Olen vissiin kasvattanut lapset väärin...

Eikö kellään ole mitään kommenttia? Samaa mieltä vai eri mieltä?

Samaa mieltä! Meillä on lähes aina nannaa kulhossa pöydällä ja lapset napsivat siitä toisinaan. Eivät siis ahmi kun tietävät että sitä on ja saa ottaa. Sukulaisen lapset, joilla ollut tiukat nannapäivät ym. ahmivat aina kulhot tyhjiksi heti kun tulevat, eivätkä koskaan tarjoa omistaan!

Samaa mieltä, enkä ihmettele, samanlaisia lapsia on käynyt meillä kylässä jonkun kerran. Karkkia ahdetaan kaapista napaan kuin se olisi loppumassa maailmaasta, omien lasten karkkipusseja heitän roskiin pari kertaa vuodessa kun ovat kivettyneet syömäkelvottomiksi... ja aina meilläkään ei sa kaikkea, mutta sopivasti.

Ei meillä karkkipäiviä ole ollut, mutta sitäkin minun lapseni hamstraavat. Ottavat siis karkkipussista ne mieluisimmat, rohmuavat parhaimmat itselleen.

Tässä kuviossa kyse on kuitenkin enemmän kuin pelkästä karkista. Kyse on asenteesta.

ap

Ahneus on kyllä luonteessa.Meillä toinen lapsista on omapitäväinen ja ahne, toinen jakaa kaiken omaisuutensa kaiken maailman hamppareille.

en tiedä kumpi on parempi.

Aivan sama tilanne meidän uusperheessä. 

Omat ovat koko ajan kyttäämässä, mitä mahdollisesti saavat ja nämä miehen "kaiken aina saaneet" ottavat rennosti ja tarjoavat aina muillekin. 

Heillä yksi karkkipussikin voi kestää viikon, kun minun lapseni ahmivat sen kerran saadessaan yhdeltä istumalta. 

Katson, että olen ollut liian tiukka ja tehnyt kielletyn hedelmän turhan monista asioista. Mutta ehkä se tästä, kun ollaan nykyään yhteistaloudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja uudella miehelläni on neljä teini-ikäistä lasta. Olen todennut, että minä olen vissiin kasvattanut lapseni väärin....

Kun lapset olivat pieniä, he eivät koskaan saaneet karkkia kaupasta, ei rahaa kolikolla käyviin autoihin/karuselleihin/pikkuroinaarpoihin, lounaalla joutui juomaan vettä ei limua, lintsille kyllä rannekkeen mutta ei narunvetoja yms.

Miehen lapset saivat kaiken. Joka kaupankäynnillä otettiin niistä

automaateista jotain ja kaikki juuri toisin päin. Kaiken saivat, mitä halusivat.

Mikä on lopputulos? Minun lapseni ovat sairaan ahneita verrattuna miehen lapsiin. He ryntäävät ensimmäisenä ottamaan omansa, jottei jää ilman. Miehen lapsilla on luottamus elämään, että jos he eivät nyt saa, he saavat joku toinen kerta. He eivät koskaan kitise "miksi toi saa mut mä en".

Huoh.

Hieno huomio! Kiitos ap että jaoit tämän.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja uudella miehelläni on neljä teini-ikäistä lasta. Olen todennut, että minä olen vissiin kasvattanut lapseni väärin....

Kun lapset olivat pieniä, he eivät koskaan saaneet karkkia kaupasta, ei rahaa kolikolla käyviin autoihin/karuselleihin/pikkuroinaarpoihin, lounaalla joutui juomaan vettä ei limua, lintsille kyllä rannekkeen mutta ei narunvetoja yms.

Miehen lapset saivat kaiken. Joka kaupankäynnillä otettiin niistä automaateista jotain ja kaikki juuri toisin päin. Kaiken saivat, mitä halusivat.

Mikä on lopputulos? Minun lapseni ovat sairaan ahneita verrattuna miehen lapsiin. He ryntäävät ensimmäisenä ottamaan omansa, jottei jää ilman. Miehen lapsilla on luottamus elämään, että jos he eivät nyt saa, he saavat joku toinen kerta. He eivät koskaan kitise "miksi toi saa mut mä en".

Huoh.

Höpö höpö

Kiinnostavaa! Mahtaiskohan tästä löytyä mitään tutkimustietoa tai tilastoa, että meneekö homma pääasiassa näin vaiko vain joillain. Itsestäni tunnistan tuon ahdeuden kyllä. Karkkipäivät vahdattiin hyvin tarkkaan ja jos veli sai yhdenkin namin enemmän niin se oli huudon paikka. Kylässä ja juhlissa sitten hirveetä vauhtia mässyä kohti ääntä, ettei äiti ehdi kieltää. Näin aikuisenakin tulee mätettyä herkkuja naamariin ja tuntuu, että itsellä ei ole siihen mitään kontrollia vaan joku primitiivinen aivojenosa liikuttaa kättä ja leukoja. 

Vierailija kirjoitti:

Ahneus on kyllä luonteessa.Meillä toinen lapsista on omapitäväinen ja ahne, toinen jakaa kaiken omaisuutensa kaiken maailman hamppareille.

en tiedä kumpi on parempi.

Olin tulossa kirjoittamaan samaa. Ja molemmilla aina ollu samat säännöt.

No ei ole ehdottomuus hyvä missään muussakaan asiassa. Miksi se olisi sitä lastenkasvatuksessakaan? Kultainen keskitie on parasta. Vaikka pääperiaate olisi, ettei ylimääräisiä osteta tai turhaan humputella, niin kyllä joskus pitää ottaa vähän rennomminkin.

Itse tulen perheestä, jossa meidät lapset kasvatettiin juuri kuten ap:kin on tehnyt. Ei koskaan mitään yllärikivaa, ja jos joskus käytiin jossain huoltamolla syömässä, niin aina piti ottaa se taloudellisin seisova pöytä vedellä, huvipuistot oli ihan höpöhöpöä jne. Ahnetta minusta ei kasvanut, mutta kyllä tuo jälkensä jätti. Minun on hyvin vaikea edelleenkään sallia itselleni mitään kivaa. Itseni hemmottelua en harrasta ollenkaan, koska en vain pysty sitä perustelemaan itselleni mitenkään. Jos ostan vaatteen, olipa se miten tarpeellinen tahansa, saan siitä morkkiksen ja mietin, olisinko kuitenkin pärjännyt ilman. Ihan typerää, mutta minkäs teet.

Onneksi tämä ei kuitenkaan koske lapsiani. Heidän kanssaan osaan paremmin käyttää tervettä järkeä. Kun näen, minkä ilon jokin pieni yllätys lapsissa aiheuttaa, asia ei enempää perusteluja kaipaa. Tässäkin pyrin kuitenkin kohtuullisuuteen. En usko, että ne lapset, jotka saavat kaiken haluamansa, olisivat hekään kovin onnellisia.

Mielenkiintoista keskustelua!

Haluan jälleen korostaa, ettei tässä minun mielestäni ole kyse pelkästä karkista. Meillä ei siis ole karkkipäiviä ollut, enkä ole mitenkään kamalan tiukka äiti, mutta minulla on ollut se periaate, että pieniäkin lahjoja saa ainoastaan synttäreinä tai jouluna. Muulloin ei tipu mitään. Jos jostain haluat, niin odota joulua. Silloin sitten saa (lähes) kaiken, mitä on osannut toivoa.

Varsinkin lasten isä korosti aina kohtuullisuutta (ja rahastakin tietty on kyse): kaupasta ei saa kalleinta jäätelöä. Jos ostetaan irtojäätelöä, niin ei saa kolmea palloa, mutta kaksi voi saada. Pizzalla tosiaan juodaan vettä eikä limua. Eikä ainakaan enää jälkiruokaa saa. Tivolissa saa viisi lippua, jotka saa käyttää.

Nykyisen mieheni lapsilla ei siis ole ollut mitään näitä rajoituksia.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ahneus on kyllä luonteessa.Meillä toinen lapsista on omapitäväinen ja ahne, toinen jakaa kaiken omaisuutensa kaiken maailman hamppareille.

en tiedä kumpi on parempi.

Olet oikeassa! Veljelläni ja minulla on täysin sama kasvatus, sillä olemme kaksosia. Meillä on lapsuudesta lähtien ollut lauantai karkkipäivä. Minulla oli tapana antaa omistani, jos joku pyysi kun taas veljeni ei mielellään antanut vanhemmilleni karkeistaan, näin esimerkkinä. 

kieltoja tärkeämpi on oma esimerkki! Jaatko itse? Oletko avokätinen? Puhuitteko ladten kanssa näistä arvoista? Me aina jutellaan, miltä kenestäkin tuntuu jne. Pettymykset kuuluvat elämään, mutta lapset sietävät ne kyllä, kun tietävät ja tuntevat, että heitä kohdellaan tasapuolisesti. Kaiken ei aina tarvitse mennä tasan samalla kertaa, joskus yksi saa jotain, toisella kerralla toinen jne. Sallin omilleni suht. vapaasti kaikenlaista, mutta osaan kyllä kieltääkin heiltä asioita. Kultainen keskitie varmasti tässäkin paras. En voi käsittää, että joka kauppareissulla pitäisi lapsille jotain ostaa, mutta joskus yllätän lapsetkin ja yllättäen sallin just jonkun kolikkoautomaatti jutun tms. Siinä sivussa on kuitenkin tärkeää jutella, miksi tehdään niin tai näin. Varmaan luonne-erojakin on, mutta ja kasvatuksella nyt vähän voi vaikuttaakin. Mielekiintoinen aihe kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista keskustelua!

Haluan jälleen korostaa, ettei tässä minun mielestäni ole kyse pelkästä karkista. Meillä ei siis ole karkkipäiviä ollut, enkä ole mitenkään kamalan tiukka äiti, mutta minulla on ollut se periaate, että pieniäkin lahjoja saa ainoastaan synttäreinä tai jouluna. Muulloin ei tipu mitään. Jos jostain haluat, niin odota joulua. Silloin sitten saa (lähes) kaiken, mitä on osannut toivoa.

Varsinkin lasten isä korosti aina kohtuullisuutta (ja rahastakin tietty on kyse): kaupasta ei saa kalleinta jäätelöä. Jos ostetaan irtojäätelöä, niin ei saa kolmea palloa, mutta kaksi voi saada. Pizzalla tosiaan juodaan vettä eikä limua. Eikä ainakaan enää jälkiruokaa saa. Tivolissa saa viisi lippua, jotka saa käyttää.

Nykyisen mieheni lapsilla ei siis ole ollut mitään näitä rajoituksia.

ap

Mun korvaan teillä on vähän liian tarkkaa. Meillä kyllä on karkkipäivä kerran viikossa, pienempämä ei ollut ja jos olisi saanut, ahmi suun täyteen makeaa. Mutta näistä muosta eli pitsan kanssa cokista, saa valita minkä vaan jäätelön ja jotain pientä voi saada kaupasta muuten vaan.

Omassa lapsuudessa en saanut paljon mitään. Ei ollut säännöllistä karkkipäivää. Ehkä pari kertaa kk saimme jonkin verran karkkia. Herkkuja, limua ja sipsejä sai vain syntymäpäivillä.

Olen ahmatti nykyään. Syön paljon herkkuja, keksejä, karkkeja. En ole lihava, mutta elimistö prakaa kyllä. Huono vatsa. Yritän päästä tavoistani eroon.

Vanhempani olivat köyhiä ja siksi emme saaneet mitään ylimääräistä. Itse olen varakas ja ostan kaikkea ihan tyhjää..