Jos joku loukkaantuu ns. aiheetta, onko tuttua kellekään?

Tunnostaako kukaan äidissään tällaista piirrettä? Mietin vain, miten parantua asian aiheuttamasta itsetuntovajeesta. Eli ollessani pieni äitini loukkaantui minulle asioista, joihin en ollut itse syypää, ja äidin loukkantuminen tapahtui hänen omista ongelmistaan käsin. Hän syytti minua pahaksi ja oli vihainen ja antoi ymmärtää olevansa minuun pettynyt, koska se asia.
En ole koskaan käsitellyt tätä tunnetta, mitä tunnen tai miten selviytyä, kun minuun ollaan pettyneitä, koska asia X, joka ei ole ollut minun vaikutuspiirissäni mitenkään.

Huomaan tämän nimittäin toistuvan läheisissä ja minulle merkittävissä ihmissuhteissa. Jollain on joitain sanattomia odotuksia ja minä aiheutan heille niissä tajuamattani pettymyksen, josta minulle osoitetaan mieltä tai minut hylätän. En osaa mennä toisen perään sanomaan, että koita nyt päästä yli siitä, koska minä olen niin loukkaantunut, että minut hylätään, vaikken ole siihen syypää. Eli päädyn jollain tapaa rikkinäisten epäterveiden ihmisten vaikutuspiiriin. Alan olla ihan naatti, kun ystäviä, joiden kanssa sujuisi ei tunnu löytyvän minulle.
Haukkujat älkööt vaivautuko.