Minkälaista on elämä 40 000 euron vuosituloilla? Kokemuksia kotiin jäämistä pohtivalle.

mutta OLETAN sun tarkoittavan sitä, että jos nainen ansaitsee ennen hoitovapaalle jäämistään 40 tonnia vuodessa, niin miten siihen elintason pudotukseen tottuu. Tätäkö kysyt?



Itselläni on hyvä ura, about 40 tonnin vuosipalkka (brutto), akateeminen koulutus. Enkä yhtään harmitellut hoitovapaalle jäämistä.



Mutta se vaatii sen, että arvostaa kotikasvatusta ja lapsien hoitoa. Minusta sen haasteellisempaa työtä ei olekaan! Hyvin siis viihdyin. Henkireikänä oli kirjoittaminen ja yhteydenpito ystäviin sähköpostitse ja muuten.



Mutta paljon siis riippuu motivaatiosta. Kotona ollaan vain muutama hassu vuosi, työtä ehtii paiskia vielä 25-30 vuotta sen jälkeen.



Ja totta vie, nyt kun olen taas duunissa, kaipaan todella niitä verkkaisia päiviä, joita ei tarvinnut aloittaa raahaamalla vastaanhangoittelevia lapsia tarhaan anivarhain...

Kaikki riippuu tietysti miehesi tuloista ja menoistanne. Me otimme asuntolainaan vuoden lyhennysvapaan ja hyvin pärjättiin, miehellä myös n. 40 tonnin vuositulot.



-2-

Tiedätkö, meillä oli noin ja rahaa oli enemmän käytössä kuin nyt kun palasin takaisin töihin.... Et tarvi vaatteita, säästät matkakuluissa, työpaikkaruokailu, jne.

No en oikein voi kertoa tilanteesta muuta kun että nyt näyttää siltä, että mun pakko irtisanoutua töistä. Meillä ei ole lapsia. Mä en siis enää menisi työhön, miehen tulot toi 40 000.



Saan varmaaan kuulla että oon tosi ahne ja lapsellinen, mutta kun en ole edes tottunut kovin suureen tuhlailuun. Olen siis mielummin säästäväinen, mutta toisaalta tuntuu kamalalta jäädä miehen tulojen varaan, kun en yhtään tiedä, millaista se arki sitten olisi ja jo ajatuksena.



Ei kai mua tästä nyt kukaan tunnista, mutta kyse on työpaikkakiusaamisesta ja tänään tuli mitta täyteen.



Ap

Vierailija:

No en oikein voi kertoa tilanteesta muuta kun että nyt näyttää siltä, että mun pakko irtisanoutua töistä. Meillä ei ole lapsia. Mä en siis enää menisi työhön, miehen tulot toi 40 000.

Saan varmaaan kuulla että oon tosi ahne ja lapsellinen, mutta kun en ole edes tottunut kovin suureen tuhlailuun. Olen siis mielummin säästäväinen, mutta toisaalta tuntuu kamalalta jäädä miehen tulojen varaan, kun en yhtään tiedä, millaista se arki sitten olisi ja jo ajatuksena.

Ei kai mua tästä nyt kukaan tunnista, mutta kyse on työpaikkakiusaamisesta ja tänään tuli mitta täyteen.

Ap

Mikäs hätä teillä taloudellisesti olisi, lapsettomalla parilla 40 tonnin tuloilla. Teillähän olisi ihan keskiverto työssäkäyvän lapsiperheen tulot, mutta ei menoja lapsista tms.

Mutta mieti vielä kerran, miltä se tuntuisi henkisesti? Saattaisit tuntea olosi luovuttajaksi. Ja ajan päälle tulottomuus saattaisi sekin alkaa rassata.

Mutta entäs jos muuttaisit työpaikkaa tai panisit vastaan työpaikkakiusaamiselle? Pahin, mitä saattaisi tapahtua on joutua työttömäksi - mutta olisitpa ainakin itseesi tyytyväinen, kun et sietänyt paskamaista kohtelua.

Parhaimmassa tapauksessa saisit kiusaamisen loppumaan.

Et nyt kerro - ymmärrettävistä syistä - työpaikastasi, onko se iso vai pieni jne. Mutta ota ensin yhteyttä ammattiliittosi edustajiin, sinun kuuluu saada heiltä tukea työpaikkakiusaamistapauksessa. ja neuvoja siitä, miten edetä.

Älä anna periksi, itsesi ja muiden vastaavassa asemassa olevien takia!

-2/3-

yrittänyt kaikkeni ton kiusaamisen suhteen. Olla niin hyvä ettei olisi aihetta v***lla joka päivä, pistää asian leikiksi, pistää vastaan, puhua esimiehelle, ottaa yhteyksiä ammattiliittoon, käynyt työterv.lääkärillä, otin yhteyttä jopa ihan " pääjohtajaan" . Hän tuntui ensin ymmärtäväiseltä, mutta keskusteltuaan oman pomoni kanssa huomasivat, ettei tässä ole aihetta mihinkään toimiin, kaikki ihan ok, ja minulla stressiä ja vaikeuksia suoritua kaikista tehtävistä. Ystävällisesti lupasivat keventää työtaakkaani -ottamalla pois kaikki oikeat hommani. Saan jatkossa varmaan vaan monistaa. No tää tietysti antoi lisävauhtia työpaikalle, eli sille josta kaikki paska on alkanutkin. Mut on nyt johdonkin taholta todettu just sellaiseksi, mitä he ovatkin jo kauan osanneet epäillä.



Että tällänen kierre. Mä en voi tehdä noille enää mitään.



Tuntuu vaan niin säälittävältä olla miehen elätettävänä, ei omaa rahaa, ei enää työtä, eikä kyllä työkuntoakaan. Tuskin saan töitäkään, kyllä näissä piireissä sana kulkee...



ap

Vierailija:

yrittänyt kaikkeni ton kiusaamisen suhteen. Olla niin hyvä ettei olisi aihetta v***lla joka päivä, pistää asian leikiksi, pistää vastaan, puhua esimiehelle, ottaa yhteyksiä ammattiliittoon, käynyt työterv.lääkärillä, otin yhteyttä jopa ihan " pääjohtajaan" . Hän tuntui ensin ymmärtäväiseltä, mutta keskusteltuaan oman pomoni kanssa huomasivat, ettei tässä ole aihetta mihinkään toimiin, kaikki ihan ok, ja minulla stressiä ja vaikeuksia suoritua kaikista tehtävistä. Ystävällisesti lupasivat keventää työtaakkaani -ottamalla pois kaikki oikeat hommani. Saan jatkossa varmaan vaan monistaa. No tää tietysti antoi lisävauhtia työpaikalle, eli sille josta kaikki paska on alkanutkin. Mut on nyt johdonkin taholta todettu just sellaiseksi, mitä he ovatkin jo kauan osanneet epäillä.

Että tällänen kierre. Mä en voi tehdä noille enää mitään.

Tuntuu vaan niin säälittävältä olla miehen elätettävänä, ei omaa rahaa, ei enää työtä, eikä kyllä työkuntoakaan. Tuskin saan töitäkään, kyllä näissä piireissä sana kulkee...

ap

Sinun pitäisi saada dokumentoiduksi tarkkaan, miten kiusaamista tapahtuu. Pidä päiväkirjaa, nauhoita tilanteita, kopioi saamiasi viestejä.

Kiusaamisen osoittaminen VOI olla tosi vaikeaa, mutta mitä seuraa siitä, jos irtisanoudut ilman vastaanpanemista? SE se vasta sinut invalidisoikin.

Toinen vaihtoehto on tosiaan hakeutua toiseen työpaikkaan, mikäli mahdollista.

Ihme, jos ammattiliittosi ei osaa sinua auttaa. Työpaikkakiusaamisväitteiden sivuuttaminen olisi jo syy nostaa oikeusjuttu ja vaatia korvauksia.

2/4

Ehkä mä tavallaan vielä haluaisinkin " voittaa" , siis että oikeus voittaisi. Mä oon vaan jotenkin silmätikku, ei tosiaan ole mitään syytä. Kiusaaminen on enimmäkseen muka-harmitonta, vaikka kaikki tietää, ettei se sitä tosiaan ole. Pomotkin.



Ehkä mun pitää sitten vielä miettiä, vaikka haluaisin vain pois, kotiini, olla rauhassa ja ehkä joskus vielä innostua jostain asiasta. Miksen mä nyt töissä jaksaisi vielä vaikkapa loppuviikon, ellei mulle ole huomenna irtisanomisilmoitus pöydällä. Oonhan mä nyt esimerkiksi rikkonut vaitiolovelvollisuuteni jo moneen kertaan...;=)



Mutta raha-asiaan. Jos joku haluaisi kuvailla perheensä elämää tuolla tulotasolla, please do!

Väittäisin, että 240 000 vanhalla markalla tulee kyllä erittäin hyvin toimeen! 1990-luvun loppupuolella sain kahden lapsen yh-äitinä vuodessa n.65 000 markkaa - verot ja hyvin tulimme silti toimeen! Toki valtio avusti vuokrassa n.30% + lapsilisät ja elatusmaksut, mutta silti summa jää reippaasti alle 80 000 markan eli nykyrahassa alle 16 000 euron!!!



Eikä mielestäni noilla summilla tarvitse edes mitenkään ihmeesti kituuttaa... tai no riippuu tietenkin elämäntyylistä...



Kävi miten kävi, tsemppiä elämään!

Mutta miten pärjäät henkisesti, jos ajattelet kokoajan eläväsi miehen rahoilla? Joudutko pyytämään lupaa jokaiseen ostokseen jne. Luulen, että se murentaa itsetuntosi jopa nopeammin kun työpaikkakiusaaminen.



Vaihda työpaikkaa, vaihda alaa, pyri kouluun, tee jotain minkä tekemistä itse arvostat, jotta saat kohotettua omanarvontuntoasi!

Kyllä noilla tuloilla tosiaan pärjää. Mieheni tulot ovat reilut 46000e ja olen jäämässä kodinhoidontuelle, joka on melkein sama kuin ei ois tuloja ollenkaan. Meillä on kaksi pientä lasta ja molemmat käyttävät vielä vaippoja eli kuluja meillä on paljon enemmän kuin teillä (koska teillä ei ole lapsia) ja hyvin tullaan toimeen =DDD. Mutta ei sinun kyllä kannata tuossa asiassa periksi antaa. Ota tosiaan sairaslomaa ja ruvetkaa hankkiimaan lapsia - nythän siihen on hyvä sauma. Ei tarvi mennä töihin. Itse osittain tästä syystä hankkiuduin raskaaksi ja nyt saan nauttia lasten kans kotona olosta. Siis siitä syystä, että myös minua työpaikkakiusattiin, eikä työnantajat välittäneet siitä pätkääkään. Liittoon en kyllä ollut yhteydessä vaan ratkaisin asian jäämällä äippälomalle. Näin sain lisäaikaa miettiä asioita. Kävin välillä töissä ja jäin taas äippälomalle =D. Nyt jään tosiaan kodinhoidontuelle ja sen jälkeen ois taas tarkotus käydä vähän aikaa töissä ja taas äippälomalle =DDD, jos vaan flaksi käy. Näinhän sitä saa lisäaikaa miettiä mitä jatkossa ja vaikka hakeutua tällä aikaa uuteen työpaikkaankin. Eikä tarvi olla pelkästään miehen tulojen varassa.

Miksi ihmeessä jonkun ihmisen pitäisi kitua työpaikalla ja suorittaa päivästä toiseen tehtäviä, joissa ei koe olevan mitään mieltä? Joillekin ihmisille voi olla paljon haastavampaa ja mielekkäämpää olla töissä kotona ja hoitaa lapsia, kuin kestää jatkuvaa stressiä työpaikalla.



Hyvät katkeroituneet av-mammat: Elämästä VOI myös nauttia!

Jos minua 14 tarkoitit, niin lue uudelleen. OSITTAIN siitä syystä (kiusaaminen) hankkiuduin raskaaksi. Mutta en tarkoittanutkaan, että siitä syystä pitäisi hankkiutua raskaaksi, vaan jos on ollut tarkoitus hankkia lapsia, niin nythän siihen on hyvä sauma ja pääsee pois työelämän oravanpyörästä. En ehkä kirjoittanut tarpeeksi selvästi, koska luulit tuollaisia. Me mieheni kanssa olemme kyllä nämä lapsisuunnitelmat tehneet muustakin syystä kuin siitä, että saan olla pois työpaikalta. Mutta niitä syitä en täällä rupea kertomaan.

meillä 5 lasta ja miehen tulot bruttona noin 25000e vuodessa ja silti jäin kotihoidon tuelle. Voi ihme kuinka erilaisissa maailmoissa Suomessakin elellään..Noilla 40 000 tuloilla mä en koskaan enää lähtisikään töihin, vaan antaisin ihan mukavasti miehen olla perheen elättäjä ja elelisin tyytyväistä kotikissan elämää. Saisin jopa kermaa lautaselleni. huh hah hei ja rommia pullo;))))