se on sitten sen ajan murhe ja todennäköisesti siitäkin selvitään. Tänään on tänään ja tulevista murheista huolehditaan ditten kun nähdää, tuleeko niitä edes.

Ja usko vaan, ihmiset selviävät hylätyksitulemisests. Sinäkin selviäisit. Siksi voit ihan hyvin kedkittyä tänään tähän päinvään ja siihen, että nautitte toisistanne.

Ymmärrän pointin, mutta ainakin minulla on jo takana lukuisia hylkäämiskokemuksia (pahin lapsuudessa toisen vanhemman taholta) ja kerta kerralta se on alkanut teini-iän jälkeen tuntumaan entistä pahemmalta.

Tiedän etten selviäisi enää seuraavan miehen hylkäämisestä, joten ainoa vaihtoehto on jäädä yksin jo varuiltaan eikä päästää ketään lähelle. On myös realistista uskoa, että jos on tullut hylätyksi kerta toisensa jälkeen eri miesten tahoilta ei ole mitään syytä olettaa etteikö uusikin mies hylkäisi, jotain vikaahan minussa on.

Kuule, ihan rehellisesti, nyt liioittelet itsekeskeisyydel, joka on tyypillistä huonoitsetuntoisille ja masentuneille ihmisille. Tosiasia on, että kaikki ihmiset selviävät hylkäämiskokemuksista - ei siksi, että se olisi helppoa vaan siksi koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole ja me kaikki joudumme kokkemaan niitä aivan helvetin monta. Mä ole. Itse koulukiusaamistaustainen, 12 vuotta jatkuvaa hylkäämistä. Silti - tai ehkä juuri siksi - tiedän selviäväni, koska muutakaan mahdollisuutta ei ole.

Kuvitelma siitä, että muilla olisi jotenkin paremmin ja helpompaa on tyypillinen huonoitsetuntosille ja masentuneille, mutta se on väärä. Kaikki ovat samassa tilassa. Juuri sitä yritin sanoa. Ei sinulla, sen enempää kuin muillakaan todellakaan ole mitään syytä uskoa, etteikö mies joskus voisi hyvin hylätäkin (tai sinä miehen, ja se voi sitäpaitsi olla hyväkin juttu, jos suhde esim on mennyt huonoksi) mutta kun niin ei vielä ole käynyt, on syytä nauttia tästä hetkestä.

Minusta se on hieman omituista, että kertoessani rehellisesti omista kokemuksistani sinä näet minut itsekeskeisenä ja masentuneena =D Ja ei - en tunne itseni lisäksi yhtäkään naista, joka olisi minun ikäiseni ja tullut aina torjutuksi ja hylätyksi. Nythän en edes viittaa parisuhteista eroamisiin vaan siihen, että miehet ovat aina olleet niitä, jotka ovat lopettaneet pitkäaikaisimmatkin tapailut ja suhteitakaan ei ole koskaan ollut.

On täysin tavallista tulla aina joskus hylätyksi ihmissuhteissa, mutta ei siten että sitä olisi ollut jatkuvasti.

Vierailija

Onko teillä parisuhteessa millaista? Teetkö sä jotain oikeasti väärää miestä kohtaan kuten et päästä sitä kulkemaan missään tai tapaamaan kavereitaan tai muuta? eli onko sulla joku syy kokea huonoa omaatuntoa vai onko kyse ihan vaan siitä että koet olevasi huono kumppani, vaikka oot ihan normaali kumppani?

Vierailija

Kiitos kommenteista, lohduttaa etten ole ihan yksin :) arvasin, että joku sanoo jotain tuon tyylistä, että päästä mies menemään. Väkisin en häntä täällä pidä, minähän sen eron aina esille otan ja mies on kurkkua myöten täynnä sitä. Pelkään yksin jäämistä ja hylätyksi tulemista, mutta todennäköisesti käytökselläni juuri aiheutan sen. Yritän kai jotenkin saada miestäni näkemään sen, kuinka vaikeaa kanssani on ja kuinka paljon helpompaa olisi jonkun muun kanssa tai yksin. En kuitenkaan usko, että selviän (kovin hyvin) jätetyksi tulemisesta. Mietin jo etukäteen, miten voin mennä töihin. Tuntuu, että pitää olla joku varasuunnitelma sen varalle, kun jää yksin. Pitää olla tarpeeksi rahaa säästössä, että pääsee pois täältä. Harmi vaan, että töistä ei noin vaan vapaata oteta...

En ole mielestäni mikään normaali kumppani ainakaan. Alussa olin ehkä enemmän, koska en pelännyt suhteen päättymistä niin paljon, enkä kehdannut näyttää kaikkia tunteitani. Itken helposti, mutta alussa en tosiaankaan itkenyt miehen nähden. Mitä mieheni on sitten sanonut minusta? Hänestä tuntuu, että etsin tai keksin ongelmia. En luota häneen. Rajoitan hänen menemisiään. En kieltämällä, vaan sillä että minulle saattaa tulla paha mieli. Reaktioni tuollaisiin kommentteihin on varmaan arvattavissa... Jokainen negatiivinen kommentti saa minut entistä enemmän ihmettelemään sitä, miksi hän on kanssani. Hyvällä hetkellä tajuan, että eikö olisi aika koittaa toimia toisin, pitää suu kiinni, olla loukkaantumatta kaikesta. Mutta huonolla hetkellä ahdistun, itken ja näen vaan sen yhden ja ainoan ratkaisun.

Vielä tuosta hylätyksi tukemisesta. Itselläni on lapsuudessa ollut noita hylätyksi tulemisen kokemuksia ja kovasti vaikuttavat vieläkin. Kävin joskus juttelemassa psykiatrian keskuksella ja siellä se sairaanhoitaja sanoi, että minusta huokuu turvaton olo.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat