Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hermot menee! (mustapäät ja tukkeutunut iho)

Vierailija
10.10.2015 |

Hei! Olen 26-vuotias urheilullinen ja suht terveellisesti elävä nainen. Olen yli 10 vuotta kärsinyt huonosta ihosta, viimeisen vuoden aikana olen saanut 80% itse finneistä pois ruokavalion avulla (maitotuotteiden, gluteenin ja sokerin radikaali vähentäminen, MSM-jauhe ja sinkki), mutta kasvoissani JOKA IKINEN ihuokonen on tukkeutunut. Siis oikeasti, ainoat sileät kohdat ovat silmien ympärillä! Jopa kaulani ja rintakehäni on "tukkoinen", vaikkei siellä varsinaisia mustapäitä ole. Sanomattakin selvää, että kasvojeni keskiosa on myös todella rasvoittuva. Pesun jälkeen nenän ihohuokosista on jo tunnin kuluessa tullut öljy"pisarat" ihon pintaan. Hiukseni eivät onneksi ole yhtä pahat, vaikka ne yleensä joka päivä urheilun takia pesenkin.

Olen koittanut oikeasti kaiken, paitsi roaccutania. E-pillerit varmaankin auttaisivat ongelmaan, mutta en halua aloittaa niitä varsinkaan näin sinkkuna. Tällä hetkellä pesen kasvoni aamuin illoin hellävaraisella puhdistustuotteella, joka poistaa lian ja meikin (meikkeinä mineraalimeikit), jonka jälkeen kasvovesi ja kevyt kosteusvoide. Joskus olen koittanut aamupesun poisjättämistä, ei vaikutusta, paitsi vielä likaisempi olo naamassa koko ajan. Käytössä myös mieto Paula's Choicen BHA-kuorinta noin joka toinen päivä, jonka pitäisi vähentää tukkeumia, joopa joo.

Olenkin alkanut miettimään, voisiko tilannetta auttaa kaikkien hoitotuotteiden poisjättö? Iltaisin pesu eikä muuta. Eiväthän miehetkään käytä ihoonsa yleensä mitään, ja heillä harvemmin näkee tällaista tukkeumaa ihossa mitä minulla, eikä heidän ihonsa punoitakaan. Onko kellään kokemuksia? 

Kommentit (35)

Vierailija
1/35 |
10.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Salisyylihappoa sisältävät pesutuotteet. Kevyt rasva, jotta ei tuki (ei mitään maaöljypohjaisia ainesosia!) huokosia. Rasvaus kuitenkin aamuisin tärkeä, jotta iho ei puske omaa rasvaa. Pesua ei saa unohtaa, tulee helposti tulehdus ja finnejä. Kuorinta hyvä juttu, ehkä vaan 1-2 kertaa viikossa ettei iho pintakuivu. Ruokavalioon kalarasva omega 3:sta ja D-vitamiini (otetaan yhdessä esim. illalla) Akne ihossa rasvatasapaino on erilainen kuin normaalissa ihossa.

Vierailija
2/35 |
10.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen tehnyt kaiken tismalleen noin, kuin ensimmäinen vastaaja neuvoi! Ja tilanne tämä. Siksipä mietin, toimisiko täysin päinvastainen metodi...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/35 |
10.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin olin tulossa sanomaan, että salisyylihappoa sisältävä pesuaine.

Mitä ovat maaöljypohjaiset ainesosat? Voitko (ed. kommentoija) mainita joitain kosteusvoiteita, joissa niitä ainakaan ei ole?

Vierailija
4/35 |
10.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moi! Mulla ihan samanlainen tarina, lisänä vielä monien satojen kasvohoidot. Monen sattuman kautta ostin itselleni kasvoharjan Gigantista. Käytin aluksi joka ilta salisyylipesuaineen kanssa ja kappas ihoni alkoi puhdistumaan. Enää muutama tukos, mutta luulen että nekin kohta poissa. Lisäksi käytän kerran viikkoon savinaamiota ja yöksi kunnon kosteutusta :) Kokeile!

Vierailija
5/35 |
10.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla sama ongelma. Olen saanut apua madaran tuotteista, AHA hedelmähappo kuorinta sekä detox mutanaamio käytössä. Kosteutukseen apteekin la roche posayn kosteusvoide. Mitä salisyylihappo puhd ainetta käytätte? Mulla ihan sebamed oliivi joka on hyvä. Kasvoharja ostoslistalla...

Vierailija
6/35 |
10.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en jaksanut kärsiä ongelmasta, söin roacuttanit. Käytin paljon huulirasvaa ja that s it. Iho ollut täydellinen 7 vuotta. Miksi kärsiä turhaan? Jos ihotautilääkärit määräävät tätä lääkettä, niin ymmärrät varmaan kuinka paljon sitä on tutkittu. Mut toki elämästään voi tehdä vaikeaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/35 |
10.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla tukkivat rasva-alkoholit (cetearyl ja cetyl alcohol) ja kookosöljyjohdannaiset (esim. caprylic/capric triglyceride) kun taas maaöljypohjaiset ovat ok. Se on yksilöllistä.

Vierailija
8/35 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Madaran tuotteita suosittelen minäkin, etenkin tuota hedelmähappokuorintaa!

 

Lisääpä iltakosteusvoiteen (esim erisanin kevyt kosteusvoide) sekaan pari tippaa kylmäpuristettua jojobaöljyä. Kuulostaa hullulta laittaa rasvaiselle iholle öljyä, mutta minulla auttoi rasvaisiuteen. Jojobaöljy huijaa ihoa luulenaan että talia on jo iholla ja oma talineritys pikkuhiljaa vähenee. 

 

Aamulla puhdistukseksi voisi riittää pelkkä herbinan ruusuvedellä pyyhkiminen jotta saat kasvoille jojobasta jääneen öljyisyyden pois.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/35 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap mietti miksi miehillä on yleensä parempi iho, vaikka käyttävät vähemmän erilaisia "tuotteita " ihon hoitoon ja todennäköisesti hoitavat ihoaan vähemmän. Syy on naisen hormonitaloudessa, joka on  kimurantimpi kuin miehen. Itselläni erikoinen juttu muutti ihon kuntoa. Vaihdoin rasvattoman maidon ykkösmaitoon. Usein väitetään, että ruokavaliolla ei ole suoranaista yhteyttä ihon kuntoon, mutta itse olen alkanut miettiä, että kun tuotteita prosessoidaan valtavasti - lisätään ja poistetaan - sillä saattaa olla vaikutusta. Iholle teki myös hyvää reilun kuukauden mittainen täysin meikitön kausi. Vaikka useat meikkien valmistajat väittävät, etteivät tuotteet tuki ihoa - itsessään meikin lisääminen joko sienellä tai sormin lisää ihon koskettelua ja sitä kautta bakteereja ja tulehduksia.

Vierailija
10/35 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko kokeillut suolasaippuaa? Se poistaa bakteerit iholta ja voi jättää yöksi kasvoille. Saa Prismasta ja luontaistuotekaupoista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/35 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei. Tismalleen samat ongelmat ja ikäkin sun kanssa täsmää. Paitsi erona se, että itse olen syönyt Roacutanin 2 kertaa. Iho pysyi hyvänä kyllä useamman vuoden, mutta niin vain hiipi epäpuhdas iho takaisin. Meillä on suvussa molemmilta puolilta aknetaipumus voimakkaana. Käytin aiemmin mm. Ella bachen epäpuhtaan ihon tuotteita, ei apua. Sattumalta sitten hoksasin Livvie-oliivikaupan, josta tilasin rasvoittuvan ihon voiteen yöksi. Samalla vaihdoin päivävoiteen Body shopin aloe vera-voiteeseen. Kappas vaan, nyt noin 4viikkoa käyttöä takana ja iho puhtaampi ja tukkeumia ei enää ole tullut. Samoin kivuliaat leukapaiseet ovat kuivuneet pois. Noissa em. tuotteissa ei ole silikonia eikä muita tukkivia osia, joten vaikutus taitaa kohdallani perustua siihen. Molempien tuotteiden sisältämä aloe vera rauhoittaa ihoa ja vähentää tulehdusta. Niin tai näin, nämä toimi. Kaikki keinot kokeilleena suosittelen sullekin.

Vierailija
12/35 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku kysyi suolasaippuasta, olen kokeillut, ei vaikutusta :/ ruokavalio vaikuttaa _todellakin_, mutta näemmä vain finnien, ei tukkeumien tuloon. En vain ymmärrä miten joka ikinen ihohuokonen voi olla tukossa.. Esim leuka+leukapielet, voisin puristaa jokaisen vierivierestä joka ilta, ja seuraavana päivänä kaikki ovat takaisin! Leukani ei ole edes kuiva.. Samoin tietenkin ihohuokoset nenässä, poskipäissä ja otsassa ihan valtavat. Ajattelin nyt koittaa niin, että iltaisin pesen kasvot puhdistusvaahdolla ja n. joka toinen ilta _kevyt_ kuorinta, eikä mitään muuta! Aamulla kylmällä vedellä huuhtelu ja pyyhkeeseen samalla pyyhin ylimääräiset rasvat (naama on aamuisin aivan öljyinen, riippumatta siitä olenko laittanut siihen illalla jotain vai en), ja sitten mineraalimeikki päälle. Testaan tätä nyt pari viikkoa, jos finnejä alkaa pukkaamaan kauheasti, pitää muuttaa.

 

-AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/35 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP vielä, kävin äsken suihkussa enkä käyttänyt kosteusvoidetta enkä kasvovettä, iho kiristelee epämiellyttävästi. Aamullakin kylmällä vedellä huuhtelun jälkeen kiristi, mutta tasoittui aika äkkiä. Luin kokemuksia kosteusvoiteen poisjätöstä, ja iho kuulemma tottuu tähän parissa viikossa :)

Vierailija
14/35 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

AP vielä, kävin äsken suihkussa enkä käyttänyt kosteusvoidetta enkä kasvovettä, iho kiristelee epämiellyttävästi. Aamullakin kylmällä vedellä huuhtelun jälkeen kiristi, mutta tasoittui aika äkkiä. Luin kokemuksia kosteusvoiteen poisjätöstä, ja iho kuulemma tottuu tähän parissa viikossa :)

 

Iho alkaa vaan itse rasvoittaa itseään lisää jos jättää kosteusvoiteen pois..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/35 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jään seuraamaan sun kokemuksia!

Ite oon jo lähes 40 ja samanlainen iho: ei finnejä kuin harvoin, mutta talia puskee ihan hulluna, kaikista huokosista voi puristaa aina muutaman päivän välein kunnon mömmöt :(  Mustapäitä ei tule, vaan tosiaaan huokoset ovat "avoimet" ja niistä tulee pehmeää talimömmöö. Tooodella kuvottavaa :(

Oon testaillut monenmoista, mutta vielä ei ole "sitä oikeaa" löytynyt.

Ehkä parhaimpiin tuloksiin oon päässyt niin että iltaisin poistan meikin meikinpuhdistusliinalla, sen jälkeen vichyn epäpuhtaan ihon hoitoon tarkoitettu pesu, kasvovesi + kookosöljy. Tällä setillä ei ole tursunnut talia niin paljon.
Päivätuotteiksi en ole vielä keksinyt mitään hyvää.

Vierailija
16/35 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

AP vielä, kävin äsken suihkussa enkä käyttänyt kosteusvoidetta enkä kasvovettä, iho kiristelee epämiellyttävästi. Aamullakin kylmällä vedellä huuhtelun jälkeen kiristi, mutta tasoittui aika äkkiä. Luin kokemuksia kosteusvoiteen poisjätöstä, ja iho kuulemma tottuu tähän parissa viikossa :)

 

 

Iho alkaa vaan itse rasvoittaa itseään lisää jos jättää kosteusvoiteen pois..

 

Tästä enempää ei voi oikeesti rasvoittua :D kun kaikkien kosmetologien oppien mukaiset hoidot ei auta, niin koitan nyt sitten vaihtoehtoista lähestymistapaa.. ja periaatteessa rasvoittuminen ei haittaa _niin_ paljoa kuin ihohuokosten tukkoisuus, mihin pitäis auttaa kosteuttaminen. Ei ole auttanut, varmaan 100 voidetta/geeliä/rasvaa kokeilleena..

 

AP

Vierailija
17/35 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menisit vaan hakemaan sen roan, ei toi ole todellakaan normaalia. Ja tuskimpa saat kotikonstein loppumaan.

Vierailija
18/35 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä myös yksi mömmönaama. Ikää kohta 30 vuotta. Ja kaikki on kokeiltu, roaccutan kahdesti, ei vaikutusta. Kuten myös Apocyclinit, skinorenit, epiduot, diane novat yms yms lista on loputon. Käytän vain apteekin tuotteita. On tehty kemiallisia kuorintoja, ihoa puhdistettu, silti aina vain voi puristaa joka ilta kasatolkulla talia ihosta :( jos joku keksii avun talin hillitsemiseen, niin kertokaa ihmeessä. Rahaa palanut tuhansia tämän ihon hoitoon.. 

Vierailija
19/35 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Auttaisikohan lyhyempi kuuri roaccutania? Jos ongelmana ei niinkään ole akne, vaan liiallinen rasvaisuus? Sen verran olen lukenut, että ilmeisesti ihoni on herkkä reagoimaan androgeenihormoneihin (jotka saavat sen siis rasvoittumaan), ja talin koostumukseen vaikuttaa mm. ruokavalio, mutta syön ainakin melko paljon siihen suuntaan, mitä on suositeltu, jotta tali pysyisi "juoksevana".

 

AP

Vierailija
20/35 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käytätkö mitään syväpuhdistavaa tai rauhoittavaa kasvonaamiota? Ehkä sellaistakin voisi kokeilla. Kuoriminen ei varmaan tee hyvää jos sitä muutaman päivän välein tekee?

Mulla on eniten auttanut Exuviancen tuotteet. Mulla on puhdistusmaito, kasvovesi ja kosteusvoiteet, sekä sitten naamiot. Nyt en ole käynyt varmaan kahteen vuoteen kasvohoidossa, mutta aiemmin kävin useamman kerran kuurimaisesti.

Rasvaa tulee jonkun verran päivisin naamaan, mutta ei lähellekään entisiä määriä. Otan sitten rasvan pois puuteripaperilla. Ihohuokoset on pienentyneet tosi paljon. Mustapäitä mulle tulee edelleen, mutta ei niitäkään entisiä määriä.

Nuo on kyllä hinnakkaita, mutta niistä itse sain parhaan avun.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kuusi yhdeksän