Minulle ei koskaan järjestetty synttäreitä lapsuudessani

Vierailija

En osannut kyseenalaistaa tätä koskaan. Näin myöhemmällä iällä olen ajatellut, että onpa tylyä lapselle.

Kyllä kerran vuodessa on hyvä olla se keskipiste ja kaikkien onnittelema juhlakalu. Kävin kuitenkin muiden synttäreillä eli mitähän sielläkin on mietitty, kun koskaan ei kutsu ollut vastavuoroinen.

Muita?

Äiti täysin introvertti, ehkä masentunutkin koko lapsuuteni ajan. Isä aina poissa, sisaruksia ei ollut. En ole kokenut ruumiillista kuritusta ja perheemme oli hyvinkin varakas. Eli ei siinä mielessä "huono koti".

Kommentit (5)

Vierailija

Siis eikö vietetty edes oman perheen kesken? 80-luvulta muistan että vain n. puolet luokasta piti kaverisynttärietä, esim. ne joilla synttärit kesällä tai joululoman aikaan eivät  yleensä pitäneet.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Siis eikö vietetty edes oman perheen kesken? 80-luvulta muistan että vain n. puolet luokasta piti kaverisynttärietä, esim. ne joilla synttärit kesällä tai joululoman aikaan eivät  yleensä pitäneet.

Ei mitenkään, ei edes perheen kesken. Äitini ja minä olisivatkin olleet ainoat. Kuten totesin isä oli aina poissa, täysin etäinen hahmo minulle. Sittemmin vanhempani ovatkin eronneet. 

En varmaan edes tiennyt, milloin syntymäpäiväni on. Näin jälkikäteen tuntuu kummalliselta, mutta näin se vain on. Äitini vihasi sukulaisiaan, joten oli laittanut välit poikki joka ikiseen. Synttärikorttiakaan ei siis tihkunut mistään. Nimellisiä kummejani en koskaa ole nähnytkään muistaakseni. 

Vihamielisyys kaikkia kohtaan oli äitini avainsana. Ja sitä taakkaa kannan minäkin. 

Vierailija

Mun yhdellä ystävällä lapsuudessa ei myöskään ollut ikinä kaverisynttäreitä. Sitä välillä porukalla ihmeteltiin. En tosin tiedä yhtään kärsikö asiasta. Hän ei myöskään ikinä vienyt kavereita kotiinsa, korkeintaa ovella käytiin kääntymässä. Äitinsä oli oikein kiva tyyppi, olin kerran heidän kanssaan reissussakin. Isäkin kohtelias ja tervehti kun nähtiin, mutta jotain outoa siinä perheessä oli. Pari muutakin lasta.

Mutta eihän se tietty meille muille kuulunut. Heidän perheasiansa. Mutta kyllä se meitä aika pieniäkin lapsia ihmetytti.

Ihan järki-ihminen on ladysta kuitenkin tullut. En tosin ole ollut vuosiin tekemisissä.

Vierailija

Meillä lapsena järjestettiin synttäreitä. Kun päätin pitää ekat kaverisynttärit, joihin kutsuin koulukavereitani, ei synttäreilleni tullutkaan kuin kaksi lasta. Se oli minulle niin kova pettymys, että en ole sen jälkeen halunnut että minulle järjestetään synttäreitä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat