Kaksi sosiaalista ihmistä erakoitunut
Eli mä ja mun mies. 5 vuotta ollaan oltu yhdessä ja perhe-elämä on imaissut meidät mukaansa. Mulla ennestään 7v lapsi ja meillä 2v yhteinen lapsi ja kohta syntyy toinen. Mies on jatkuvasti töissä ja kaikki kaverinsa ovat siis työkavereita, mä taas muutaman kerran viikossa soittelen omien kavereitteni kanssa ja kahvilla käydään joskus kun keretään, yhtä sentään näen viikottain. Nyt jotenkin alkaa tajuamaan, kuinka yksin me ollaan. Kukaan ei järjestä mulle baby showereita enkä keksi yhtään kaveria joka voisi olla kolmannen "kummi" (muillakin on vastaavat, kastaa emme aio siksi heittomerkit) ja mieskin totesi kun valitin tilannettani ettei hänellekään kukaan kyllä varpajaisia järjestä. Totta. Me ollaan ihan jääty ulkopuolella. Aika jännä, koska molemmat olemme luonteeltamme todella meneviä mutta jotenkin tämä lapsiperheenä olo on imenyt kaikki mehut ja sosiaalinen elämä on jäänyt. Tuleeko se joskus takaisin? Kertokaa kokemuksia.