Onko lapseni liian aggressiivinen?

ja tarhan tädit sitä mieltä, että ei normaalia, ei ainakaan, kun aikuista kohtelee noin. vaan mielestäni en mahda asialle mitään, kuinka lapseni tarhassa käyttäytyy, parhaani teen hyvän käytöksen ja kasvatuksen tienoilta. lapsilla kyllä yleensä vaan on oma tahto. ja oletan asian tasaantuvan koulun alettua, siinä kohtaa yks itsenäistymisikä koettu ja muiden hyväksyntä saatava ja sitähän ei saa, jos kavereitaan huonosti kohtelee. meillä molemmilla, lapsellani ja mulla kova tahto ja temperamentti. itseäni en voi muuttaa ja vielä vähemmän lastani (enkä halua lannistunutta lasta, temperementikkaampi oletetusti pärjää elämässä hyvin?), eli minä ainakin odotan sitä seesteisempää ikää (meille molemmille...).

Ä.I.T.I:

Esikoiseni on pian 6-vuotias ja oikein iloinen ja reipas kerholainen. Pikkuveljelleen hän kuitenkin toisinaan hyvin vihainen veljelleen (3v) ja kohdistaa voimakasta aggressiivisuutta häntä kohtaan. Jos veli vie vaikka lelun tai ei suostu väistämään pois leikin edestä tms. Esikoiseni saattaa repiä vaatteista, nipistää, potkaista tai muuten vain hampaan yhdessä sähistä kiukuissaan veljelleen. Onko tämä normaalia sisarusten välistä nahistelua vai miten tulisi suhtautua? Olen itekin äkkipikainen luonteeltani ja pikkuveli osaa kyllä antaa aihetta suuttumiseen, mutta onko tämä tunteiden kontrolloimattomuus normaalia?

Olisi ehkä tarpeen lapsen opetella muita tapoja purkaa ja selvittää tilanteita, kuten puhumalla ja vaikka kiukun purkamisessa tarvittaessa jokin fyysinen keino, jolla ei vahingoiteta toista (paikallaan pomppiminen tms.). Esim. potkaiseminen (ja muu fyysinen vahingoittaminen) voi olla vaarallista ja lisäksi pikkuveli oppii perässä nämä tavat. Kavereiden kanssa kuumakallelta, joka vahingoittaa toisia, ei välttämättä suju kovin hyvin ja voi olla että toiset lapset ja näiden vanhemmat tykkää tästä tyylistä. Lisäksi tälläinen tyyli selvittää ristiriitoja saattaa aiheuttaa nopeasti ongelmia esikoulussa ja koulussa.

Meillä juuri 6v poika ja ei revi, nipistä, eikä potkaise muita- ei 4v pikkusiskoakaan, ei tuo 4v pikkusiskokaan käyttäydy noin. Enintään meillä huudetaan ja revitään lelua toiselta kädestä (vaikka tämäkin on ehdottoman kiellettyä). Aika usein meillä lapset selvittävät tilanteita valittamalla toistensa käytöksestä (pyytävät äitiä avuksi) ja sanomalla toisiaan tyhmäksi ym.

Tosin onhan meillä pojalla kavereina esim. 6v ja 7v veljekset, joilla tämä 6v parina edellisenä kertana on suuttuessaan lyönyt isoveljeään liukurilla silmään, potkaissut keinulla häntä jalkaan, on tosin joskus heittänyt hiekkaakin poikamme silmille ym. Kyseinen kaveri myös saattaa suuttuessaan " menettää hermonsa" ja itse hieman pidän vaarallisena tätä ominaisuutta- ainakin toisille lapsille. Kyllä näitä vastaavia lapsia siis muualtakin löytyy, itse kuitenkin huolestuisin tuollaisesta käytöksestä.

Voi lapsella olla oma tahto ja saa ollakin, mutta ei se oikeuta lyömään/potkimaan/nipistelemään muita. Olisiko aiheen opetella oikealla tavalla tahdon ilmaisua?



Lisäksi mitä tulee noihin kavereihin, niin eikö huoleta että lapsesi jää ulkopuolelle ja tunne itseään yksinäiseksi luonteensa vuoksi? Eikö meidän aikuisten ole tarkoitus opettaa lapsia, eikä odottaa että ikä/aika hoitaa tehtävänsä tai sitten ei hoida, vaan edessä on isommat ongelmat?

sitä yritinkin sanoa. ap kertoi esimerkissään kaksi fyysistä ja kaksi henkistä väkivallan merkkiä. juuri tässä kohtaa en voi asialle muuta, kuin opettaa normaalin ihmisen käytöstavat. en voi toista lannistamatta pakottaa muottiin, enkä myöskään pelottelemalla pakottaa tottelemaan. siksi sanoinkin, että siperia opettaa.

ainakin olen tyytyväinen, että omani ei fyysistä väkivaltaa käytä sen useammin, kuin muidenkaan. en ole ylpeä kylläkään edes siitä henkisen väkivallan puolesta. mutta lapset oppivat myös matkimalla ja lapseni on tarhassa, niin myös sieltä vaikutteita saa. esimerkkinä se, että kuulin yhden pojan huutelevan toiselle, että ' vedän sua turpaan' , seuraavalla viikolla lapseni sanoi sitä jo minulle. kysyin, mitä se tarkoittaa, vastaus oli, ettei lapsi tiennyt. mutta eiköhän näistä viimein tule yhteiskuntakelpoisia, toiveena ainakin. itse olen kiitollinen siitä, että lapseni on terve ja järjenjuoksu ripeä.

Eli riitapukarit ovat iältään 5v9kk poika ja 3v10kk tyttö.

Poika tosi helposti hermostuessaa siskoonsa (joka on paljon tempperamenttisempi luonne) lyö, potkaisee, nipistää tms.



Olemme aika järjestelmällisesti puuttuneet tähän ja pojan kanssa on juteltu, miten muuten tilanteita voi hoitaa, kuin väkivallalla. 5-6-vuotias on jo aika fiksu kaveri ja ymmärtää kyllä, mitä hänelle puhuu. Meillä puhumisen ja puuttumisen tuloksena lyömiset ovat vähentyneet todella paljon. Pahimmillaan poika löi siskoaan joka kerta, kun jokin juttu meni pieleen (tätähän tapahtuu usean kerran tunnissa...). Nyt enää kerran pari päivässä joudun erotuomariksi lyömisiin. Välillä menee päiviä, kun lyöminen unohtuu jo kokonaan.

Eli minun neuvoni on, että kannattaa puuttua lyömiseen heti. Lapsen opettaminen " uusille" tavoille on hidasta, mutta kannattaa.



Ja lapsen kanssa kannattaa miettiä, mitä hän voi tehdä lyömisen sijaan. Minä välillä kehotan poikaa jäähylle tai laskemaan kymmeneen, kun kuumenee liikaa. Ja anteeksi pyydetään joka kerta.

vai ymmärsinköhän itse väärin.. Lapseni ei siis ole muita kohtaan kuin veljeään niin vihainen ja aggressiivinen. Osaavat kyllä leikkiäkin oikein hyvin, mutta joskus, yleensä kyllä päivittäin hän hermostuu niin, että vahingoittaa veljeään.

Jotain silti olisi varmaan tehtävä, mutta mitä? Riittääkö puhe kotona, vai tarvitsisiko soittaa jo perheneuvolaan? Oma reagointini on usein puhuminen tai jos on mielestäni toiminut todella tuhmasti, kyllä huudankin. Selitän syitä, miksi ei voi tehdä niin ja mitä voisi sen sijaan tehdä. Ehkäpä liian usein kyllä menee huutamiseksi.. :(

Neuvoja siis kaivataan...

näin vain kotona vai myös muita ihmisiä kohtaan. Kyllä sisarukset useinkin tappelevat ja riitelevät eikä kukaan ärsytä niin pahasti kuin pikkuveli/-sisko. (Minähän sen tiedän, olen mm. 7-vuotiaana lyönyt pikkuveljeäni luistimella päähän, onneksi meni sen verran sivuun ettei terä osunut suoraan.) Ei sitä tietenkään pidä hyväksyä, mutta en usko että ihan perheneuvolaakaan tarvitaan.



Meillä on ekaluokkalainen ja 4-vuotias, ja tuntuu että 20 minuuttia osaavat leikkiä ihanasti yhdessä, ja sitten tulee ilmiriita. Meillä yleensä esikoinen kyllästyy pikkuiseen ja alkaa tölviä tätä " pikkuvauvaksi" . Kuopus luonteensa mukaisesti tulistuu ja käy kimppuun, ja esikoinen antaa takaisin... Me puututaan sekä fyysiseen että henkiseen väkivaltaan aika herkästi, mutta ei yleensä lähdetä etsimään syyllisiä. Sanotaan isoveljelle, että ei saa haukkua toista ja pienelle että ei saa repiä tukasta, ja erotetaan sitten pojat vähäksi aikaa. Sen kummempia rangaistuksia ei olla jaettu, koska yleensä kyse tuntuu tosiaan olevan molemminpuoleisesta riitelystä eikä vain toisen aggressioista.



Esikoinen sai oman huoneen kun meni kouluun ja se on auttanut aika lailla. Nyt hänellä on mahdollisuus sulkea ovi ja olla rauhassa kun siltä tuntuu. Kuopushan ei tästä tykkää, mutta hänen on siihen alistuttava: Minusta vanhemman pojan ei ole pakko olla pikkuveljen kanssa, jos hän ei halua. Olisko teillä mahdollista antaa esikoiselle vähän enemmän omaa rauhaa ja vapaata pikkuveljestä? Ehkä hän myös kaipaisi arvostusta siitä, että on isompi ja osaavampi - siihen voisi vedota myös siinä, että ei saa satuttaa pienempää. Minä olen selittänyt meidän esikoiselle, että pikkuveli ihailee isompaa kun tämä osaa enemmän ja haluaa siksi olla tämän kanssa. Kuiskaten voi myös myöntää, että" niin, sinuun verrattuna se on vielä aika hölmö" , mutta paras ettei pikkuveli tätä kuule - siitä seuraa meillä hirveä raivari :-)

Eli osaa todellakin käyttäytyä kerhossa ja muiden kavereiden kanssa hyvin. Ja leikki veljenkin kanssa sujuu usein ihan hyvin, mutta syystä tai toisesta menee toisinaan tappeluksi. Syytä on toki pienemmässäkin, sillä hän todella osaa ärsyttää. Mutta tänäänkin olimme tulossa ulkoa sisään ja pikkuveli tönäisi hieman isompaa, niin se oli jo riittävä syy, että isompi nipisti niin kovaa, kun jaksoi. Ja oma regointini oli varmaan väärä: huusin ensin esikoiselle aivan hurjana! Toruin kyllä pienempääkin, mutta pointti on se, että isompi antaa aina kaksinverroin kovemmin takaisin, joka on mielestöni käsittämätöntä. Ja mielestäni pieni tönäisy ei saa antaa aihetta nipistämiseen. Tietysti pitäisi mennä itseen ja rauhoittua itsekin, ennen kuin huudan, mutta se ei onnistu.. Taidankin itse tarvita sitä hoitoa...

olipa tekijänä sitten isompi tai pienempi. Eli että pienempikään ei saisi töniä tms. ELi ainakin pari viikkoa päätät puuttua jokaiseen fyysisen aggression ilmaisuun, sovit vaikka lasten kanssa nämä säännöt. Ja joku selkeä rangaistus säännön rikkomisesta, esim. jotain tylsää, kuten istua tuolilla selin muihin tai joku muu miettimispaikka. Ja kun on miettinyt anteeksipyyntö. Aluksi voi tietty olla että koko ajan on jäähyllä, mutta varmaan pian hoksaa että ois järkevämpää olla lyömättä. Tärkeää on vaan että se miettimispaikka on oikeasti tylsä ja siihen ei itse jää selittelemään ja juttelemaan, vaan että siinä ollaan yksin. Ja se että on johdonmukainen. Meillä olen puuttunut tällä systeemillä sisarusten nahisteluun (fyysiseen) ja aika nopeasti mittelöt vähenee, eikä tarvitse juuri olla asiasta sanomassa. Sitten kyllä jos jättää pari kertaa huomiotta, niin heti lisääntyy huono käytös.