Koululiikunta= Koulukiusaamista.

Vierailija kirjoitti:

Pahimpia liikunnan opettajia ovat entiset kilpaurheilijat jotka ei ihan päässeet lajinsa huipuiksi. Sadistinen luonne yhdessä omaan epäonnistumiseen takaa lapsille tuskaiset liikuntatunnit. Mukavinta oli yksi vuosi yläasteella kun käsityön opettaja tuurasi liikunnassa. Sai tehdä suunnilleen mitä halusi kunhan liikkui ja teki jotain.

Koululiikunnan henki pitäisikin muuttaa enemmän sellaiseksi, että tärkeintä on se liikunta ja liikunnan ilo, ei kilpailu paremmuudesta. Vähemmän siis mitään kamppailua siitä, kumpi joukkue voittaa ja enemmän vaikka luonnossa liikkumista, musiikkiliikuntaa, erilaisia leikkejä, lihaskuntoa, ryhmäliikunnan omaista liikkumista ym. Joukkuelajeja, yleisurheilua ja muuta kilpailua ei tietenkään tarvitsisi kokonaan poistaa, sillä joitakin kilpailuhenkisiä nimen omaan kilpailu paremmuudesta motivoi parhaaseen suoritukseen. Sitä kilpailuhenkisyyttä vain voisi olla nykyistä hieman vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Muistan liikuntatunneilta parhaiten sen kun joku epäonnistui jossain joukkueurheilussa ja joukkueen parhaimmat lähes hyökkäsivät tämän epäonnistujan kimppuun. Oli todella rankkaa haukkumista mutta myös tönimistä. Opettaja ei tietenkään puuttunut asiaan millään tavalla ja nämä kiusaajat saivat seuraavallakin kerralla valita joukkueet.

Silloin tällöin oli poikien kanssa yhteinen liikuntatunti, ja aina joitakin tyttöjä ahdisteltiin. Huutelua, takapuolen puristelua, pukuhuoneisiin väkisin tunkemista jne. Opettajaa ei tämäkään häirinnyt. Olen ollut huolestunut aina kun mediassa on ehdotettu tyttöjen ja poikien liikunnan yhdistämistä.

 

 

Joo ei missään nimessä yhdistetä tyttöjen ja poikien liikuntaa! Minulla on myös kokemusta ilkkumisesta poikien taholta, kun erään kerran pelattiin jalkapalloa tyttöjen ja poikien sekajoukkueissa. Poikien mukanaolo toi lisäksi sellaisen oman jännitysmomenttinsa, että mokailin koko ajan, kun olin niin hermostunut.

Kyllä tyttöjen ja poikien yhteisliikunnassa on huonompiakin asioita kuin pelkästään tyttöjen kokemukset.

Nimittäin ne liikunnassa paremmat pojat voivat tyttöjen läsnäolon takia yrittää tehdä vaikutusta/kerätä huomiota, ja siten esimerkiksi häiritä muita, kiusata hounompia poikia, tai yrittää liian tosissaan.

Lisäksi ne liikunnassa vähän heikommat pojat saavat hirveitä paineita, koska pelkäävät menettävänsä (ja voivatkin menettää) tyttöjen arvostuksen.

Tyttöjen läsnäolo toisi paljon huonoja jännitteitä myös poikien puolelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan liikuntatunneilta parhaiten sen kun joku epäonnistui jossain joukkueurheilussa ja joukkueen parhaimmat lähes hyökkäsivät tämän epäonnistujan kimppuun. Oli todella rankkaa haukkumista mutta myös tönimistä. Opettaja ei tietenkään puuttunut asiaan millään tavalla ja nämä kiusaajat saivat seuraavallakin kerralla valita joukkueet.

Silloin tällöin oli poikien kanssa yhteinen liikuntatunti, ja aina joitakin tyttöjä ahdisteltiin. Huutelua, takapuolen puristelua, pukuhuoneisiin väkisin tunkemista jne. Opettajaa ei tämäkään häirinnyt. Olen ollut huolestunut aina kun mediassa on ehdotettu tyttöjen ja poikien liikunnan yhdistämistä.

Joo ei missään nimessä yhdistetä tyttöjen ja poikien liikuntaa! Minulla on myös kokemusta ilkkumisesta poikien taholta, kun erään kerran pelattiin jalkapalloa tyttöjen ja poikien sekajoukkueissa. Poikien mukanaolo toi lisäksi sellaisen oman jännitysmomenttinsa, että mokailin koko ajan, kun olin niin hermostunut.

Kyllä tyttöjen ja poikien yhteisliikunnassa on huonompiakin asioita kuin pelkästään tyttöjen kokemukset.

Nimittäin ne liikunnassa paremmat pojat voivat tyttöjen läsnäolon takia yrittää tehdä vaikutusta/kerätä huomiota, ja siten esimerkiksi häiritä muita, kiusata hounompia poikia, tai yrittää liian tosissaan.

Lisäksi ne liikunnassa vähän heikommat pojat saavat hirveitä paineita, koska pelkäävät menettävänsä (ja voivatkin menettää) tyttöjen arvostuksen.

Tyttöjen läsnäolo toisi paljon huonoja jännitteitä myös poikien puolelle.

Varmasti yhteisliikunta tuo paljon negatiivista myös pojille, mutta älä silti vähättele tyttöjen kokemuksia. Kaikista, niin pojista kuin tytöistäkin se kovispoikien ilkkuminen tuntuu varmasti yhtä pahalta.

liikunnanope tom vielö saatana suuri osa kokoomuslaisia stubbilaisia mulkkuja, jotka kulmahampaat välkkyen nauttivat kun saavat rankata oppilaita minkä tahansa perusteella. kertokaa, missä on olleet mukavat, empaattiset liikkamaikat? Onko niitä olemassakaan?

Mun on pakko puolustaa liikkatunteja. Olihan joo kilpailulajeja, mutta oli myös musiikkiliikuntaa ja tanssia, hiihtoa, juoksua, kävelyä ja sai tehdä omaan tahtiin. Onhan se hyvä että varsinkin nyky tietokoneen ääressä kyhjöttäjät liikkuvat edes sen pari tuntia viikossa.  Ja aina on myös niitä oppilaita joiden mielestä pelkkä yrittäminen on jo vastenmielistä, ei ole merkitystä kiusataanko vai eikö. Opettajasta se on kiinni mikä fiilis tunnilla on. Tämäkään niin mustavalkoista voi olla.

Vierailija kirjoitti:

Mun on pakko puolustaa liikkatunteja. Olihan joo kilpailulajeja, mutta oli myös musiikkiliikuntaa ja tanssia, hiihtoa, juoksua, kävelyä ja sai tehdä omaan tahtiin. Onhan se hyvä että varsinkin nyky tietokoneen ääressä kyhjöttäjät liikkuvat edes sen pari tuntia viikossa.  Ja aina on myös niitä oppilaita joiden mielestä pelkkä yrittäminen on jo vastenmielistä, ei ole merkitystä kiusataanko vai eikö. Opettajasta se on kiinni mikä fiilis tunnilla on. Tämäkään niin mustavalkoista voi olla.

Aivan totta että opettajasta on kiinni opetuksen onnistuminen. Meillä oli 90% ajasta joukkuelajeja ja kilpailua. Niitä vähän heikompia ei päästetty mukaan ja jos päästettiin niin heitä haukuttiin ja huudettiin kun epäonnistuivat. Opettaja olisi aivan hyvin voinut uudistaa metodejaan mutta koska oli niin jämähtänyt vanhoihin tapoihinsa niin kiusaaminen rehotti ja kukaan ei oppinut mitään uutta.

Vierailija kirjoitti:

Mun on pakko puolustaa liikkatunteja. Olihan joo kilpailulajeja, mutta oli myös musiikkiliikuntaa ja tanssia, hiihtoa, juoksua, kävelyä ja sai tehdä omaan tahtiin. Onhan se hyvä että varsinkin nyky tietokoneen ääressä kyhjöttäjät liikkuvat edes sen pari tuntia viikossa.  Ja aina on myös niitä oppilaita joiden mielestä pelkkä yrittäminen on jo vastenmielistä, ei ole merkitystä kiusataanko vai eikö. Opettajasta se on kiinni mikä fiilis tunnilla on. Tämäkään niin mustavalkoista voi olla.

Meillä oli ala-asteella todellinen kusipää liikunnan opettajana. Yksi sen vakio lauseita oli että älä itke ja usein sen tunneilla joku itki. Kaveriani kiusasi niin paljon että suutuin. Huusin sille että jätä jo xxxx rauhaan. Siitä mentiin ensin rehtorin puhutteluun. Sitten tuli jo vanhemmat mukaan ja ihan vähällä oli tulla poliisi mukaan. Vanhemmat aikoi ottaa yhteyttä poliisiin mutta reksi sai ne ylipuhuttua.

Jollain pirun meriselityksellä reksi sai pidettyä homman koulun sisäisenä. Kusipääkin sai pitää työnsä ja kun ei enään uskaltanut rääkätä niin näkyi numerossa. Vitonen liikunnasta vaikka olin monena vuonna parhaita koulujen välisissä yleisurheilu kisoissa.

Tosi tuttua minullekin, että opettaja ei puutu millään tavalla selkeästi havaittavaan koulukiusaamiseen: minä en voi käsittää, miten opettaja ei voisi huomata esimerkiksi kurkku suorana huutamista ja pilkkaamista, saati väkivaltaista peliä tai yhden lapsen/nuoren pallottelua joukkuueesta toiseen, kun kukaan ei häntä ryhmään huoli. Siihen päälle vielä säestäminen: oppilaat haukkuvat räikeästi yhtä oppilasta huonosta suorituksesta, ja opettaja käytännössä liittoutuu heidän kanssaan tehden opetustilaisuuden siitä, kuinka tämän pilkatun olisi tullut tehdä homma paremmin. 

Suosikkioppilaita, jotka saivat kymppejä todistukseen, vaikka kiusasivat ja pelasivat todella väkivaltaista peliä; alun perin hauskojakin lajeja, jotka romuttuivat siihen pakkokilpailuttamiseen ja huonoon ryhmähenkeen; oikeaa urheilulajia harrastavat saivat hyviä numeroita, vääriä lajeja harrastavat huonoja (esim. ratsastus ei ollut oikeaa urheilua); ei minkäänlaista kannustuksen sanaa, kun joku liikuntaa vihannut tai vaikkapa ylipainoinen oppilas aloitti harrastuksenaan jonkun liikuntalajin...

Nykyään harrastan liikuntaa vapaa-ajallani ja monipuolisesti, mutta se ei todellakaan ole liikunnanopettajani ansiota. Kiitokset, kun katsoit kiusaamista läpi sormiesi, menit siihen osaltasi jopa mukaan ja veit liikkumisen ilon!

Ei se koululiikunta ollut mukavaa meille liikunnallisesti lahjakkaillekaan... Minua inhotti jatkuva kilpailuttaminen kun mielestäni olisi ollut tärkeämpää tutustua eri lajeihin mahdollisimman laajasti. Mutta ei... Meidän kunnassa pesäpallo oli in joten aina piti pelata sitä vaikka kaikki olisivat halunneet kokeilla telinevoimistelua tai vaikka taitoluistelua... Noh, sitä kun joukkueeseen sitten joutuu ottamaan niitä jotka ei osu edes rantapalloon ja sitten meitä joita kiellettiin lyömästä kunnareita niin liikuntatunnissa ei ollut mitään järkeä. Me lahjakkaat ei saatu toimia omalla tasollamme ja lahjattomilla oli pahamieli. Yläasteella minut siirrettiin poikien liikuntaryhmään, koska ei ollut mitään järkeä olla taantumassa tyttöjen liikunnassa. Mielestäni koululiikunnan ongelmana on se että maalit pitää laskea ja koko ajan mitata sitä kuka on paras. Tappoi innon siis myös minulta joka olin kaikissa lajeissa lahjakas ja se voittaja. Minusta koko touhu on järjetöntä. Liikunnassa pitäisi olla omat opettajansa jotka ovat erikoistuneet siihen liikuntaan ja kykenevät neuvomaan oikeanlaista juoksutekniikkaa yms jo silloin ala-asteella.

En tunne nykyistä opetussuunnitelmaa, joten en tiedä, millaista liikunnan opetus nykyään on, mutta omana kouluaikanani ihmetytti perinnelajien suuri osuus. Jos tarkoitus on kannustaa nuoria liikunnalliseen elämäntapaan, miksi lajivalikoimaan kuuluu sellaisia urheilumuotoja, joita harva aikuisena harrastaa, ainakaan naisista? Pallopelejä, yleisurheilua ja hiihtoa oli todella paljon suhteessa esimerkiksi joogaan, tanssilajeihin tai muuhun musiikkiliikuntaan. Olin itse liikunnallisesti lahjakas ysin oppilas, mutta silti liikunnan tunnit olivat usein ahdistavia. Köyhällä perheelläni ei ollut varaa hankkia kunnollisia liikuntavälineitä ja vanhanaikaiset sukseni ja lenkkarini olivat aina pilkan kohteena. Murrosiän alkaessa oli piinaavaa esiintyä muiden nähden sisäliikuntavaatteissa suihkussa käymisestä puhumattakaan. Joukkuelajit tarjosivat kiusaajille rajattomasti mahdollisuuksia hylkimiseen, tönimiseen ja huuteluun.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Ihan samalla tavalla ne matikan ja enkun tunnit ovat joidenkin lasten mielestä kiusaamista. Ikinä ei osaa tehdä tehtäviä ja tuntee itsensä tyhmäksi kun kokeista tulee vitosta ja kutosta.

 

 

Paitsi että. Kootaanko matikan tai enkun tunnilla ensitöikseen matikka- tai enkkujoukkueet sillä periaatteella että tenavat kuorivat parhaita päältä. Siinä sitten porukka valittaa että voi ei, ei Jimiä meidän matikkajoukueeseen, voi eiiiiiiii. Sitten aletaan laskea ja kaikki tuijottaa kun Jimi yrittää saada tehtäväänsä lasketuksi. Pieleenhän se menee ja kaikki huokailee. Jimin surkeus matikassa pilaa koko matikkajoukkueen suorituksen. Ei kauan menisi kun matikka olisi  koulun vihatuimpia aine. Ja kaikki me kuitenkin tarvitaan matikkaa koko loppuelämän. Ja liikuntaa. On tuhlausta että vasta nelikymppisenä tajuaa että hetkinen, liikunan ilohan kuuluu myös mulle. Nimimerkillä been there.

Yhdyn. Olin hiton huono matikassa ja joissakin urheilulajeissa, mutta vain liikuntatunneilta jäi traumoja vaikka olin jopa joissain jutuissa luokan paras, koska pelit ja kilpailutilanteet oli niitä mitä oli melkein joka tunti ja joissa tuli tuota arvostelua niskaan.

Matikan huonouden tiesi vain opettaja, mutta liikunta tunneilla olin yleinen hylkiö ja syypää, sekä pilkankohde.