Porvoossa kaksi 5-vuotiasta karkasi päiväkodista ja löytyi kilometrien
päästä toisen kotoa.
Pikkutytöt karkasivat tarhasta - löytyivät kilometrien päästä
26.6.2008 15:02
Kaksi viisivuotista tyttöä katosi Porvoosta tänään aamupäivällä.
Pikkutytöt karkasivat tänään kello 11.20 Pappilanpäiväkodin pihasta Porvoossa. Viisivuotiaat kaverukset todennäköisesti kiipesivät tarhaa ympäröivän noin 30-40 senttimetriä korkean kiviaidan yli.
Kaksi tyttöä oli kateissa yli tunnin ennen kuin heidät löydettiin kello 13.00 useamman kilometrin päästä toisen tytön kotoa.
Poliisilla ei ole tietoa, miksi kaksikko lähti karkuteille.
Tyttöjen etsintöihin osallistui kolme poliisipartiota.
IL
Kommentit (10)
"30-40 cm korkeaa" kivirakennelmaa AIDAKSI?
Ja vielä omituisempaa, päiväkodin piha-aidaksi?
Kuulostaapa omituiselta. Eihän siitä tarvitse kiivetä (edes viisivuotiaan lapsen!), vaan vähän nostaa jalkaa tavallista ylemmäs ja astua yli.
hoitajaparkoja. Piha täynnä mukuloita ja joutuvat vahtimaan, vaikka on tuollainen matala aita.
Meidän lapsen päiväkodissa taas on aina portti rikki, kun nuoriso hajottaa sen iltaisin. Huoltomiesten tekemä korjaus kestää aina 2-7 päivää. Hoitajat yrittävät parhaansa mukaan paikata aukkoa hyppynaruilla ym, mitä milloinkin löytävät, ja vahtia siinä portilla. Ja lisäksi joutuvat hoitamaan muuallakin pihassa olevat lapset.
ja käveltiin yli 2km kotiin. Hengissä ollaan... nyt 5-vuotiaan äitinä hirvittää! Tapahtui siis 70-luvulla.
Meilläkin hoidossa ollut 17 lasta ja kolme aikuista.
Kaikki lapset alle 3v.
Millään ei voi katsoa kaikkien perään ulkona.
Ei ihme jos lapsia katoaa pihalta.
Virikelapset kasvattavat turhaan ryhmiä.
ja 3 aikuista? Teillä pitäisi olla 4,25 aikuista! Enpä uskaltaisi jättää lastani tuollaiseen porukkaan hoidettavaksi!!!!
Meidän kunta uusi kaikki päiväkotiaidat sen jälkeen kun Porissa katosi ja hukkui se pikkupoika (anton?) muutama vuosi sitten.
Nyt on 1,5m korkeat metalliaidat, jotka saa päiväkodin näyttämään ihan eläintarhalta, mutta pääasia että lapset ovat turvassa, ainakaan eivät pääse karkaamaan pihalta!
ja työmiehet talvella keksivät työntää lumet niiden eteen (että lapsilla olis helpompi päästä yli)
Käsi ylös se joka oikeasti kuvittelee että jos "virikelapset" jäisivät kotiin niin kunnat pyörittäisivät ihanan väljiä päiväkotiryhmiä?
Ja sitten käsi ylös ne jotka ymmärtävät että ryhmiä tiivistettäisiin alta aikayksikön niin että ne olisivat edelleen yhtä täynnä, mutta nyt sekä ryhmiä että päiväkoteja lakkautettaisiin? Moni menettäisi sen lähipäiväkotinsa.
Ne, jotka nostivat kätensä ekan vaihtoehdon kohdalla, olkaa hyvät ja palauttakaa äänioikeutenne luukulle yksi. ÄO:nne ei riitä järkevään päätöksentekoon.
onko se edes aita vaan vain paljaampi kohta nurmikossa