Mitä keksin ensi sunnuntaina, että ei tarvitse mennä anopille syömään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap. Usein sen täydellisyyden taakse kätkeytyy ikäviä asioita. Joillekin vain se kulissien pystyttäminen ja pystyssä pitäminen on kovin tärkeää.

Vähennät stressiäsi, kun olet avoin. Ei sinulla ole mitään hävettävää. Ihmisten elämät kulkevat eri lailla.

Opeta itsesi olemaan välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä, sinä itse kuitenkin tiedät missä mennään.

Jos nyt jätät menemättä, kynnys kasvaa joka kerta. Ja se stressaa sinua vielä lisää.

Miksi aina hyvä elämä on muille kulissi? Ihan kuin kaikilla olisi yhtä surkeaa kuin ap:lla. Hyvä avioliitto, mukavat lapset, onnellinen perhe - ei se kovin harvinaista ole ja jokainen siihen pystyy, jos itse viitsii.

Yläpeukutin vahingossa.

Mä niin arvostan miestäni joka ei ymmärrä miksi mun pitäisi pönöttää edustamassa yhtään missään. Mies skippaa mun puolen suvun hautajaiset häät ristiäiset ja mä skippaan sen puolen. Samoin kaikki mahdolliset sukupäivälliset ja saunomiset ja illanistumiset. Siis mukaan saa tulla toki jos haluaa, mutta pakko ei ole. Paitsi lasten on pakko kun ovat niin pieniä :D Kai niillekin pitää antaa jotain päätäntävaltaa asiassa joskus 10 vuoden päästä.

Anoppi ihmettelee tätä kun en käy, mutta mies on sitä mieltä että kun on mahdollisuus joskus olla kotona yksin niin mitä ihmettä mä tulisin mukaan anoppilaan. Lapset nyt ainakaan ei ihmettele yhtään, en tajua miksi ihmettelisivät. Mulla ei siis oo mitään miehen sukua vastaan eikä miehellään mun, inhotaan vaan syvästi sitä sukupönötystä molemmat.

 Anoppina olisin helpottunut, jos et tulisi . Ei minuakaan sinun seurasi niin hirveästi kiinnosta.  Omat tyttäreni ja poikani  ovat lapsineen  tervetulleita. Sairasta vaikka mitä paskatautia, ei ikävä.

Hieman ohi aiheen, mutta mä olen ainakin innoissani, että lapseni pääsi tukiopetukseen ja lisäksi pääsee välillä erityisopettajankin luokse. Tämä ei ole mikään itsestään selvyys, etenkin nykyisin kun resursseja leikataan. Huippujuttu, että just mun lapseni saa tarvitsemaansa lisätukea oppimiseen.

Pinkistä hiusväristä toteaisin, että eikö olekin sähäkkä ja että itse olen miettinyt vetäväni hiukseni vaalean liilaksi, kun ne joku päivä alkaa harmaantumaan. Ja hymyilisin päälle.

Jos päivällinen siitä huolimatta ahdistaa, jäisin kotiin ja laittaisin selittelyn miehen niskoille, sillä kyse on hänen äidistään ja veljestään. Ja sitten ottaisin rennosti kotona. :)

Tähänkin ongelmaan olisi ratkaisu: rehellisyys.

a) Jää kotiin ja sano miehellesi, ettet halua tulla koska koet alemmuutta veljen täydellisen perheen vuoksi. Mies saa selitellä omin sanoin äidilleen miksei kaikki tulleet.

b) Menet anoppilaan ja sanot suoraan mitä ajattelet, riidasta viis. Ainakaan ei enää ikinä sen jälkeen tarvitse mennä.

Miksi hankkia tekotauti, kun voi olla vapaa.

Kasva ap aikuiseksi ja kehitä itsetuntoasi. Kuulostat kammottavalta erakolta, käy miestäsi sääliksi, samoin lapsiasi (joita ilmeisesti häpeät!)

Toisaalta anoppi ja muut vieraat tuskin poisjäämisestäsi pahastuvat, luonteesi on varmaankin jo selvinnyt heille. Ei tuollaista seuraa ruokapöytään kaipaa kukaan.

Joko jäät kotiin koska et halua mennä.

Tai sitten menet mukaan ja olet ihan normaalisti. Jos ihmisten pitää pinkistä tukasta ja tukiopetuksesta taivastella niin voi voi. Vastaat kysymyksiin tai sanot että olet kertonut niin monta kertaa miksi tukka on pinkki ja muksu tukiopetuksssa että kysykää mieheltä jos ette muista/usko minua...

Pinkki tukka on ihan jees, sekä tytöllä että pojalla. Onpahan räväkkä ja uskaltava. Ja miksi semmoista kieltää, kun kyse ei ole tatuoinnista tai lävistyksestä.

Tukiopetus on ihan jees, saadaan siitäkin kunnon veronmaksaja, ja hyvä kun puuttuvat ajoissa pieniin vaikeuksiin, niin ne ei kasva isoiksi. Itse toteaisin anopille, että sen anopin lukihäiriö ei onneksi oo periytynyt, vaan tukiopetus on ihan muusta syystä. Ja loppujen lopuks, tukiopetus on ihan kivaa. Olin muuten luokan priimus ja sain pyytäessäni tukiopetusta englannin ääntämisestä -80 -luvulla.

Anopille ja miehen veljen perheelle voi muutenkin todeta, että eiköhän lapset saa olla omia itsejään vikoineen päivineen. Jos kovasti ahdistaa, niin kysy miehen veljen lapsilta, ahdistaako niillä aina olla täydellisiä.

Suosittelen myös pientä päiväkänniä, hiprakassa uskaltaa olla vittumainenkin.

Meille on tulossa isänpäivänä mun vanhempani sekä veljeni että mieheni lapset puolisoineen. Mua ei haittaisi ollenkaan, jos veljeni ja lasten puolisot menisivät omien isiensä luokse (kaikilla kun on sellainen). Olis vähän helpompi ruokkia 7 henkeä kuin 10.