Ahdistuksesta kärsivät: tuleeko teille sellaista, että kun alkaa ahdistaa...

Vierailija

... niin kaikki alkaa ahdistaa samanaikaisesti?

Minulla oli aiemmin pitkän stressijakson myötä tullutta yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä. Sittemmin on mennyt paremmin. Olen ollut toiveikas, ahkera, hyväntuulinen. Elämä ei ole täydellistä, itse asiassa se on edelleen todella stressaavaa, mutta olen pärjännyt stressin kanssa paljon, paljon paremmin.

Nyt sitten iski päälle ahdistus, joka on paljon "laajakirjoisempi" kuin koskaan ennen. Hitto soikoon, en keksi oikeastaan mitään, mikä ei ahdistaisi. Tulevaisuus ahdistaa, oma tulevaisuus, Suomen tulevaisuus, Euroopan tulevaisuus, koko maapallon tulevaisuus. Jopa koko universumi tuntuu liian isolta ja ahdistavalta. Ajan kuluminen ahdistaa. Ahdistaa, etten saa tarpeeksi aikaiseksi, vaikka kuinka yritän. Ahdistaa että kotona on sekaista vaikka joka päivä siivoan. Ahdistaa että vanhenen. Ahdistaa rumuuteni. Ahdistaa kaikki pienetkin viat itsessäni ja omassa persoonassani, jotka olen jo aikaa sitten itsessäni hyväksynyt. Ahdistaa niin etten osaa keskittyä mihinkään. Sitten ahdistaa että en saa keskityttyä mihinkään. Ahdistaa kaikki päämäärät, mitä minulla on. Ahdistaa se, että mitä jos ne eivät riitä, tai mitä jos ne ovat minulle liikaa. Ahdistaa se, että olen yksinäinen. Ahdistaa, etten koskaan saanut perhettä, vaikken edes tiennyt sellaista halunneeni. Ahdistaa pelko siitä, että olen valinnut joka ikisen asian väärin elämässäni.

Eli lyhyesti sanottuna: kaikki tosiaan ahdistaa.

Mikä neuvoksi? Olisi kiva kuulla muutama rohkaisun sananen kohtalotovereilta.

Kommentit (3)

Vierailija

Saman ongelman kanssa painin itsekin jo toista vuosikymmentä. Itselläni kausittaista (osana bipolaarihäiriötä), enkä valitettavasti ole keksinyt mitään pysyvää konstia ahdistuksen pitämiseen loitolla. Lääkkeet tasaavat jonkun verran. Muuten ei auta, kuin pitää itsensä liikkeessä ja työn touhussa, koska hiljaisen hetken tullen ahdistus hyökkää päälle musertavana. Ja silloin tosiaan ahdistavat niin arkipäivän asiat aina siivouksesta kauppareissuihin kuin suuremman mittakaavan ongelmat Suomen sisäpolitiikasta talouskriisiin ja maailmankaikkeuden paradoksaalisuuteen ja muihin filosofisiin mietteisiin. Näitä ajatuksia on vaikea vaientaa. Yritän turruttaa mieleni kirjoilla, elokuvilla ja maalaamisella. Sen hetken se auttaakin, mutta ei vie kokonaan pois sitä pahaa oloa.

N21

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Saman ongelman kanssa painin itsekin jo toista vuosikymmentä. Itselläni kausittaista (osana bipolaarihäiriötä), enkä valitettavasti ole keksinyt mitään pysyvää konstia ahdistuksen pitämiseen loitolla. Lääkkeet tasaavat jonkun verran. Muuten ei auta, kuin pitää itsensä liikkeessä ja työn touhussa, koska hiljaisen hetken tullen ahdistus hyökkää päälle musertavana. Ja silloin tosiaan ahdistavat niin arkipäivän asiat aina siivouksesta kauppareissuihin kuin suuremman mittakaavan ongelmat Suomen sisäpolitiikasta talouskriisiin ja maailmankaikkeuden paradoksaalisuuteen ja muihin filosofisiin mietteisiin. Näitä ajatuksia on vaikea vaientaa. Yritän turruttaa mieleni kirjoilla, elokuvilla ja maalaamisella. Sen hetken se auttaakin, mutta ei vie kokonaan pois sitä pahaa oloa.

N21

Paljon kiitoksia vastauksesta - tuntui helpottavalta, että joku osaa kuvailla juuri miltä se tuntuu, vaikka onkin todella kurjaa, että noin nuori ihminen kuin sinä on kärsinyt siitä niin kauan.

Joskus mietin, että onkohan päässä jokin sellainen vika, että "ajattelee liikaa": koska se tosiaan tuntuu siltä, että ajatuksia ei saa vaiennettua vaikka tiedostaisi niiden olevan hölmöjäkin, ja turhia. Tietysti monissa tapauksissa (kuten nuo suuremman mittakaavan ongelmat) asiaa ei mitenkään helpota se, että ne ongelmat eivät ole selitettävissä pois minään hölmöinä turhina pelkoina, vaan ne ovat totisinta totta. Argh.

Olen samaa mieltä, että silloin kun ahdistusta pukkaa, pitää pitää itsensä liikkeessä ja työn touhussa. Kenties itsensä voi jopa huijata ei-ahdistuneeksi, kun tarpeeksi häärää. Tai sitten ei...

Outoa kyllä, tämä ahdistuskauteni alkoi, kun aloitin liikuntaharrastuksen, ja olen nyt fyysisesti paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan. Tuntuu, ettei tämän nyt ihan näin päin pitänyt mennä :D

Vierailija

Tuttua tännekin toi, että ahdistuksen saa pidettyä jollain tavalla pois tekemällä koko ajan jotain. Mutta se taas ei ole mulle ollut mitenkään hyvä pitkän aikavälin ratkaisu, koska tuntuu, että ei se sitä ahdistusta mitenkään poista vaan vain siirtää. Koko ajan joudun tekemään enemmän ja enemmän asioita ja siinä alkaa kärsiä jo kaikki ihmissuhteetkin. Kun nyt ei voi istua miehen kanssa sohvalla kattomassa sarjaa kun on pakko pakko pakko tehdä jotain toimeliaampaa tai kajahan! Ja keskittyminenhän ei sitten myöskään onnistu.

Lisäksi olen myös huomannut itselläni ton, että liikunnallisuus pahentaa ahdistusta, mikä tuntuu tosi nurinkuriselta. Olen miettinyt, että se olisi vain sattumaa, mutta jos muillakin on niin sitten en tiedäkään.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat