auttakaa PMS pilaa elämän!
PMS-oireet pilaavat elämäni. Kierto on 25 päivää, joista vuodan 9 päivää. 7 päivää ennen menkkoja alkaa järjetön masennus ja ahdistus siihen asti kunnes menkat alkavat. Menkkojen aikana olen ihan raivohullu ja kihisen kiukusta tai vaivun masennukseen. Eli 16 päivää kuukaudesta olen kuin riivattu. 25-16= eli ei paljon jää onnellisia päiviä kuukauteen. Tämä vaikuttaa todella vahvasti elämääni pystyykö tälle tehdä jotain? Tuntuu että vuosi vuodelta vain pahenee. Alan olla jo epätoivoinen. Masennuksen aikaan minulla on myös itsetuhoisia ajatuksia ainakin yhden päivän ajan.
Kommentit (17)
Elämäntavat auttavat osittain. Paljon liikuntaa, laadukkaita omega3-öljyjä, jotkut vannovat tiettyjen lisäravinteiden nimeen (esimerkiksi magnesium, B6 tai kalsium), mutta useimmiten todella terveellinen ruokavalio auttaa.
Itse sain PMS lievennettyä aloituksen kaltaisesta kierteestä alkamalla harrastaa raskasta liikuntaa 3-5 krt viikossa.
Vertaistuki voi auttaa hiukan. Ainakin minua on auttanut. Se, että saa jutella jonkun kohtalotoverin kanssa ja purkaa harmitustaan.
Komppaan oikeasti tota ruokavaliojuttua. Kun aloin vegaaniksi, helpottui mun helvetilliset oireet.
Mutta niin, vegaanitkin vaan sellasia hihhuleita että.
Mee juttelemaan yksityiselle gynekologille tai psykiatrille. Mietoa masennus/ahdistuslääkettä (ssri-lääke, citalopram tai essitalopram) määrätään ihan semiyleisesti syötäväksi noin vajaan viikon ajan pms-päivinä. Mulla oli kanssa ihan hirveä tilanne vaikka syön terveellisesti ja liikun säännöllisesti. Mulla vain 25-mikrogrammainen B6-vitamiini yhdistettynä mietoon ssri-lääkkeeseen pms:n aikana auttoi oikeasti. Tuntuu että myös ravinteikkaat, rasvoja ja B6-vitamiinia sisältävät ruuat kuten pähkinät, avokado ja banaani pms-päivinä auttaa, mutta näiden osalta en osaa sanoa onko vain omaa "mutua" vai onko niistä jotain näyttöä. Ainakin auttaa jos on taipumusta nälkäkiukkuun. ;)
5 jatkaa: sanon vielä että käypä samantien ostamassa sellaista B-vitamiinivalmistetta jossa on vähintään 25 mikrogrammaa B6-vitamiinia. Ei maksa paljoa, on vesiliukoista eli tuskin nyt ainakaan voi aiheuttaa mitään haittaa (ei varastoidu), ja tuntui tuovan mulle aika välittömän avun tosi samanlaisessa tilanteessa kuin sä kuvailet.
Vierailija kirjoitti:
Mee juttelemaan yksityiselle gynekologille tai psykiatrille. Mietoa masennus/ahdistuslääkettä (ssri-lääke, citalopram tai essitalopram) määrätään ihan semiyleisesti syötäväksi noin vajaan viikon ajan pms-päivinä. Mulla oli kanssa ihan hirveä tilanne vaikka syön terveellisesti ja liikun säännöllisesti. Mulla vain 25-mikrogrammainen B6-vitamiini yhdistettynä mietoon ssri-lääkkeeseen pms:n aikana auttoi oikeasti. Tuntuu että myös ravinteikkaat, rasvoja ja B6-vitamiinia sisältävät ruuat kuten pähkinät, avokado ja banaani pms-päivinä auttaa, mutta näiden osalta en osaa sanoa onko vain omaa "mutua" vai onko niistä jotain näyttöä. Ainakin auttaa jos on taipumusta nälkäkiukkuun. ;)
Tuskin syöt terveellisesti, jos on vaivoja. Mieti vähän.

Ja taas meillä tässä yksi vitun uuno, jonka mielestä sairaudet kyetään parantamaan pelkällä ruokavaliolla.
Menetkö kertomaan masentuneillekin, että oireita ei tule enää kun vaan syö terveellisesti? :D PMDD tosiaan ON sairaus, jonka hoitoon tosiaan määrätään joko hormonaalista hoitoa (esim. keltarauhashormoni) tai SSRI-lääkkeitä. Pahaa PMS kykenee tiettyyn pisteeseen asti lievittämään itse, mutta jos kyse on pahasta PMDD:stä mukaan tulee lääkärin diagnoosi ja hoitosuositukset.
Mä kärsin samoista oireista, kun ap.
Poistin hormonikierukan ( mirenan) ja elämä muuttui normaaliksi.
Nykyään viikkoa ennen menkkoja pientä alavireisyyttä, mutta sen kestää.
Muita muutoksia, lopetin kahvin juonnin ja b-vitamiinit päivittäiseen käyttöön.
B-vitamiini ei imeydy minulle kuten pitäisi ja sitä tutkitaan, koskaan ei ole lääkäri kysynyt onko voimakkaita PMS-oireita, joten en ole osannut yhdistää. Terveellisemmin voisin kyllä syödä, vaikka ylipainoa ei ole. E-pillerit tekee minusta vielä hirveämmän. Joskus söin diane novaa 6kk ja silloin ei tullut sivuoireita, vaikka ne taitaa olla pillerit vahvimmasta päästä? Olen ollu ilman hormonaalista ehkäisyä nyt 3 vuotta.
joku mainitsi kahvin! Se piru tekee minulle vaikka mitä oireita ja välillä olen pitkiäkin aikoja juomatta lainkaan sitä. Nyt on taas hetki mennyt kahvia juodessa pitää varmaan jättää taas pois. Minä uskon ruokavalioon, koska olen läheltä nähnyt miten ruokavaliolla pääsee eroon yllättävienkin sairauksien lääkitsemisestä.
-ap
Mä mainitsin kahvin. Se teki mullakin kauheita oireita. Esim. Rytmihäiriöt ja tärinä.
Minulla oli 7 päivän kauheat menkat, ja poistuivat hormonikierukalla ja samalla moni asia helpotti paljon. Elämänlaatu nousi. Pms on kuitenkin edelleen paha pari päivää ennen "menkkoja" noin 4 viikon välein, ja aloin miettiä sen vaikutusta pms:ään, kun joku tuosta ylempää mainitsi. Liikunta auttaa, suklaa ja läheiset, mutta vihaan sitä kelvotonta ja epätoivoista oloa tuona aikana. Pitää itsekin kokeilla b-vitamiinia.
Sinulla on premenstruaalinen dysforinen häiriö eli PMDD, eli ei ole sama asia kuin PMS. Solusi reagoivat hormoneihin rajummin kuin muilla. Koeta saada ahdistus ja masennus jollain keinolla hoidettua noina seitsemänä päivänä ja vaadi lääkäriltä apua niin kauan kuin saat sitä. Voimia!
En oikein ymmärrä, miten masennuslääkkeitä ( SSRI) voi syödä vain PMS-aikaan, koska niistähän tulee kauheat aloitusoireet, jotka vaan pahentavat tilaa ja toisekseen, eikö niiden pitäisi auttaa vasta pidemmän ajan kuluttua?
Mä sain e-pillerit ja olo tasoittui huomattavasti. Ehkä jokin toinen merkki sopis sulle paremmin?
Kuten muutkin on sanonut, ruokavalio, vitamiinilisät ja liikunta voisi auttaa. Olen jättänyt pois 'tyhjät hiilarit' kuten sokerin, pastan ja riisin; jättänyt pois kaiken kofeiinin (myös tee, sokerittomat limsat ym) ja alkanut harrastaa kevyttä liikuntaa. Mielialat on seestynyt paljonkin ja ruokavalion muutos toi enemmän tasaista energiaa arkeen.
Haluaisin vielä lisätä että on ihan mahdollista että ne tunteet mitä koet hormoonihirviönä ei ole suoraan PMSän aiheuttamaa, vaikka se saa ne purkautumaan ja pahentumaan. Jos kiellät itseäsi tuntemasta negatiivisia tunteita tai stressiä arjessa, ne voivat purkautua kun hormoonit tekevät tilanteesta sinulle mahdottoman kestää. Tämäkin kuulostaa ehkä hihhulihuulta, mutta meditointi tai tunteista kirjoittaminen voisi auttaa. Aloita jonain sellaisena onnellisena päivänä, ja ala vaan harjottelemaan tunteiden hyväksymistä.
Tsemppiä sinulle ap!
PMS-oireisiin auttaa vhh-ruokavalio.
Tämä tietenkin heti tyrmätään, joten älä missään nimessä edes harkitse asiaa.