Millaista köyhien afrikkalaisten elämä on?

Vierailija

Mitä pitää sisällään tavallinen päivä köyhässä kylässä?

Kommentit (5)

Vierailija

Riippuu kylästä ja köyhyyden tasosta. Oma kokemus semmosesta melkoisen köyhästä kylästä, johon kuitenkin yhteisö on mahdollistanut hyväntekeväisyystoimintaa. Pääosin kaikilla on jotkut riekaleet päällä ja ruokaa saa lapset muutaman kerran viikossa.  Vanhemmat (tai aika usein niitä on vain yksi, tai ei yhtään vaan asutaan sukulaisilla tai naapureilla) tekee päivät ehkä töitä, jos ei varsinaisia niin ottaa irti sen aineellisen omaisuuden mikä mahdollista  on. (maanviljely, metsätyöt...) Jos on kaivo, niin sinne on useilla pitkä matka. Köyhimmät lapset ei pääse kouluun. Isommat sisarukset kaitsee pienempiään. Kuolema on ihan arkipäivää, muun muassa aliravitsemukseen mutta myös muutoin, kun ei ole varaa hoitaa sairauksia. Länsimaisille normaaleista asioista kuten siteistä on ihan turha haaveilla, esimerkiksi siteitä ei ole, maataan vaan häpeissään kotona. Teinitytöillä ajatukset samanlaisia kuin länkkäreilläkin esimerkiksi poikiin liittyen.

Iloa kuitenkin riittää. Lapset leikkii ja nauraa. Etenkin valkonaaman läsnäolo naurattaa ja syli lämmittää. Koulussa vertaillaan kenellä on parhaimmat eväät. Omasta ruuasta jaetaan mielellään, etenkin valkonaamalle. Paitsi jotkut on ilmeettöminä ja jatkuvasti varuillaan. En haluaisi edes ajatella, mitä näiden lasten taustoissa on. Kiitollisia ollaan pienestä, riemuntanssit voi saada aikaan omasta näkökulmasta täysin mitättömistä asioista.

Vierailija

Afrikassa on aika monta maata ja aika erilaisia ryhmiä joka maassa. Uskonnot, kulttuuri, elämäntavat, elinympäristö, perhemallit ja monet muut asiat vaikuttavat ihmisten elämään eri tavoin eri maissa Afrikassakin. Tarkenna vähän kysymystäsi.

Vierailija

Millaista köyhien eurooppalaisten elämä on? Onko köyhän islantilaisen elämä samanlaista kuin köyhän suomalaisen tai albanialaisen?

Vierailija

Aika aktiivisia ovat. Köyhyys ei ole siellä häpeä, kun se on lähes jokaisen arkea. Näinhän Suomessakin oli vanhoina aikoina. Köyhillä oli turvaa toisistaan, kun ei valtio auttanut. Heillä oli myös joukkovoimaa: äänestivät kommarit ja demarit Suomen suurimmiksi puolueiksi. Köyhyyden häpeäminen ja itsensä syyttäminen yksin neljän seinän sisällä on melko uusi ilmiö.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat