Mikä ravintolaketju voisi olla tämä verojen kiertäjä?

Vierailija

Poliisi epäilee: Ravintolaketju harjoitti mittavaa "ohimyyntiä"

Helsingissä, Lahdessa ja Tampereella toimivan ravintolaketjun epäillään saaneen veronkierron avulla jopa yli miljoonan euron hyödyn.

Helsingin poliisi epäilee kolmella paikkakunnalla toimivan ravintolaketjun kiertäneen järjestelmällisesti veroja harjoittamalla kassan ohi myymistä.

Poliisin mukaan veronkierrolla on saatu rikoshyötyä arviolta useita satoja tuhansia, mahdollisesti jopa yli miljoona euroa.

- Tämänhetkisten tietojen mukaan tuotteiden ja palvelujen kassamyyntiä on jätetty kirjaamatta yhtiön kirjanpitoon vuosina 2010-2015. Vaikuttaa siltä, että harmaan talouden toiminta kyseisen ravintolaketjun osalta olisi ollut selvästi suunnitelmallista, rikostarkastaja Ismo Siltamäki Helsingin poliisista kertoo.

Veropetosepäilyt paljastuivat ensimmäiseksi Tampereella, kun poliisi aloitti asiasta tutkinnan verottajan kanssa. Tämän jälkeen tapauksen epäiltiin ulottuvan myös Lahteen sekä Helsinkiin ja tapauksen tutkinta siirrettiin Helsingin poliisille.

- Tähän mennessä on löytynyt muun muassa yli satatuhatta euroa käteisenä kotietsinnässä. Rikosvahinko saadaan todennäköisesti kokonaan takaisin, Siltamäki sanoo.

Siltamäen mukaan tapauksen tutkinta on vasta alkuvaiheessa ja sen edistymisestä tiedotetaan lisää myöhemmin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015102620561513_uu.shtml

Sivut

Kommentit (31)

Vierailija

No eikö siellä ole tukuttain näitä ketjuja ja ravintoloita joissa kaikki kiertäminen on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Lihakohut jne, ja aina löytyy keittiön takahuoneesta joku orja.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teerenpelillä on toimintaa muuallakin kun noissa kaupungeissa ja muutakin liiketoimintaa kuin ravintoloita.

Samoin restamarkilla... Mikähän tämä ketju on. Olisiko Night People Group? Ainakin niiden www-sivut on suljettu??? http://www.nightpeoplegroup.fi

Eikös tuolla Groupilla ole useammassa kaupungissa ravintoloita.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat