Käytätkö luomutuotteita?
Kommentit (8)
Eli en käytä. Kotimaista suosin kyllä muuten.
Luomutuotteet maistuvat paremmilta! Ja uskon myös niiden pitkäaikaisiin terveysvaikutuksiin, sekä ovat ekologisempia maapallon kannalta. Tosin hinta on aika suolainen, esimerkiksi kun meillä käytetään luomumaitoa niin aika paljon enemmän menee rahaa vuodessa siihen kuin tavalliseen maitoon.
Munia ostan luomuja siksi että säälin kanaparkoja. Hinta on kyllä niissäkin aivan järjetön, varsinkin kun tiedän että tuottaja saa saman verran luomu ja tavallisista munista, ja erotus tulee suoraan kaupppiaan/tukkurin taskuun. Törkeää!!!
Jauhoja, ryynejä sun muita ostan paljon paikallisesta luomuruokapiiristä, ne ovat paitsi luomua myös lähiruokaa.
Hedelmissä ja vihanneksissa jää luomut kauppaan siksi, että hintaero on niin järjetön että ei ole varaa. Lisäksi valikoima on pieni ja luomuhedelmät ovat usein aika nahistuneita (kun ovat niin kalliita että menee vähän ja seisovat hyllyssä).
Aina kun hintaero on vain pieni, pyrin ostamaan luomua. Toki tämä vaihtelee hieman taloutemme rahatilanteenkin mukaan, jos on tiukempaa niin pitää ostaa tavallista.
Olen huomannut, että luomu- ja reilun kaupan tuotteet oikeasti maistuvat paremmilta, eikä se ole pelkästään psykologista. Vaikka tuleehan siitä hyvä mielikin jos ostaa reilua tai ympäristöystävällistä(=väkilannoittamatonta).
terveellista. samaten kannattaa katsoa mista katkaravut on lahtoisin. ne pienet tulee tietenkin atlantilta, mutta isot jos ovat esim thaimaasta kannattaa valttaa. tuttava kauko idassa kavi katkarapu farmilla ja se oli iso ' uima-allas' kaivettu maahan ja taytetty vedella. pikku katkikset heitettiin sinne ja paljon paskaa. silla kasoivat pian isoiksi.
Esim. tomaatit, paprikat, kesäkurpitsa yms. aina luomuna. Banaanit ja appelsiinit ja muut paksu kuoriset menee tavallisinakin. Lpasen ruokaan käytän pääasiallisesti vain luomua.
että luomu lannoitetaan sianp*lla ja että niistä saa taudin :D
mut vauvaa olen nyt alkanu kiinteil syöttää ja teen sille luomukasviksista mössöt, mut noita hedelmiämössöjä ostan purkis.
olen vaan jostain kuullu et luomuruokatarhas ois ollu vähemmän flunssia ja noin.
et en kyl tiedä mitähyötyy kuiteskaa ku sama maa missä kasvaa, mut kaiu niihin ei sit ylimäärästä shaibaa ruiskuteta. onko kokemusta?
ite kyl syön mitä vAAN ESPANJAN PARSOJA
kaurahiutaleet jne.lisäksi kesäisin kerään marjat itse ja omenat omista puista, ja pienen pläntin viljelen vihanneksia, riittävät kesän ja vähä syksyy.haluan välttää mahdollisimman paljon lisäaineta, niistä ei ole kuin haittaa pienen elimistölle