Lapsen itsekkyys

Neuvoton

Onko lapselta normaalia/ohimenevää käytöstä ajatella vain omaa etuaan?

meillä on 5-vuotias lapsi joka ajattelee vain itseään. Hän on toistaiseksi meidän ainokaisemme mutta meillä on sukulaislapsia usein kylässä. 

Ollaan koitettu kertoa että muut pitää ottaa huomioon, vieraita kohtaan pitää olla kohtelias, leluja pitää jakaa ja olla toisia kohtaan kiltti ymym. 

Mutta silti meidän lapsi ajattelee kaikessa vaan itseään. 

Hänen pitää olla aina ekana, 

hänen pitää päästä ovesta ekana ulos/sisään,

hänen pitää saada ekana ruokaa/juomaa,

hänen pitää valita elokuva mitä katsotaan, 

kun ei saa tahtoaan läpi voi alkaa tunteja kestävät raivarihuudot. 

Jos häntä pyytää tekemään jonkun toisen hyväksi jotain hän ei yleensä sitä tee. 

Tää on ihan mahdotonta ja tuntuu että oon niin epäonnistunut vaikka yritän parhaani. 

Tää on ihan hirveetä sanoa mutta kun toi on jo lapsena tollanen niin millanen kusipää siittä sitten aikuisena tulee :( 

kuuluuko tollanen itsekkyys vain ikään, onko se ohimenevää? 

Onko muilla kokemuksia? 

Kommentit (15)

Vierailija

toiset vaan on luonteeltaan tuollaisia. Tutulla on 3 poikaa, kaikki saaneet samanlaisen kasvatuksen. Kaksi pojista on kohteliaita, ystävällisiä, empaattisia ja yksi ajattelee vain ja ainoastaan itseään ja käytöstavat on mitä on. Pojat on kohta jo aikuisia eikä meno ole muuttunut vuosien varrella mihinkään vaikka vanhemmat on antaneet kaikkensa kasvattaakseen oikein. Ei siinä auta kuin hyväksyä lapsi sellaisena kuin on ja toki yrittää viedä sitä luonnetta oikeeseen suuntaan. Mutta asialle kun ei välttämättä mahda mitään

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

toiset vaan on luonteeltaan tuollaisia. Tutulla on 3 poikaa, kaikki saaneet samanlaisen kasvatuksen. Kaksi pojista on kohteliaita, ystävällisiä, empaattisia ja yksi ajattelee vain ja ainoastaan itseään ja käytöstavat on mitä on. Pojat on kohta jo aikuisia eikä meno ole muuttunut vuosien varrella mihinkään vaikka vanhemmat on antaneet kaikkensa kasvattaakseen oikein. Ei siinä auta kuin hyväksyä lapsi sellaisena kuin on ja toki yrittää viedä sitä luonnetta oikeeseen suuntaan. Mutta asialle kun ei välttämättä mahda mitään

Eli kaksi pojista on normaaleja ja yksi on luonnevikainen.

Ap, kuulostaa sitlä, että sinunkin lapsesi on nimenomaan luonnevikainen. Joku voisi tietää sille paremman lääketieteellisen termin, mutta ns. normaali ei sinun lapsesi ole.

Vierailija

ap, kuten varmaan tiedät elämässä ei aina saa mitä haluaisi. Mitä nopeammin lapsi sen oppii ja etenkin oppii käsittelemään harmitustaan niin sitä parempi.

Vierailija

Kuinka jämäkästi lapselle sanotaan, että sinä et nyt ole ekana ja piste? Annatteko periksi, vai viettekö esim. jäähylle jos alkaa järjestämään raivokohtausta?

äiti-ihminen

... tahtoaan läpi ... tunteja kestävät raivarihuudot...  kusipää ...

Oiskohan nyt peiliin katsomisen paikka kuitenkin? Näin vanhana äiti-ihmisenä näkisin, että kasvatuksella voidaan aika paljon vaikuttaa lapsen asenteisiin ja käytökseen. Jos aikuinen on voimakastahtoinen, kieltää topakasti, ei salli lapselle juuri mitään kieltämättä, pitää yllä negatiivista tunnelmaa ja rajaa lapselta asioita, sen sijaan, että toisi hänelle vaihtoehtoja valittavaksi positiivisessa hengessä, pitäisi yllä leppoisaa ja rauhanomaista tunnelmaa, ottaisi lapsen tarpeet huomioon ja antaisi lapselle etusijaa ihan tietoisesti,  ettei tämän tarvitse riistää huomiota ja oikeuksiaan vanhemmalta tai kavereiltaan. Vanhempien asenteet vaikuttavat lapsiin. Js huudat ja olet kireä, lapsi käyttäytyy huonosti ja kiukuttelee. Jos hymyilet, olet ystävällinen, pidät tilanteiden ohjaksia vakaasti, mutta lempeän leppoisasti, NEUVOT JA PUHUT lapselle, kerrot, miksi ja miksi ei, vaadit vähän ja asetat vain muutamia ehdottomia rajoituksia (lapsen turvallisuuden takia, esim ettei saunan kiukaan lähellä SAA leikkiä, se on ehdoton kielto, ja siksi kielletty, ettet äitinä halua omalle rakkaallesi sattuvan tosi pahaa kipeää, palovammoja!). Vaihtoehtoja voi esittää, joista lapsi saa valita. Leikkimielisyyttä kehiin, ja PALJON YHDESSÄ PUUHAAMISTA!  Oikutteleva lapsi oireilee usein puutteellista läheisyyden ja huomion tarvetta, puutteellista vanhemman hyvää johtajuutta, puutteellisia oikeanlaisia rajoja. Ja myös tiettynä ikäkautena sitä, että hänen oma tahtonsa kehittyy ja siihen kehitysprosessiin kuuluu tietynlainen itsepäisyyskin, mikä on luonnollista, ja jolloin erityisesti vanhempien ohjausta ja rakkaudellisia rajoja tarvitaan.

Mutta ennen kaikkea muista: SINÄ olet oman lapsesi PARAS ÄITI!!! Sinua rakkaampaa ja parempaa äitiä hänellä ei ole. Kummankin inhimillisestä vajavaisuudesta huolimatta olette läheisiä toisillenne. Yhdessä siis eteenpäin.

Vierailija

Hänestä on kasvamassa kylmäverinen narsisti. Ne ovat melkoisia hyeenoita työelämässä ja raivaavat usein tiensä johtaviin asemiin, joten voit olla lapsestasi ylpeä. Kannattaa kannustaa häntä tuossa.

Vierailija

Ap, jospa itsekin järjestäistte lapsellenne pettymyksiä, sellaisia pieniä. Älkää vain jatkossakaan antako periksi kiukuttelijalle.

Antakaa lapsellenne kiitosta silloin, kun hän on sen ansainnut. Kun ei ole ja kiukuttelee, älkää kiinnittäkö sen suurempaa huomiota, ilmottakaa vain, että ette hyväksy sellaista käytöstä.

Kaikki lapset ovat itsekkäitä, vasta ikä muovaa, toisia aiemmin, toisia myöhemmin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

... tahtoaan läpi ... tunteja kestävät raivarihuudot...  kusipää ...

Oiskohan nyt peiliin katsomisen paikka kuitenkin? Näin vanhana äiti-ihmisenä näkisin, että kasvatuksella voidaan aika paljon vaikuttaa lapsen asenteisiin ja käytökseen. Jos aikuinen on voimakastahtoinen, kieltää topakasti, ei salli lapselle juuri mitään kieltämättä, pitää yllä negatiivista tunnelmaa ja rajaa lapselta asioita, sen sijaan, että toisi hänelle vaihtoehtoja valittavaksi positiivisessa hengessä, pitäisi yllä leppoisaa ja rauhanomaista tunnelmaa, ottaisi lapsen tarpeet huomioon ja antaisi lapselle etusijaa ihan tietoisesti,  ettei tämän tarvitse riistää huomiota ja oikeuksiaan vanhemmalta tai kavereiltaan. Vanhempien asenteet vaikuttavat lapsiin. Js huudat ja olet kireä, lapsi käyttäytyy huonosti ja kiukuttelee. Jos hymyilet, olet ystävällinen, pidät tilanteiden ohjaksia vakaasti, mutta lempeän leppoisasti, NEUVOT JA PUHUT lapselle, kerrot, miksi ja miksi ei, vaadit vähän ja asetat vain muutamia ehdottomia rajoituksia (lapsen turvallisuuden takia, esim ettei saunan kiukaan lähellä SAA leikkiä, se on ehdoton kielto, ja siksi kielletty, ettet äitinä halua omalle rakkaallesi sattuvan tosi pahaa kipeää, palovammoja!). Vaihtoehtoja voi esittää, joista lapsi saa valita. Leikkimielisyyttä kehiin, ja PALJON YHDESSÄ PUUHAAMISTA!  Oikutteleva lapsi oireilee usein puutteellista läheisyyden ja huomion tarvetta, puutteellista vanhemman hyvää johtajuutta, puutteellisia oikeanlaisia rajoja. Ja myös tiettynä ikäkautena sitä, että hänen oma tahtonsa kehittyy ja siihen kehitysprosessiin kuuluu tietynlainen itsepäisyyskin, mikä on luonnollista, ja jolloin erityisesti vanhempien ohjausta ja rakkaudellisia rajoja tarvitaan.

Mutta ennen kaikkea muista: SINÄ olet oman lapsesi PARAS ÄITI!!! Sinua rakkaampaa ja parempaa äitiä hänellä ei ole. Kummankin inhimillisestä vajavaisuudesta huolimatta olette läheisiä toisillenne. Yhdessä siis eteenpäin.

Oi miten ihana vastaus! Todella hyviä neuvoja aivan kaikille vanhemmille, ja erityisesti haastavien lasten vanhemmille. Oma esikoiseni on myös aika haastava ja itsekeskeinen, mutta olen huomannut, että paras lopputulos saadaan jos olen itse lempeä ja selitän asiat rauhallisesti. Perheneuvolasta voi saada hyviä käytännön vinkkejä. Lempeys toimii paremmin kuin kovuus.

Vierailija

Kehityspsykologiaa lukeneena voin sanoa, että lapset ovat usein vielä tuon ikäisenä hyvin egosentrisiä ja toisen asemaan asettuminen voi olla hankalaa. Tuollainen käytös kuulostaa tosin ehkä jo hieman poikkeavalta "normaalista" egosentrisyydestä. Voi olla, että kyseessä on jonkinlainen vaihe, jonkä pitäisi mennä ohi viimeistään n. parin vuoden sisällä. Kuinka pitkään tuota käytöstä on jatkunut? Tuo voi johtua sekä monista sisäisistä, ulkoisista että kasvatuksellisista tekijöistä. Onko lähipiiriinne esimerkiksi syntynyt vauvoja lähiaikoina tai onko lapsi tekemisissä itseään nuorempien (ja täten myös avuttomampien) lasten kanssa? Pieni lapsi kaipaa vielä paljon huomiota vanhemmiltaan ja jos hänestä tuntuu ettei sitä saa tarpeeksi niin tuollainen itsensä alustalle nostaminen saattaa olla luontainen reaktio huomion itseensä kohdistamiseksi. 

           Itsekeskeisyyteen liittyvät tekijät ovat harvoin ainakaan täysin perimän eli lähinnä lapsen synnynnäiseen temperamenttiin liittyviä. En haluaisi joutua toteamaan näin, mutta useimmat itsekeskeisyyteen liittyvät tapaukset joiden parissa olen työskennellyt tai joita olen kohdannut ovat olleet ainoat lapset tai kuopus-lapset, joilla vanhemmat sisarukset ovat useita vuosia vanhempia  (vaikka tätäkään ei voi yleistää). Vanhempien huomio on aina lapselle tärkeää, mutta joissain tapauksissa se kun vanhemmat kohdistavat kaiken huomionsa lapseen, antavat rajattomasti vaihtoehtoja, eivätkä sano "ei" , saa lapsen egon pullistumaan. Lapsi tarvitsee ohjausta ja jopa suoranaisia käskyjä.

          Lapsen tunnemaailmaan käsiksi pääsyn ei tulisi tapahtua tekojen kautta vaan lapsen temperamenttia tarkkailemalla ja tunteiden soinnuttamisella. Tämä rikastaa lapsen kehittyvää tunnemaailmaa ja helpottaa tulevaisuuden sosiaalisten tilanteiden oppimista. On kuitenkin hyvä asia, että olette opettaneet lapsellenne muiden arvostusta! Kohteliaita tapoja ja vieraanvaraisuutta ei voi koskaan korostaa liikaa. Yleensä lapsi osaa jo koulu-iässä asettua toisen asemaan ja ryhmässä egosentrisyys vähentyy. Sanoisin siis, että normaaliin kehitykseen lapsilla kuuluu itsekeskeisyys, mutta tärkeää on, että vanhemmat reagoivat siihen oikealla tavalla. Lapsen tulee oppia ymmärtämään ettei hän ole ainoa, joka kokee mielipahaa odottamisesta yms. Lapselle voi sanoa ihan suoraan "tänään on isän vuoro valita elokuva", "Äiti kaataa nyt Annille vettä ja kohta sinulle" jne. Vuorojen jakaminen on aina tehokas tapa opetella muiden huomioonottamista. 

                   Erilaisten sosiaalisten tilanteiden sekä kehityksen myötä lapsen itsekeskeisyys tulee varmasti vähentymään, joten varmasti ei ole vielä syytä huolia ap! Se, jääkö lapsen itsekeskeisyys osaksi luonnetta tulee näkyviin sitten vasta myöhemmin...Tsemppiä!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat