Vanheimpainvapaalla/hoitovapaalla olevat

Vierailija

Kumpi teidän mielestä on rankempaa, töissä oleminen vai pienten vauvojen/taaperoiden hoitaminen kotona? Saisinko vastauksia perusteluineen? Kysyn sen vuoksi tällaista, koska osa ihmisistä nähtävästi olettaa, että kotona lasten kanssa oleminen on pelkkää lepoa. Rakastan lapsiani yli kaiken ja minusta on ihana viettää heidän kanssaan aikaa, mutta rehellisesti täytyy myöntää, että joskus on kiva mennä töihin "hermolomalle".

Sivut

Kommentit (21)

Vierailija

Vauva 10 kk ja hoitovapaalla. Kyllä ajoittain nyppii ihan huolella tapella pukemisesta tai syömisestä tai minne ei saa kiivetä. Töissä sais istua ahterillaan rauhassa, mutta takaisin en mene. Vauavlta sentään saa iloisia hymyjä ja naurua palkaksi. Töissä ei pomolle riitä mikään. 

Vierailija

Minusta kotona on leppoisaa. Saa toimia omaan tahtiin. Tykkään lukea av-palstaa, kun lapset on päiväunilla. Meillä syödään aamupuurokin vasta kahdeksan-yhdeksän maissa. Kun menen taas tammikuussa töihin, herätys on klo 5.30. Lapset pitää olla hoitopaikkaan viety ennen klo 7, että ehdin töihin kahdeksaksi. Jännittää jo etukäteen, miten sitä rumbaa jaksaa!

Vierailija

Riippuu niin paljon työstä, työyhteistöstä, lapsista, kodista, parisuhteesta jne. Edellisen lapsen kanssa kotona oleminen oli lähinnä hengissä selviämistä päivästä toiseen ja käytiin välillä töissä lepäämässä. Tämän toisen lapsen kanssa kotona on todella leppoisaa ja rauhallista, ehtii puuhastella omiaan, eikä ole mikään hirveä hinku päivätöihin. Tärkeintä on että kaikki talouden aikuiset vetävät yhtä köyttä ja osaavat puhua asioista.

Vierailija

Riippuu miten asiaa ajattelee. Kotona oleminen syö luonnollisesti enemmän hermoja: töissä (mun) ei tarvii tapella kenenkään kanssa, riittää kun handlaa itsensä, tekeminen on mielekästä, tauot saa viettää kivassa seurassa ilman että täytyy syöttää ketään tai keskeyttää juttu parin minuutin välein. Kotona, niin kivaa kuin lasten kanssa onkin, on välillä henkisesti rankkaa kun yksinkertaisetkin jutut on jatkuvaa vääntöä, tekemiset ei kovin mielekkäitä ja toistuvat päivästä toiseen ja toisinaan aikuisseuraa on liian vähän (tähän voi kyllä helposti itse vaikuttaa). Mutta! Kotona saa kotihommat hoidettua päivän aikana ja kun mies tulee kotiin, voidaan kaikki ottaa rennosti tai voin hyvällä omalla tunnolla lähteä kavereita tapaamaan tai harrastamaan liikuntaa. Töissä ollessa koti sotkeutuu toki vähemmän, mutta silti illoiksi riittää ruuanlaittoa, siivousta, pyykinpesua ja lapsiakin täytyy huomioida, eli ehdin ja raaskin paljon vähemmän omia juttuja iltaisin.

Kotona oleminen ei ole lomaa, mutta onhan elämä kokonaisuutena helpompaa, kun on kotona. Sen ymmärtääkseen pitää ehkä olla kokenut molemmat: kotiäitiaika sekä töissäkäyminen pienten lasten äitinä.

Vierailija

Olen vielä äitiyslomalla, mutta sen päätyttyä palaan jo töihin. Olen saanut osakseni kummeksuvia miksi-kommentteja, sekä kaiken kertovaa hiljaisuutta ja niihin liittyviä tiettyjä katseita. Syytä tähän järjestelyyn minun ei tarvitse avata kenellekään vaan se on meidän perheen asia ja sillä selvä.

Pienen vauvan kanssa on valtavan ihanaa olla kotona, vaikka toisaalta kaikki päivät ovat olleet hyvin samanlaisia. Nukutaan, vaihdetaan vaippaa, syödään, nukutaan… Lapsi on ensimmäisemme, joten en osaa sanoa millaista olisi olla isomman lapsen kanssa kotona, enkä tule sitä tietämäänkään. Koen kuitenkin juuri tällä hetkellä että töihinpaluu tulee hyvään saumaan. Pääsen ulos, näkemään muutakin kuin tämän itseääntoistavan arjen. En voi sanoa tietäväni täsmälleen mistä tulen luopumaan kun palaan töihin, mutta en oikein osaa sitä menetystä (=vauva teki ensimmäisen kerran sitä ja tätä) surrakaan. Joku missaa aina jotain, aivan hyvin hän saattaa ottaa ensimmäiset askeleet viikonloppuna jolloin olen kotona enkä töissä tms. Aina ei silti voi voittaa.

Töissä väsyy, mutta niin väsyy kotonakin. Minulla on fyysinen työ, mutta tärkeämpänä omassa tapauksessani näen henkisen jaksamisen. Jos pysyttelisin kotona, niin tiedän että minun pää ei sitä pidemmän päälle kestäisi. Jos joku päivä en jaksakaan siivota niin mitä sitten, tärkeämpää vauvan kannalta on se että olen hyväntuulinen, positiivinen, iloinen jne. Jos ei jaksa lähteä ulos lenkille niin sitten hyvällä omallatunnolla köllitään sängyssä hieman pidempään.

Kaikenkaikkiaan vastaus kysymykseen riippuu hyvin paljon työstä ja sen vaativuudesta, ja lapsiakin on erilaisia. Toiset lapset vaativat enemmän kuin toiset. On erilaista jos on töissä pienen firman hiljaisessa konttorissa ja kotona on maailman hyväntuulisin ja tyytyväisin vauva, kuin että on töissä jossain missä vaaditaan äärimmäisiä hermoja ja keskittymistä ja kotona huutaa yötäpäivää koliikkivauva. Jos kuitenkin ajatellaan "keskivertovauvaa" niin kyllä sen hoitaminen työstä käy. Vielä enemmän jos lapsia on kotona useampia kuin yksi. Meidän vauva heräilee 2-4 tunnin välein vaipanvaihtoon ja syömään, ja mitä enemmän tulee ikää niin sitä enemmänhän se on hereillä ja vaatii huomiota.

Vierailija

Miksi aina minäminäminä ja miltä minusta tuntuu? Pieni lapsi tarvitsee minusta äidin hoivaa kotona. Lapsen tarpeiden pitäisi mennä edelle, olipa äidillä kuinka kivaa tahansa työpaikalla.

Vierailija

Rankempaa minusta olisi töissä. Tämä mielipide tosin on yhden lapsen kanssa kotona olijan. Mutta lyhyesti, koko elämä olisi sitten hankalammin hallittavissa: uni jäisi vähälle, että ehtii päiväkotiin ja töihin, töiden jälkeen kauppaan, ruokaa tekemään, pyykkäämään, siistimään, tekemään jotain lapsen kanssa. Sitten sänkyyn jännittämään saako nukuttua ennen kuin kello soittaa liian aikaisin aamulla. Kotona ollessasi taas voit nukkua päiväunet joka päivä jos lapsesikin nukkuu ja hoitaa kodin omaan tahtiin, sitten kun aikaa jää ruuan laitolta ja lapsen kanssa touhuamiselta. 

Vierailija

Töihin mennessä on ollut ihan helvettiä. Minulla on 3 lasta ja olen ekan kohdalla mennyt töihin, kun täytti vuoden, toisen kanssa olin kotiäitinä 1,5 vuotta (ja esikoinen meni sitten eskariin, kun palasin töihin) ja kolmannen kohdalla olen nyt palannut töihin, hän on reilun vuoden. On rankkaa! Yöllä ei saa nukuttua, kun tenava heräilee ja purkaa myös päivällä koettua ikävää. Aamulla on yhtä huutoa!!! Myös keskimmäinen on alkanut protestoida hoitoon menoa, kun sai olla kotona yli vuoden. Illalla miehen kanssa yhtä ruuanlaittoa, tiskiä, siivousta, pyykkiä, esikoisen viemistä harrastuksiin yms. Lisäksi pienin nukkuu sylissä iltaunet noin klo 18-18.30, koska ei jaksa yöunille saakka nukkumatta. Yöunille hän menee noin klo 22. Minä olen töissä koko ajan päivällä väsynyt. Rankka vaihe. Jäisin kotiin, jos olisi varaa.

Vierailija

Kun lapsi oli 4kk halusin jo töihin. Sinnittelin kotona vuoden ja menin sitten riemusta kiljuen takaisin fyysisesti ja psyykkisesti rankkaan hoitajan duuniini. Kyllä se kodin vankina oleminen on se mikä sapettaa. Päivät ovat samanlaisia. Ei ole aikuisten seuraa ja taannut itsekin. Aloin rakastamaan lapsiani yli kaiken vasta kun pääsin takaisin töihin. Ymmärrän että he viihtyvät kotona joilla on paljon mammakavereita joiden luona käydä ja kaupunki täynnä jotain mammakerhoja ja vaikka sun mitä, mutta täällä pienemmissä kunnissa/isojen kaupunkien pienemmissä taajamissa ei tällaisia juttuja ole. Leikkipuistossa ollaan aina yksinään ja tosiaan, lapset ovat ainoa seura kunnes mies tulee kotiin. Kyllä töissä on ihanaa verrattuna tähän kotivankilaan. No, ainakin kunto kasvoi vanhempainvapaalla kun piti keksiä jotain rakentavaa tekemistä, käytiin vähintään 10km vaunulenkillä joka päivä. Onneksi oli kesä.

Vierailija

Oltiin tossa muutama viikko sitten koko perhe flunssassa. Mies pokkana ilmoitti sunnuntaina, ettei enää jaksa jäädä kotiin sairaslomalle, pakko päästä maanantaina töihin lepäämää! En tajunnut, että oli tosissaan. Aamulla oli sitten häipynyt ja jäin yksin (itsekin sairaana) hoitamaan sairasta lasta... 

Tämä tapaus on nyt puitu, eikä tule toistumaan...

Vierailija

Kotona oleminen on rankempaa. Fyysisesti: vauvan kanniskelu / taaperon perässä juokseminen versus istumatyö toimistossa. Psyykkisesti kuormittavaa - niin hölmöltä kuin se kuulostaakin - on päivien samankaltaisuus ja monotonisuus, tietyt perusasiat menevät päivästä toiseen samalla tavalla, eivätkä vaadi mitään henkisiä ponnisteluja (töissä asiantuntijatehtävissä tarvii sitä pääkoppaakin käyttää). Mutta silti en ole palaamassa töihin heti vaan vasta kun lapsi on isompi.

Vierailija

Riippuu varmaan työstä. Olen aamu-uninen ja työpäivä alkaa pahimmillaan klo 5. Joudun lähtemään ajamaan pilkkopimeässä töihin klo 4.30. Mies menee onneksi vasta seitsemäksi, joten voi hoitaa lasten aamutoimet. Silti lapset joutuu heräämään jo ennen kuutta. Ihan unisena mies vie hoitoon. Toisaalta iltapäivään mahtuu päiväunet. Jos pääsen klo 13, nukun kotona pienet päiväunet, käyn suihkussa ja haen lapset vasta klo 15. Iltavuoro on minulla klo 13-21, eli kun tulen kotiin klo 21.30, lapset on jo nukkumassa. Vien heidät hoitoon lounaalle klo 11.30, eli minulle jää iltavuoropäivänä vajaa tunti omaa aikaa ennen töihin lähtöä. Käytän sen yleensä juoksulenkkiin. Joka toinen viikonloppu sattuu työvuorot, eli miehen kanssa on yhteisiä vapaapäiviä noin 4 kpl kuukaudessa. Väitän, että kotiäiti ei voi edes kuvitella, miten raskasta on olla pirteänä töissä klo 5. Eihän ne lapset heräämättä öitä nuku, oli äiti töissä tai ei.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miksi aina minäminäminä ja miltä minusta tuntuu? Pieni lapsi tarvitsee minusta äidin hoivaa kotona. Lapsen tarpeiden pitäisi mennä edelle, olipa äidillä kuinka kivaa tahansa työpaikalla.

No mutta hyvänen aika! Tuolla jos viittaat siihen miksi äidit palaavat työelämään eikä jää loppuelämäkseen hoitamaan lapsia kotiin, niin voin kertoa ettei se ole joka perheessä niin mustavalkoista! :O Tuskin vain monikaan töihin "omaksi huvikseen" palaa.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat