Minkä aineen tunnit vähenevät ala-asteelta pakkoruotsin myötä?

Vierailija

Pakkoruotsi alkaa siis RKP:n vaatimuksesta ensi syksystä lähtien kaikilla jo ala-asteella.

Minkä aineen tuntien tilalle se tulee?

Kommentit (15)

sssssssssssssssss

On vaikea sanoa suoraan, mistä on poissa, sillä kyse on tuntien uudelleenjärjestelystä, ruotsin tuntimäärä ei valtakunnallisesti kasva, mutta paikallisesti (RKP:n lobbausalueilla) kyllä.

Vanhassa opsissa oli oppilaan valinnaisaineita (taitoaineita, tietotekniikkaa, muita kieliä) peruskoulun aikana 13 tuntia, uudessa opsissa 9. Esimerkiksi Helsingissä, missä ruotsi varhaistui JA sitä lisättiin kahdella tunnilla, tunnit ovat poissa nimenomaan valinnaisista.

Vierailija

Miten musiikista voi vähentyä, ainakin meidän koulussa on vain 1 vkt musaa alakoulussa. Yläkouluun tulee uudessa opsissa musiikkia lisää, myös kaseille pakollinen tunti (tai seiskoille 2 vkt).

Vierailija

Siis MIKSI ruotsi alkaa jo ala-asteella?! Ihmettelin kun kummityttö otti sen puuherksi että ensi vuonna kuudennella hänellä alkaa ruotsi. Keskellä Kanta-Hämettä?! Mä kirjoitin lukiossa ruotsin enkä sitä sen jälkeen ole tarvinnut enkä sitä kyllä enää osaakaan. Eikö se olisi ollut järkevämpi pistää valinnaiseksi, eikä pakottaa lukemaan kieltä joka on nykypäivänä melkoisen turha?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

kuudennella luokalla on yksi tunti matikkaa vähemmän viikossa.

Siis mitä helvettiä? Eli me otetaan yhestä tärkeimmistä oppiaineista aikaa pois ja lisätään yhteen turhimpaan? Siis oppiaineesta, jossa tässä vähän aikaa sitten uusittiin, että Suomalaiset ovat pärjänneet erityisen huonosti kansainvälisellä tasolla mitattuna.

Vierailija

Mun mielestä kokonaistuntimäärä pysyy B-kielessä samana koko peruskoulun, mutta sen aloittamista aikaistetaan. Eli yläkoulussa se vähenee jossain kohtaa.

Vierailija

Niin koomista tuon ruotsin kanssa. Sekä minä että mies ollaan oltu ruotsalaisissa firmoissa töissä, eikä sitä ruotsia tarvi edes niissä! Mies oli vattenfallilla vuosia, kävi Ruotsissa monen päivän työreissullakin niiden pääkonttorilla, ja englannilla meni koko reissun. Itse oon töissä suomenruotsalaisten pyörittämässä firmassa, ja suomea ja enkkua käytetään. Eli missä sitä ruotsia edes tarvii?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

kuudennella luokalla on yksi tunti matikkaa vähemmän viikossa.

Ei kai tää oikeasti voi olla totta? Suomen osaaminen matemaattisissa aineissa on jo muutenkin laskenut (PISA). Ei kai noista VOIDA vähentää jonkun ruotsin takia.

A2 -kielen valinnat ainakin meidän koulussa vähentyivät rankasti tällä ikäluokalla, jolla nyt sitten ruotsi alkaa 6. luokalla. Tuli yksi yhteinen espanjan ryhmä kahdelle koululle, kun aikaisemmin on ollut saksaa, ranskaa ja espanjaa, venäjänkin ryhmä oli esikoisen aikaan lähellä syntyä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Kai niillä ruottalaisillakin sitten on suomea jo alakoulussa? Eikö olisi taloudellisempaa opettaa vähemmistölle enemmistökieltä?

Ruottalaisilla ei ole suomea alakoulussa eikä missään muuallakaan, mutta suomenruotsalaisia kouluissa suomen kielen opiskelu aloitetaan yleensä kolmannella, mutta viiemistään viidennellä luokalla. Pienimuotoisesti voidaan aloittaa jo aikaisemmin, esim. kerhojen muodossa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai niillä ruottalaisillakin sitten on suomea jo alakoulussa? Eikö olisi taloudellisempaa opettaa vähemmistölle enemmistökieltä?

Ruottalaisilla ei ole suomea alakoulussa eikä missään muuallakaan, mutta suomenruotsalaisia kouluissa suomen kielen opiskelu aloitetaan yleensä kolmannella, mutta viiemistään viidennellä luokalla. Pienimuotoisesti voidaan aloittaa jo aikaisemmin, esim. kerhojen muodossa.

Onks ne sitten jotenkin tyhmempiä, kun ne ei silti suomea opi vaikka noin paljon harjoittelevat? Kaikki mun tuntemat suomenruotsalaiset puhuu tosi huonoa suomea, jopa ihan viranomaistasolla ja terveydenhoidossa. Suomenkielisen on tosi vaikeaa saada omalla äidinkielellään palvelua ruotsinkielisillä alueilla.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat