Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kerrotaan satunnaisia muistojamme yksinäisyydestä ja ihmisten pelkäämisestä

Vierailija

Tähän keskusteluun voi kertoa omia muistojaan jokainen, joka on ollut elämässään yksinäinen/syrjäytynyt. Itse olen nykyään aikuisena aika tavallinen, mutta teini-ikä meni kavereita ja olihan se rankkaa sen ikäiselle.
.
Jostain syystä aloitusviestiin tuli mieleen kirjoittaa kulmakarva-aiheisia tarinoita. Kirjoitan myöhemmin lisää, jos keskustelu saa lainkaan tuulta alleen (niin ei tule aloituksesta kilometrin pituista).
.
Seitsemännellä luokalla en tehnyt kulmakarvoilleni mitään ja minun kulmakarvani ovat luonnostaan tummanruskeat, paksut ja keskeltä yhdessä, vaikken olekaan tummapiirteinen. Kotitaloustunneilla minut laitettiin samaan ryhmään luokan cooleimpien pissistyttöjen kanssa, pelkkä heidän läsnäolonsa teki oloni tukalaksi.
Kerran istuimme pöydän ääressä syömässä tekemäämme ruokaa, kun tytöt alkoivat kauhistelemaan jotain tuttua tyttöä, joka oli muuten nätti mutta kamalat kulmakarvat pilasivat tämän ja asialle olisi pitänyt tehdä jotain. Varma en voi olla, mutta luin rivien väleistä ettei tyttöä ollut olemassakaan ja että tarkoitus oli lähinnä vihjailla minulle omasta naamastani.
.
Tämän jälkeen aloin huolehtimaan kulmakarvoistani. Tai ainakin yritin, mutten osannut... Vedin isän höylällä kaljun kohdan kulmakarvoihini. Samoin trimmasin kulmakarvojani alusta ja lopusta lyhyemmiksi, joten kulmakarvani olivat lyhyet ja paksut.
http://media.web.britannica.com/eb-media/24/8124-004-46808F1D.jpg
Luonnollisesti en uskaltanut meikata kouluun (pelkäsin herättäväni liikaa huomiota muissa oppilaissa, halusin sulautua seiniin) ja meikkasin joka päivä kulmakarvojen kaljun kohdan piiloon.

Kommentit (10)

Vierailija

Olin yksin koko yläasteen ja siitä pari vuotta eteenpäin. Hirveää aikaa ja jatkuva pelko, että olisin loppuelämäni yksin. Nyt on muutama kaveri ja vietän normaalisti aikaa julkisilla paikoilla, mutta edelleen tiedostan jatkuvasti että olen erilainen, kun vietin teinivuodet yksin kotona. Kovat paineet kodin ulkopuolella ja pelkään palaavani yksinäisyyteen. 
No, palataan yläasteelle...
Koulussa pyrin olemaan mahdollisimman neutraali, etten tekisi mitään noloa. Käytin useimmiten samoja vaatteita enkä meikannut. Tuoksuja käytin senkin edestä, pelkäsin haisevani. Yhtä aikaa oli monta tuoksua ja niitä laitoin paljon, parhaiten muistan Prisman halvimman vaniljahajuveden... 
Kotona jollain tapaa kompensoin tätä, käytin mitä ihmeellisimpiä vaateyhdistelmiä ja meikkasin joka ilta hurjat meikit. 
Ai että jos vapaa-ajalla näin koulusta tutun oppilaan tai jopa luokkalaisen. Juoksin aina jonnekin piiloon, en edes ole varma mitä pelkäsin. Ilkeitä katseita? Kerran vanhemmat ehdottivat että mentäisiin tuttavaperheen kanssa keskustan hampurilaisbaariin, sain hullun raivokohtauksen eikä kukaan päässyt menemään. 

Vierailija

Olen ollut aina yksinäinen. En osaa normaalia kanssakäymistä vaan keskustelunaiheeni ovat muista outoja/tylsiä ja en ole hauskaa seuraa. Nyt nelikymppisenä alan jo luovuttaa, en sopeudu joukkoon koskaan. Verenpaineeni pysyy hyvissä lukemissa kunhan olen yksin kotona enkä yritä tökerösti tutustua enää muihin.

Vierailija

Olen aina pelännyt ihmisiä. Tunnen itseni myös hyvin yksinäiseksi, vaikka minulla kavereita onkin. Ihmisten seurassa oleminen vie minulta järjettömästi energiaa, varsinkin, jos joudun olemaan tuntemattomien kanssa. Miesten kanssa kommunikoiminen on yhtä helvettiä. En osaa olla ihmisten kanssa luonnollisesti.
Olen saanut koko elämäni ajan pa***a niskaani enkä osaa enää luottaa ihmisiin. En haluaisi aina ajautua ryhmistä ulkopuolelle, mutta en osaa olla niissä mukanakaan.
Kavereidenkin kanssa olen se hiljainen ihminen, joka vain kuuntelee muiden juttuja ja sanoo ehkä muutaman sanan silloin tällöin. Pelkään, että sanomisiani käytetään jossain vaiheessa minua vastaan. Niin on käynyt ennenkin.
Haluaisin oppia pois ihmisten pelkäämisestä, ujoudesta ja liiallisesta hiljaisuudesta. Ehkä joskus vielä saisin uusia ystäviä. Jopa parisuhteen.

Vierailija

Jaa-a... ihmisten pelkäämisestä ainakin se  että joskus mökkihöperöityneenä rivitalokämpässä en uskaltanut mennä ulos, koska pelkäsin että joku naapuri tulee vastaan. Kurkin ikkunasta ja join alkoholia rohkaisuksi. Ties kuinka kauan meni, ennen kuin uskalsin varovasti avata oven ja mennä ulos :D 

Kerran asuin opiskelijoiden asuntolassa enkä uskaltanut mennä jääkaapille hakemaan itse ostamaani mehua, koska pelkäsin että siellä on opiskelijatovereita. Itkin ihan kun ahdisti niin paljon. No, lopulta kyllä voitin pelkoni ja kävin hakemassa sitä mehua mutta sen jälkeenkin iski lähinnä ahdistus, kun mietin että mitähän nekin minusta ajattelevat kun en puhu mitään...

Hyi! Ne ajat oli ihan hirveitä. Nyt on onneksi jo helpompaa mutta edelleenkin olen ujo ja aika yksinäinen, mutta olen oppinut osittain hyväksymään sen ja toisaalta alkoholi korvaa osan tästä rohkeuden ja itsevarmuuden puutteesta (olen alkoholisti, ylläri) ja juopottelun myötä olen saanut kavereitakin. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jaa-a... ihmisten pelkäämisestä ainakin se  että joskus mökkihöperöityneenä rivitalokämpässä en uskaltanut mennä ulos, koska pelkäsin että joku naapuri tulee vastaan. Kurkin ikkunasta ja join alkoholia rohkaisuksi. Ties kuinka kauan meni, ennen kuin uskalsin varovasti avata oven ja mennä ulos :D 

Kerran asuin opiskelijoiden asuntolassa enkä uskaltanut mennä jääkaapille hakemaan itse ostamaani mehua, koska pelkäsin että siellä on opiskelijatovereita. Itkin ihan kun ahdisti niin paljon. No, lopulta kyllä voitin pelkoni ja kävin hakemassa sitä mehua mutta sen jälkeenkin iski lähinnä ahdistus, kun mietin että mitähän nekin minusta ajattelevat kun en puhu mitään...

Hyi! Ne ajat oli ihan hirveitä. Nyt on onneksi jo helpompaa mutta edelleenkin olen ujo ja aika yksinäinen, mutta olen oppinut osittain hyväksymään sen ja toisaalta alkoholi korvaa osan tästä rohkeuden ja itsevarmuuden puutteesta (olen alkoholisti, ylläri) ja juopottelun myötä olen saanut kavereitakin. 

Mä juon myös jotta uskallan tavata ihmisiä. En ihan kokoajan halua olla yksin.

Vierailija

Pwlkään usein ihmisten seurassa, että olen tylsä, koska en uskalla sanoa mitään. Monesti olen alkanut selittää jotain aivan älytöntä vain yrittääkseni peittää arkuuteni.

Vierailija

Mulla on jäänyt yläasteen käytäviltä sellainen kammo, että on inhottava kulkea pitkin käytävää, jonka sivuilla istuu ihmisiä esimerkiksi odottamassa omaa vuoroaan. Jotenkin aina odotan, että kohta ne alkaa arvostella minua. Vaikka tajuan, että intensiivinen tuijotus johtuu siitä että lääkäriajat on usein myöhässä ja kuka tahansa jolla on hoitajan puku on se kohde johon se kiinteä katse naulitaan. Että tuossa tuokin tallustaa vaikka minä olen tässä odottanut jo 20 minuuttia, eikö tuollakaan ole parempaa tekemistä kuin maleksia pitkin käytäviä. 

Vierailija

No nyt tulee päälimmäisenä satunnainen muisto mieleen ala-asteelta, jolloin minua kiusasi pissisporukka. Itsetuntoni romuuntui herkässä kehitysvaiheessa siitä kun ihan mitä teit tai sanoit siitä huomautettiin, naurettiin, osoiteltiin jne.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat