Eilinen 4D-dokumentti...
Ei olisi tämän äidin pitänyt taas katsoa tuotakaan...
Ensimmäisten minuuttien jälkeen oli jo pala kurkussa ja puolen tunnin päästä jo itkettiin hysteerisenä. :' (
Sitten olikin jo pakko vaihtaa kanavaa ja koittaa saada itkua loppumaan jollain konstilla.
Olisi tehnyt mieli mennä ottamaan poika sängystä ja halimaan ja pussilemaan ja kertomaan kuinka paljon rakastaa!
Kyllä osaa taas olla NIIIIN kiitollinen että poika syntyi täysillä viikoilla ja oli terve! Vaikka järkyttävä ohjelma olikin, niin ihan hyvää vain tekee välillä tuollainen shokkihoito.
Ja miten tyhmältä nyt tuntuu kun itsellä meni 10pvää yli lasketunajan ja sitä kirosi koko raskaanaolon alimpaan h-vettiin kun masu painaa ja olo tuskanen ja vaivat kuin 80v vanhuksella... Nyt ajateltuna en vois onnellisempi olla kun meni yli!! :D
Pliis, sanokaa nyt etten oo ainoo itkupilli ollu eilen...? enhän?!
Kommentit (7)
En pystynyt katsomaan dokumenttia kun viitisen minuuttia kunnes oli pakko sammuttaa telkkari, tuli niin ahdistava ja paha olla. Ohjelman kokonaisuudesta en osaa sanoa mitään, koska katsoin niin vähän aikaa, mutta voi kauhistus tätä elämää, ei tätä voi ymmärtää! Oma poika tuhisi vielä puoliksi hereillä tissillä ohjelmaa katsoessani ja sai äidiltä yliannoksen halittelua ja silittelyä viimeyönä.
tuli puseroon ja taas muisti olla kiitollinen, että on kaksi tervettä ihanaa poikaa. Kuopuskin heräsi sopivasti mainostauolla, niin pääsin silittelemään takaisin uneen pienen... Hurjalta tuntui ajatella miten pieniä dokumentin vauvat ovat olleet, kun oma yli neli kiloinen poika tuntui pieneltä vastasyntyneenä
T:M&Pojat 4v 11 kk ja 9kk
Näin vain yhden mainoksen vilaukselta, mutta en kuullut mitä siinä sanottiin.
Mua itketti jo pelkkä mainos, jossa niitä pieniä ihmisalkuja näytettiin. Ei voi ymmärtää, et joku voi niin pieni olla. Voipaketin painonen...=(
Meillä menehtyi poika viikolla rv 21.... eli ei montaakaan viikkoa aiemmin kun mitä ne nuorimmat oli siinä dokumentissa. Pojan kuolemasta on kohta kuusi vuotta....
Itkin ensimmäistä kertaa muistotilaisuuden jälkeen eikä kyynelistä tahtonut tulla loppua kun kaikki oli niin realistista ja sain itse niin paljon faktaa siitä mitä olisi voinut olla edessä muutamaa viikkoa myöhemmin.
Nyt on tytöt 4v ja 6kk.
Tuska ei silti katoa, helpottaa hiukan mutta ei katoa koskaan.....
hoitotoimet kun haluaisi aarteensa selviävän millä hinnalla tahansa. Toisaalta taas joillekin niille lapsille olisi ollut varmasti helpompaa jos eivät olisi selvinneet. Kun tietäiskin siinä tilanteessa mikä jatko tulee olemaan :" (