Jos ihminen tekee virheen miksi hänelle ei voida antaa uutta mahdollisuutta?

No jos se joka ei anna ei ole itse yli ongelmasta aiheutuneista tunteista?

Puhutaanko nyt punaisia päin kävelemisestä, vieraissa hyppäämisestä vai murhasta?

Riippuu hiukkasen virheestä.

Jos nyt otetaan ex-mieheni, jonka pikkuvirhe oli uittaa itseään avioliiton ulkopuolisessa suhteessa niin en anna uutta mahdollisuutta.

Kun tapasin mieheni, niin oli korviaan myöden veloissa ja rahankäyttötavat olivat jotenkin hukassa. Annoin mahdollisuuden ja tukeni siihen, että oppii käyttämään rahaa järkevällä tavalla.

Nyt alkaa velat olla hallinnassa ja rahankäyttö on hyvinkin maltillista. Toki kun ei enää velkaa voi mihinkään suuntaan tehdä, niin opettaa hyvin sen, että sillä eletään mitä on.

Koska muuten ei opi.

Usein annetaankin. Riippuu ihan asiasta ja ihmisistä joita on kuvioissa mukana. Ketään ei voi kuitenkaan pakottaa antamaan toiselle uutta mahdollisuutta, vaan aina on oikeus myös vaan poistaa ihminen tuttavapiiristään.

Vierailija kirjoitti:

Koska muuten ei opi.

 

Mitä oppimista se on että kun tekee virheen, peli on siinä?

Mutta huomaako seuraileva mustasukkainen aasialaiskampaaja että miehestä on kiinnostunut fiksumpikin nainen. Se on varmaan sattuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska muuten ei opi.

 

Mitä oppimista se on että kun tekee virheen, peli on siinä?

Asian voi ajatella monelta kantilta.

Itse ajattelen, että en anna mahdollisuutta ihmiselle, joka vie kaiken hyvyyden minusta ja ei anna minun kasvaa ja oppia. Siksi, että hän voisi itse pohtia.

Niitähän annetaan paljonkin anteeksi, koko ajan, sillä mikään ei etenisi jos ei annnettaisi. Tasot missä nyt liikutaan? No, mutta esim. yksilötasolla riippuu virheestä, kuka tekee ja kenen haitaksi. Itse olen sellainen että annan anteeksi melkein mitä tahansa, mutta vasta sitten jos näen että toinen on aidosti pahoillaan ja aidosti toivoisi sanojaan/tekojaan tekemättömiksi. On aidosti pahoillaan, niin naps kuinka helppoa minun on haudata sotakirveet, se ei paljon vaadi, olen juuri niin helppo. (No, en antaisi mitä vaan "virhettä", en esim. sellaista jossa minut pahoinpideltäisiin teholle, muttei ole onneksi koskaan kuulunut minun elämänpiiriini mikään sellainen. Mutta toista tilaisuutta ei tulisi.)

Vierailija kirjoitti:

Niitähän annetaan paljonkin anteeksi, koko ajan, sillä mikään ei etenisi jos ei annnettaisi. Tasot missä nyt liikutaan? No, mutta esim. yksilötasolla riippuu virheestä, kuka tekee ja kenen haitaksi. Itse olen sellainen että annan anteeksi melkein mitä tahansa, mutta vasta sitten jos näen että toinen on aidosti pahoillaan ja aidosti toivoisi sanojaan/tekojaan tekemättömiksi. On aidosti pahoillaan, niin naps kuinka helppoa minun on haudata sotakirveet, se ei paljon vaadi, olen juuri niin helppo. (No, en antaisi mitä vaan "virhettä", en esim. sellaista jossa minut pahoinpideltäisiin teholle, muttei ole onneksi koskaan kuulunut minun elämänpiiriini mikään sellainen. Mutta toista tilaisuutta ei tulisi.)

Ihminen joka pystyy antamaan anteeksi on henkisesti kehittynyt.

Ihminen joka pystyy antamaan anteeksi on ikuisesti heittopussi ja nöyryytetyn asemassa. Hankkikaa vaikka selkäranka ja lopettakaa luusereiden paapominen. Ne pettäjät, varkaat, huijarit sun muut viekkailijat ei ikinä parane koska ne vain OVAT sellaisia.

"Fool me once, shame on you; fool me twice, shame on me."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitähän annetaan paljonkin anteeksi, koko ajan, sillä mikään ei etenisi jos ei annnettaisi. Tasot missä nyt liikutaan? No, mutta esim. yksilötasolla riippuu virheestä, kuka tekee ja kenen haitaksi. Itse olen sellainen että annan anteeksi melkein mitä tahansa, mutta vasta sitten jos näen että toinen on aidosti pahoillaan ja aidosti toivoisi sanojaan/tekojaan tekemättömiksi. On aidosti pahoillaan, niin naps kuinka helppoa minun on haudata sotakirveet, se ei paljon vaadi, olen juuri niin helppo. (No, en antaisi mitä vaan "virhettä", en esim. sellaista jossa minut pahoinpideltäisiin teholle, muttei ole onneksi koskaan kuulunut minun elämänpiiriini mikään sellainen. Mutta toista tilaisuutta ei tulisi.)

Ihminen joka pystyy antamaan anteeksi on henkisesti kehittynyt.

No niinhän se tietenkin on, enkä nyt oikeasti halua kehuskella omalta osaltani vaan kun se on totta aivan kenen tahansa kohdalla. Eihän tietenkään vanha sama meno voi jatkua aina pyynnön ja saannin jälkeen uudestaan, ei sellainen käy, mutta jos vilpitön halu parempaan on olemassa ja se ilmaistaan, niin eihän sitä voi kuin antaa anteeksi, koska sillä hetkellähän asioiden järjestys jälleen muuttuu ja väylä parempaan on auki.

Kun sanon että olen anteeksiantava, on minulla silti elämässäni joitain ihmisiä, jotka olen siitä ulkoistanut. Tosin anteeksipyyntöä virheiden vuoksi ei koskaan tullut, ja virheet olivat paremminkin täysin tahallisia toistuvia tekoja joilla minua haluttiin vahingoittaa, ei niinkään virheitä.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen joka pystyy antamaan anteeksi on ikuisesti heittopussi ja nöyryytetyn asemassa. Hankkikaa vaikka selkäranka ja lopettakaa luusereiden paapominen. Ne pettäjät, varkaat, huijarit sun muut viekkailijat ei ikinä parane koska ne vain OVAT sellaisia.

"Fool me once, shame on you; fool me twice, shame on me."

Kukaan ei puhunut niin että pitäisi antaa jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. Ei sellaista ihmistä olekaan joka ei virheitä olisi tehnyt. Ja jos ihmiset eivät antaisi toisilleen anteeksi ja yhden uuden mahdollisuuden maailmassa olisi hyvin vähän niitä joilla olisi kumppani. Yksi uusi mahdollisuus on hyvä antaa toiselle, eihän siinä olisi muuten mitään ideaa.

Mieti nyt itse, kuinka vaikeaa olisi elää tekemättä yhtäkään virhettä? Virheistä pitää oppia ja senpä takia se yksi uusi mahdollisuus on hyvä paikka näyttää toiselle että virheistä on opittu. Jos ei ole, niin ei toista uutta mahdollisuutta tarvitse antaa.

Mä sanoisin että mitä mustemmilla elämän alueilla on itse käynyt, vaikka edes sivusrakatsojana, niin sitä vähemmän mustaa löytyy oman mielen valkoisen (ei tarkoita tässä välttämättä yhtäkuin puhtoisen) seasta, mikäli vaan on kyennyt jälkeenpäin ajattelemaan kaiken kokemansa läpi. Mustavalkoisuutta on enää vain vähän siinä omassa ajattelussa siinä vaiheessa, kun on nähnyt niin paljon kaikenlaista. Itsesuojeluahan mustavalkoisuus enimmäkseen on, joten siksi niin tosi ymmärrettävääkin, nimittäin eihän sitä koskaan voi tietää auttaako kukaan, jos ei itse auta itseään ennen kuin mitään pahaa on edes tapahtunutkaan, ja etenkin jos se on ollut tyylinä alusta saakka. Jos on jopa voinut todeta että kukaan ei todellakaan välttämättä auta. Senkin yli voi oppia näkemään, tai kävelemään pois.

Silti sitä mukaa mitä enemmän olen itse nähnyt ja kokenut, elänyt ja eläytynytkin, niin sitä vähemmän haluan olla armoton muitakaan kohtaan, ainakaan teoriassa. Käytäntö osaltaan on tavallaan erilainen, koska myöskin minä teen valintoja, ja nehän tulevat monien seikkojen summina. Näin se on ainakin itselläni mennyt. En pidä kaikista ihmisistä, joitain en halua lähelleni ollenkaan, mutta hämmästyn välillä vieläkin sitä että millainen ajatuskulku voikin lähteä liikkeelle mistä tahansa tilanteesta jota pääsee todistamaan ja joka herättää oman ajattelun, en nyt anna esimerkkejä menisi liian pitkäksi, mutta siis jollei kahlitse itseään liikaa eikä tyrmää niin äkkiä kaikkea. Eikä itseäänkään kaikkine puolineen - niitä tosi huonojakin tarkoitan ja niitä virheitä jotka olen tehnyt. 10

Riippuu. Jos kyse henkilökohtaisista ihmissuhteista niin olen käsittänyt että uutta mahdollisuutta ei tule koska toinen ihminen ei pidä minua/sinua/kenestä tässä nyt puhutaankaan, sen uuden mahdollisuuden arvoisena.

Itse en nyt ihan tiedä miksi en saa uutta mahdollisuutta työelämässä, kun jouduin siitä masennuksen takia aikaisemmin jättäytymään pois.

Vierailija kirjoitti:

Usein annetaankin. Riippuu ihan asiasta ja ihmisistä joita on kuvioissa mukana. Ketään ei voi kuitenkaan pakottaa antamaan toiselle uutta mahdollisuutta, vaan aina on oikeus myös vaan poistaa ihminen tuttavapiiristään.

Kyllä ja joskus ei myöskään vain jaksa.

Omat voimavarat laskettu aivan muille asioille kuin esim jonkun toisen ihmisen terapoimiselle, josta tuskin edes kiitosta saisi vaan vain lisää sontaa silmille... Että näin..

"Ei siitä mitään tulisi kuitenkaan".

Riippuu siitä monettako kertaa tekee samaa virhettä... en minä montaa kertaa jaksa samassa suossa rämpiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska muuten ei opi.

 

Mitä oppimista se on että kun tekee virheen, peli on siinä?

Mikä "PELI"!? En ihmettele..

Oon kanssa ajatellut myös esim. vankilasta vapautuvia. En tiedä olisinko itsekään valmis esimerkiksi työllistämään omassa yrityksessäni. Tai jos joku väkivaltaisesti ennen käyttäytynyt kuinka sanoisi parantuneensa tai muuttaneensa tapojaan, en silti haluaisi häntä lasteni läheisyyteen. 

On kyllä vaikeaa varmaan päästä menneisyydestä eroon. Myönnän, etten minä ainakaan ole avarakatseinen sen suhteen. Tuntuu ettei uutta mahdollisuutta olisi muuta kuin vaihtamalla nimensä ja valehtelemalla menneisyydestään.