Exän kuolema

Ap

Erosin avomiehestä/kihlatusta vuosi sitten aluksi sopuisissa väleissä, mutta mies ei kyennyt jatkamaan ystävinä tai pitämään enää yhteyttä, ja katkeroitui erosta ajan myötä. Puoli vuotta sitten hän sairastui vakavasti, ja yhteisten tuttujen kautta olen tiennyt hänen elinaikansa olevan lopuillaan. Eilen hän yllättäen soitti minulle ja pyysi näkemään. Tapasimme, hän pyyteli anteeksi kaikista menneistä virheistään jotka eroon olivat johtaneet, ja avautui koettelemuksistaan sairautensa kanssa kertoen näkevänsä maailman nyt täysin uudessa valossa. Kertoi haluavansa hoitaa asiansa ja ihmissuhteensa järjestykseen, sillä elää nyt ns. yliajalla, eli lääkärien antama elinajanennuste on jo mennyt ohi. Vietimme yönkin yhdessä ja tavallaan pöytä on nyt puhdas kaikesta vanhasta kaunasta. Toivoa hänen parantumisestaan ei enää ole, ja aikansa saattaa loppua koska hyvänsä. Kysymys onkin, että miten tällaista tilannetta voi käsitellä? Suruni on valtava, ja koko tilanne tuntuu menevän täysin käsityskykyni yli, vaikkei mies olekaan ollut osa elämääni enää pitkään aikaan. Onko teillä kokemusta entisen kumppanin kuolemasta ja millaisia tunteita se herätti?

Sivut

Kommentit (18)

Vierailija

Jo te ette ole edes olleet missään tekemisissä niin miten tämä tilanne eroaa siitä? En halua olla kylmä, mutta en oikeasti ymmärrä. Tarkoitatko, että nyt sulla onkin tunteita häntä kohtaan kun tiedät, että hän kuolee? Eroaako toi sitten tilanteesta, että vanha ystävä menehtyisi.

Vierailija

Surullista. Mulla ex jätti parin vuosikymmenen jälkeen ja kohtelee nyt minua kuin olisin kuollut ja niin tavallaan olenkin sisältä, sillä ei ole puhunut minulle mitään sen jälkeen kun vaan lähti toisen naisen perään. Joskus ajattelen, että hänen kuolemansa olisi ollut varmaan helpompi käsitellä.

Vierailija

Mun  entinen avopuoliso masentui eromme ja samoihin aikoihin töistä tapahtuneen irtisanomisen jälkeen ja alkoi käyttää alkoholia niin paljon, ettei loppuvaiheessa pystynyt enää tapaamaan lapsia edes sitä joka toista viikonloppua (lapset oli silloin 4v ja 2v). Tiesin, että oli tosi masentunut ja yritin saada hänelle apua useita kertoja. Hän teki itsemurhan hirttäytymällä ja se oli aivan totaalinen shokki, yllätys ja järkytys. Vaikka eromme oli yhteinen päätös eikä siihen liittynyt mitään dramatiikkaa, olen silti tosi paljon syyttänyt itseäni ja jossitellut. Tuosta on nyt kohta kolme vuotta aikaa, enkä ole täysin toipunut vieläkään. Lasten takia tietysti suurin suru, kun menettivät isänsä, eikä nuorempi edes muista hänestä mitään :(

Ap

2: Olen 24-vuotias ja mies oli ensirakkauteni. En siis ole kokenut vastaavaa tilannetta aiemmin saati menettänyt ketään elämälleni yhtä paljon merkinnyttä ihmistä. Kasvoin hänen kanssaan teinistä aikuisuuteen ja koimme valtavan määrän asioita yhdessä. Vaikkemme olleetkaan eron jälkeen juuri tekemisissä, hänellä on ollut valtava vaikutus elämääni. Eihän hänen kuolemansa tulekaan arkeani mitenkään muuttamaan, mutta herättää toki paljon tunteita minussa.

Kilju

Elämä on lainaa. Et näe exääsi kohta enää koskaan(siis ainakaan maan päällä). Monesti täältä lähdetään niin, ettei ehdi laittaa asioita läheisten kanssa kuntoon.

Se nyt on aivan sama, exä tai ystävä.

Tärkeä ihminen kuitenkin.

Lollotiloijaa

Nyt tulee väkisin mieleen sekin mahdollisuus, että eksäsi tarinoi olotiloistaan leijonanosan. En siis sano, että näin on, mutta näitäkin tapauksia on kohdattu aiemmin; serkkuni seurusteli aikoinaan miehen kanssa, joka eleli myös yliaikaa (on nykyisin töissä paikkakunnan vetämässä baarissa ja hyvinvoivalta näyttää), osteli kalliita lääkkeitä (kuitteja ei koskaan ollut olemassa ja lääkkeet olivat auton hansikaslokerossa etteivät ne vaivanneet häntä olemalla näkösällä vaikka keittiössä) ja eli todella viimeistä päivää (aina kun serkkuni halusi erota, mies veti "olen niin viimeisilläni"- kortin). Ihmettelin sen jätkän juttuja, ja ennen pitkää vaistoni osoittautui olleen oikeassa - ainoa sairaus oli kauhea säälinhakuisuus ja suoranainen kusipäisyys. Kuinka paljon sainkaan lokaa naamalleni kun esitin kysymyksen tarinoitten todenperäisyydestä ja miten kaikki unohtivat pyytää anteeksi kun totuus tulikin ilmi :p

Sinuna jatkaisin elämääni, mutta lupaisin muistaa eksää aina. Mikä tämä sairaus on mikä häntä koettelee niin kovin?

Ap

Mistään tarinoinnista ei varmasti ole kyse. Sain alunperin tietää asiasta miehen vanhemmilta, ja olen nähnyt kuvia hänestä sairaalassa sekä sairaalalaskujaan. 

En ole enää väleissä miehen sukulaisten kanssa, koska he syyllistävät minua exän sairastumisesta. Kyseessä on siis sydämeen liittyviä ongelmia, ja hänen vanhempansa ovat sitä mieltä että stressaava parisuhteemme ajoi exän sydämen pettämään. Hautajaisiin en siis pääse, eli siltäkin osin tuntuu hankalalta käsitellä tilannetta. Jotenkin epätodellinen olo .

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Erosin avomiehestä/kihlatusta vuosi sitten aluksi sopuisissa väleissä, mutta mies ei kyennyt jatkamaan ystävinä tai pitämään enää yhteyttä, ja katkeroitui erosta ajan myötä. Puoli vuotta sitten hän sairastui vakavasti, ja yhteisten tuttujen kautta olen tiennyt hänen elinaikansa olevan lopuillaan. Eilen hän yllättäen soitti minulle ja pyysi näkemään. Tapasimme, hän pyyteli anteeksi kaikista menneistä virheistään jotka eroon olivat johtaneet, ja avautui koettelemuksistaan sairautensa kanssa kertoen näkevänsä maailman nyt täysin uudessa valossa. Kertoi haluavansa hoitaa asiansa ja ihmissuhteensa järjestykseen, sillä elää nyt ns. yliajalla, eli lääkärien antama elinajanennuste on jo mennyt ohi. Vietimme yönkin yhdessä ja tavallaan pöytä on nyt puhdas kaikesta vanhasta kaunasta. Toivoa hänen parantumisestaan ei enää ole, ja aikansa saattaa loppua koska hyvänsä. Kysymys onkin, että miten tällaista tilannetta voi käsitellä? Suruni on valtava, ja koko tilanne tuntuu menevän täysin käsityskykyni yli, vaikkei mies olekaan ollut osa elämääni enää pitkään aikaan. Onko teillä kokemusta entisen kumppanin kuolemasta ja millaisia tunteita se herätti?

Vuosi on lyhyt aika.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Mistään tarinoinnista ei varmasti ole kyse. Sain alunperin tietää asiasta miehen vanhemmilta, ja olen nähnyt kuvia hänestä sairaalassa sekä sairaalalaskujaan. 

En ole enää väleissä miehen sukulaisten kanssa, koska he syyllistävät minua exän sairastumisesta. Kyseessä on siis sydämeen liittyviä ongelmia, ja hänen vanhempansa ovat sitä mieltä että stressaava parisuhteemme ajoi exän sydämen pettämään. Hautajaisiin en siis pääse, eli siltäkin osin tuntuu hankalalta käsitellä tilannetta. Jotenkin epätodellinen olo .

Yritä jaksaa, vaikka varmasti on rankkaa. Aika onneksi parantaa. Mene käymään haudalle sitten ihan itse.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Mistään tarinoinnista ei varmasti ole kyse. Sain alunperin tietää asiasta miehen vanhemmilta, ja olen nähnyt kuvia hänestä sairaalassa sekä sairaalalaskujaan. 

En ole enää väleissä miehen sukulaisten kanssa, koska he syyllistävät minua exän sairastumisesta. Kyseessä on siis sydämeen liittyviä ongelmia, ja hänen vanhempansa ovat sitä mieltä että stressaava parisuhteemme ajoi exän sydämen pettämään. Hautajaisiin en siis pääse, eli siltäkin osin tuntuu hankalalta käsitellä tilannetta. Jotenkin epätodellinen olo .

Onko kyseessä jokin kardiomyopatia vai mikä? Jos saan kysyä.

Vierailija

Poikani isä kuoli muutama vuosi sitten. Vaikka erosta pitkä aika niin kyllä hänen kuolemansa kosketti.

Olin mukana hautajaisjärjestelyissä, laskin pojan pyynnöstä uurnankin hautaan.

Ne ihmiset joiden kanssa on ollut parisuhteessa eivät muutu kuin heitä ei olisi ollutkaan vaikka on erottu, heistä jää "pala" meihin ja meistä heihin. Yhdessä elettyä elämää ja historiaa.

Hän on lapseni isä, ei kuka tahansa. Olimme naimisissa yli 10 vuotta. Olen ollut poikani tukena surutyössä.

Vierailija

Vanhempani erosivat, kun olin pieni. Isäni oli hyvin vakavasti sairas, tiesin viimeisen hetken olevan milloin vain. Äitini (ei ollut ollut useaan kymmeneen vuoteen mitään yhteyttä) pyysi viemään vielä Elias olevalle kukkia ja kertomaan, että muistelee avioliittoa hyvällä. Kertoi joitakin mukavia esimerkkejä, joita en ollut aiemmin kuullut. Kerroin näitä isälleni ja hän muisti, vein myös ne kukat. Isä kuoli. Laskin haudalla ruusun myös äidiltäni. Äitini sai sanoa viimeiset ajatuksensa minun kautta expuolisolle. Minä olen tuon silloisen avioliiton hedelmä. 

Kun raja tulee vastaan, on aika puhua hyvää ja hyvin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Jo te ette ole edes olleet missään tekemisissä niin miten tämä tilanne eroaa siitä? En halua olla kylmä, mutta en oikeasti ymmärrä. Tarkoitatko, että nyt sulla onkin tunteita häntä kohtaan kun tiedät, että hän kuolee? Eroaako toi sitten tilanteesta, että vanha ystävä menehtyisi.

En ole ap, mutta se, että ei ole ollut exän kanssa tekemisissä aikoihin, ei ole mikään takuu sille etteikö hän edelleen herättäisi tunteita. Olen ollut nykyisessä parisuhteessa jo lähes 20 vuotta, enkä ole pitänyt yhteyttä exiini. Jos nyt kuitenkin saisin tietää, että jompi kumpi heistä on vakavasti sairas tai kuollut, se olisi kauheaa. 

Entinen poikaystävä/avo-/aviopuoliso, josta on eronnut hyvissä väleissä, tulee varmasti aina olemaan jollakin tavalla erityinen ihminen, jota kohtaan on aivan erilaisia tunteita kuin muita tapaamiaan ihmisiä kohtaan. Ei ole yhtään ihmeellistä, että vielä vuosienkin jälkeen tuollainen uutinen satuttaa.

Voimia ap:lle <3.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat