Kuinka kauon aikaa olet ollut työttömänä elämässäsi?

Vierailija

Kuinka kauon aikaa olet työttömyyskaudet yhteenlaskettuna ollut työttömänä elämäsi aikana? Kerro myös ikäsi ja ammattisi! Aloitan: 6kk, 21v, kosmetologi

Sivut

Kommentit (31)

Vierailija

Työttömänä 0kk. Aloitin iltasiivoojana ollessani 16v. Tätä ennen jo kaksi kesää kesätöissä. Nykyisellä työnantajalla ollut nyt 8 vuotta. Olen 31 ja onnellinen työstäni.

Vierailija

Heti lukion jälkeen olin 1,5 kk työttömänä, tosin sen jälkeenkin piti täytellä kelaan lippulappusia, koska työllistyin 0-sopimuksella ja "työttömiltä päiviltä" sain tukia.

Välivuoden jälkeen yliopiston ovet avautuivat ja oman alan hommiin pääsin 3. vuoden alussa.

Eli 1,5kk & 25v lastentarhanopettaja

Vierailija

Lukion jälkeen olin työttömänä 2 vuotta 2 kuukautta ennen kuin vihdoin sain opiskelupaikan. Valmistumisen jälkeen olin yhden kesän eli noin 3 kuukautta kesäkuun alusta elokuun loppuun työttömänä ennen kuin aloitin toiset opinnot. Nuo opinnot jouduin jättämään kesken, koska en saanut harjoittelupaikkaa. Ilmoittauduin kolmannen kerran työttömäksi tammikuussa 2012 ja koko tämän ajan siitä lähtien olen ollut työttömänä. En edes halua laskea, kuinka paljon noista yhteensä tulee. En ole koskaan ollut palkkatöissä, vain peruskoulun ja suorittamani tutkinnon työharjoitteluissa. Olen 31-vuotias nainen ja kyllä työttömyys ja tulottomuus ovat pilanneet elämäni.

Vierailija

Ikä 48. Yhteensä työttömänä jotain 6kk 90-luvulla lamavuosina. Monenmoisia työpaikkoja kierrellen ja pätkäsopimuksilla koko tuo vuosikymmen meni, mutta kyllä töitä löytyi kun tosissaan etsi. Mutta kaikkea sai tehdä: sahalla pinota lautoja, myydä kioskilla makkaraa, reissata myyntihommissa ja tuijotella kelloa kunnantalolla...

Vierailija

Olen 22. Ammattikoulun jälkeen olin kesän työttömänä, eli n. 3kk. Sitten aloitin ammattikorkeakoulussa ja yhtenä kesänä en saanut töitä koko ajaksi, jos sekin lasketaan, olen ollut työttömänä n. 4kk.

Opiskelujen ohessa en ole tehnyt juurikaan töitä. Satunnaisesti vain.

Vierailija

Intin jälkeen pari kuukautta. Valmistumisen jälkeen kolme viikkoa. Mies 37-vee, AMK-inssi.

En silti halveksu tai vähäksy työttömiä millään tavalla.

Vierailija

En ole koskaan ollut työtön, olen 60 -vuotias, nykyisen työnantajan palkkalistalla jo 36 vuotta. Kesätyöpaikan sain myös aina, usein sai valita useasta paikasta. Minua on myös nuoruudessa kutsuttu hakemaan tehtävää. Parista mielenkiintoisesta jouduin kieltäytymään, kun en lasteni takia halunnut muuttaa toiseen kaupunkiin.

Olen kiitollinen, toivottavasti saan palvella nykyistä työnantajaani eläkeikään asti. 

Tsemppiä kaikille nyt työelämään siirtyville, teillä on paljon tiukempaan, kuin minun ikäpolvellani.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Olen 30-vuotias lakimies, ja valmistuttuani olin 2,5 kk työttämänä.

Outo juttu. Yleensä juristin alut suorastaan revitään töihin jo opiskeluvaiheessa. Työttömyysprosentti nollan paikkeilla valmistumisvaiheessa. 

Onko sinussa jotain vikaa.... siis tarkoitan esim. jokin ulkoinen vamma?

Vierailija

0 päivää kortistossa, mutta opiskeluaikana meni useampana vuonna osa kesästä työtä etsien. Olen 33 v DI, sain juuri ekan vakipaikan 8 vuoden epämääräisen pätkäputken jälkeen.

Työttömyys on aina ollut suurimpia pelkojani, ja en todellakaan halveksi työttömiä sillä jo jatkuva epävarmuus siitä onko työtä parin kuukauden päästä on ollut todella ahdistavaa. Työnhaku on ollut myös todella rankkaa ja vaikeaa. Olen todella kiitollinen siittä että saan työtä tehdä, ja vieläpä sellaista mistä oikeasti pidän.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat