Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies ei tee mitään

ahdistavaasotkua
21.10.2015 |

Heippa,

Olen 21- vuotias nainen ja asun vuokra- asunnossa 25- vuotiaan miehen kanssa. Olemme olleet yhdessä vaja vuoden.Meillä menee hyvin. Mies ajaa työkseen öisin rekkaa, lähtee iltasin kuudelta ja tulee takaisin seuraavaksi aamulla 6-7 aikaa. Itse opiskelen kotona ja valmistumassa joulukuussa eli olen päivät ja yöt kotona.

Ongelmana on se, että asunto on jatkuvasti sekasorron keskellä. Itse tiskaan, imuroin.

Pyydän esim. miestäni nätisti tiskaamaan kun hänellä on vapaata, hän pistää tiskiveden ja astiat valmiiksi ja sanoo, että annan tiskien liota. Mieheni tykkää pelata tietokoneella aina vapaa päivinä, yleensä iltaisin kun olen mennyt nukkumaan, muuten vapapäivät menevät yhdessä olossa elokuvien kattelussa yms. Seuraavana aamuna kun herään tiskeistä on puolet tiskattu ja loput on tiskipöydällä. En edes viitsi sanoa enään, että tiskaa loppuun. Välillä olen antanut tiskien olla vaa, koska hän saisi ihan hyvin vapaa päivinä siivota MYÖS, koska minä siivoan aina viikkosin. Jos annan tiskien olla niin tiskit ovat vielä viikonkin päästä siinä ja tiskejä tulee koko ajan lisää, ja siinä vaiheessa menee hermot ja tiskaan itse. Mies ei koskaan aloita imuroimista omaaloitteisesti itse ja tiskaamisenkin aloittaa aniharvoin oma aloitteisesti. Syötyään astiat menevät välillä keittiön puolelle ja välillä jäävät lojumaan olohuoneen pöydälle. Mies oli suhteen alussa siistimpi, tiskasi omalaoitteisesti ja petasi jopa sängynkin.

Kun hän muutti luokseni häneltä tuli paljon tavaraa, nykyään tavarat mitä hän ei käytä täyttävät vähätkin säilytystilat asunnosta ja joudun itse kantamaan joitain pois alas häkkikellariin, että saan edes tulostimen mahduttua jonnekkin ettei sekin loju kämpässä. Vaatteet jätetään töiden jälkeen sohvalle ja työtakki yms vaatehuoneen lattial, puoliksi juodut kokispullot eteisen pöydälle. Uusia tavaroita ostetaan yms ja vanhat ahdataan kaappeihin.

Olen sanonut asiasta hänelle, mutta vastaus on aina joo joo ja sitten hän suuttuu. Ymmärrän, ettei mies jaksa arkisin tehdä mitään, koska on yöt töissä. Mutta vapaapäivät tuhlaa aina pelaamiseen eikä voi omaaloitteisesti siivota. Miehen edellinen suhde oli sitä, että hän maksoi kaiken edellisesssä suhteessa ja nainen istui koneella. Olen nähnyt sen talon sisältä missä hän viimeksi asui exänsä kanssa: vaatevuoria ja likaa. Minä olen tottunut asumaan siistissä talossa, mutta hän ei näköjään. En halua erota miehestä, rakastan häntä, mutta miten saisin hänet tajumaan, että minua ahdistaa tämä sotku ja ottaa päähän kun minä siivotan koko ajan?

Kommentit (23)

Vierailija
1/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siisteyskäsitykset eivät helposti muutu.

Vierailija
2/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teillä on vakavan tason ero yhdessä tärkeimmistä asioista. Kotitöistä riiteleminen on yksi kolmesta yleisimmästä eron syystä. Eli ilmiö on vakava. 

Jos pysytte käymään ihan asiallisen ja perusteellisen keskustelun siitä miten ongelma hoidetaan, hyvä niin. Teidän pitää molempien avata silmät ja nähdä miten isosta asiasta on kyse. Haluaako mies tulla vastaan vai menettääkö mieluummin sinut kuin siivoaa silloin tällöin? Sinäkin joudut tinkimään vaatimustasostasi (ilmeisesti olet jo tinkinytkin).

Jos keskustelu ei suju, tai yhdessä tehdyt päätökset pidä, löydät varmasti miehen, jonka kanssa elämä on rennompaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos mies tuo käytännössä kaikki talouden rahat töistä kotiin niin eikö se ole ihan kohtuullista että sinä teet suuremman osan kodin töistä? 

Jos luulet että rekkakuskin liksan verran rahaa saa helposti mistä tahansa niin käy kokeilemassa, huomaat että ei saa.

Vierailija
4/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen suhteen alusta tyytynyt asiaan ja siivonut, koska en tykkää valittaa. Ainoa asia mistä pientä känää on ylensä on siivoaminen. Emme ole koko suhteen aikana kertaakaan riidelleet kunnolla. Välillä kyllä jos pyydän tekemään joitain hän tekee sen, mutta välillä sitä tekemistä saa odottaa. En aijo siivoamisen takia erota miehestäni, koska mitään muuta ongelmaa ei ole

Vierailija
5/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä mä sanoisin ettei tuo miksikään tule muuttumaan ja saat loppuelämäs siivota sen jälkiä ja passata. Hetken saattaa joskus jaksaa osallistua kun tarpeeksi marmattaa, mutta eihän sitä, pitkin hampain vähän niin ja näin- siivoilua jaksa kattoa ja ite teet sitten perässä.

Vierailija
6/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos mies tuo käytännössä kaikki talouden rahat töistä kotiin niin eikö se ole ihan kohtuullista että sinä teet suuremman osan kodin töistä? 

Jos luulet että rekkakuskin liksan verran rahaa saa helposti mistä tahansa niin käy kokeilemassa, huomaat että ei saa.

Tiedän millaista hänen työ on. Olen monta kertaa mukana ollut. Itse esim. maksan vuokra, koska saan kelasta tukea vähän yli 800e. Mieheni palkka on kuukaudessa noin 2.500e. Ruuat maksetaan puoliksi. Miehellä on velkaa ja laskuja, minulla on vuokra, laskuja ja lääkkeet. Raha- asioista emme ole koskaan riidelleet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tänään vietetään av:lla trollipäivää! Joka toinen aloitus tuntuu olevan trolli. Sama kirjoittaja?

Vierailija
8/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla oli eksä samanlainen. Jouduin ekat vuodet itkemään, että sain hänet joskus imuroimaan. Roskiaan ei osannut laittaa roskiin, jugurttipurkit ym jätti pöydälle. 10 v kattelin, aika vähän oppi siinä ajassa. Erosin, toki oli muitakin syitä, mm työnarkomania.  Siksi opetan omat poikani siivoamaan ja osallistumaan. Ettei heille tule eroa ajnakaan samasta syystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on vakavan tason ero yhdessä tärkeimmistä asioista. Kotitöistä riiteleminen on yksi kolmesta yleisimmästä eron syystä. Eli ilmiö on vakava. 

Jos pysytte käymään ihan asiallisen ja perusteellisen keskustelun siitä miten ongelma hoidetaan, hyvä niin. Teidän pitää molempien avata silmät ja nähdä miten isosta asiasta on kyse. Haluaako mies tulla vastaan vai menettääkö mieluummin sinut kuin siivoaa silloin tällöin? Sinäkin joudut tinkimään vaatimustasostasi (ilmeisesti olet jo tinkinytkin).

Jos keskustelu ei suju, tai yhdessä tehdyt päätökset pidä, löydät varmasti miehen, jonka kanssa elämä on rennompaa.

Olen suhteen alusta tyytynyt asiaan ja siivonut, koska en tykkää valittaa. Ainoa asia mistä pientä känää on ylensä on siivoaminen. Emme ole koko suhteen aikana kertaakaan riidelleet kunnolla. Välillä kyllä jos pyydän tekemään joitain hän tekee sen, mutta välillä sitä tekemistä saa odottaa. En aijo siivoamisen takia erota miehestäni, koska mitään muuta ongelmaa ei ole

Eli tyydyt kohtaloosi. Sitten kannattaa muistaa, että olet osasi valinnut. Mitään muutosta asiaan ei tule. Vain sinun turhautuneisuuden asteesi vaihtelee. Annoit aloituksessa ymmärtää, että kyseessä on ongelma, mutta nyt ei olekaan, ja hyvä niin.

Vierailija
10/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli eksä samanlainen. Jouduin ekat vuodet itkemään, että sain hänet joskus imuroimaan. Roskiaan ei osannut laittaa roskiin, jugurttipurkit ym jätti pöydälle. 10 v kattelin, aika vähän oppi siinä ajassa. Erosin, toki oli muitakin syitä, mm työnarkomania.  Siksi opetan omat poikani siivoamaan ja osallistumaan. Ettei heille tule eroa ajnakaan samasta syystä.

Roskat oma mies osaa pistää roskikseen. Kaikki muu tuntuu menevät hyvin mutta ei tiskaaminen ja imurointi. Miten sitten pystyit katsomaan 10 vuotta? Omat vanhemmat ovat olleet yhdessä 20 vuotta ja isäpuoleni on samallainen kun minun mieheni. Eli tiedän esim. miltä äidistä tuntui. Minulla kai taipumusta samallaisiin miehiin kun äidilläni.. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos haluat jatkaa miehen kanssa seurustelua niin pyydä miestä hommaamaan oma asunto sillä teidän yhteiselo ei onnistu. Joudut olemaan kotiorja tai asumaan paskan ja romun keskellä. Mies ei taatusti muutu!

Sinä asut omassa siistissä kodissa ja mies asuu omassa läävässään ja treffailette sitten aina välillä jos mies jaksaa poistua tietokoneelta vapaapäivinä.

Vierailija
12/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tilanteenne tuskin tulee muuttumaan. Jos jotain hyvää, niin se että pelaa tietokonepelejä, eikä tuijota salaa pornoa. Ja hyvää sekin, että olette vasta vuoden seurustelleet eli enempää sinun ei tarvitsisi tuota sietää. Riuhtaise itseäsi irti, vietä vapaa-aikaasi muuten kuin miehelle seuraa pitäen hänen vapaapäivinään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vai on rekkakuskin työ niin rankkaa ettei voi yhtään tehdä kotitöitä...ei edes vapaapäivinä ;) No toivottavasti jokaisella rekkakuskilla on kotona oma kotiorja tai muuten hukkuu paskaan ennemmin tai myöhemmin.

Älä vaan lisäänny ap moisen laiskan possun kanssa!!!

Vierailija
14/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos mies tuo käytännössä kaikki talouden rahat töistä kotiin niin eikö se ole ihan kohtuullista että sinä teet suuremman osan kodin töistä? 

Jos luulet että rekkakuskin liksan verran rahaa saa helposti mistä tahansa niin käy kokeilemassa, huomaat että ei saa.

Ai että kun tienaa, niin voi kuormittaa opiskelevaa puolisoa? Sittenhän rekkakuskit voivat palkata kotiapulaisen ja palvelijan siivoamaan jälkiään, kun niin on rahhookin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi teillä ei ole lasta, joutuisit silloin huolehtimaan kahdesta lapsesta yksin.

Vierailija
16/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laita katkarapua tai kalaa muovipussiin ja vie ulos hautumaan jokuseksi päiväksi. Kun miehellä on tulossa sellainen vapaapäivä, että hänen pitäisi tiskata, valele muhinoiduilla merenelävillä lautaset ja jätä haisemaan tiskipöydälle. Lähde itse ulos ja anna miehen nauttia tiskivuorista kotona.

Vierailija
17/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerää aina miehen lattioille jättämät vaatteet hänen tietokoneensa ääreen. Tai sänkyyn miehen puolelle.

Vierailija
18/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tule muuttumaan ja yötyötä tekevä elää aina vähän omaa elämää.

Vierailija
19/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tule muuttumaan ei. Kokemuksesta voin sanoa. Itse tein normityöpäivän ja toista työtä välillä yömyöhään. Yöunet jäivät vähäiseksi. Alkuaikoina mies siivosi jotain, kuten imuroi pari kertaa kuussa, kun pyysin. Muutakin pyysin, kuten esim. selvittämään kodin tulevista rempoista, netistä tietoa etsien, ei tapahtunut mitään. Kuuntelin vain lupauksia lupausten perään. Minä huolehdin aina pääasiassa siivouksesta, kaikista muistakin käytännön asioista. Mies kävi normaalissa päivätyössä, istui illat läppärillä hengaillen kuin tatti. Nousi kun ruoka oli valmista tai seksiä oli tarjolla. Puhuimme näistä ongelmista, mies aina ymmärsi ja lupasi kovasti parantaa tapansa ja osallistua arkeen. Seuraavalla viikolla hän oma-aloitteisesti imuroi, siihen se sitten jäikin. Tätä jatkui, kunnes en enää jaksanut. Tein töitä, huolehdin kodista ja edelleen kaikesta. Aloin ottamaan pulttia. Ei auttanut. Jatkoin vastuunottoa, tosin töissä en enää niin paljon jaksanut, oli pakko vähentää töitä. Olen aina ollut terve, kunnes stressin takia alkoi pieniä ohimeneviä sairauksia ilmenemään. Tiedostin stressin, johon lopulta auttoi seitinohut siiderilääke töiden jälkeen. Mies ei tästä välittänyt, sekstailtiin tosin enemmän. Pultinottoni jatkuivat, ei mitään merkitystä. Mies voi edelleen hyvin, on onnellinen kun hänellä on puoliso, joka huolehtii kaikesta. Itse olen aivan paskana ja mietin, että millaista olisi olla ja elää aikuisen miehen kanssa. Vaihtaisin nämä vuodet sinkkuuteen tai aikuisen, vastuullisen miehen kanssa elämiseen. Tuo nykyinen voisi mennä äitinsä hoiviin ja äitensä vois ottaa uusiksi pojan kasvatuksen. Harkitsen  vahvasti ratkaisua, että tuo veltto miesmöhkäle voisi olla jonkun toisen kontilla. Liian monta vuotta mennyt minulta ohi elämiseen.

Vierailija
20/23 |
21.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vauva.fi on kuollut. : )

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yksi yhdeksän