Minulla kamala tilanne: pitääkö vauva vai ei?
Hei!
Kirjotitelin tänne aiemminkin tästä yllätysraskaudesta. Poika on siis kohta vasta 7kk ja nyt olen rv 7+3. Ei siis mitenkään suunniteltu tätä raskautta, mutta mies kovasti toivoi.
Mies halusi tämän lapsen alussa, mutta kun minä rupesin empimään ja miettimään, niin sitten ei ollutkaan enää niin varma. Parisuhde on ollut nyt kovilla tämän takia. Olemme siis uusperhe ja lapsia on yhteensä neljä. Eli jos vielä tulisi yksi, niin sitten joutuisimme luultavasti miettimään uuden talon ostamista, koska tila loppuu.
Terveys on myös yksi asia joka kovasti huolestuttaa. En ole oikein kunnolla vielä toipunut edellisestä synnytyksestä, minulla on vielä vähän löysät nivelet ja rakon laskeuma. Kestääkö kroppa uuden raskauden heti perään? Alussa emme pystyneet miehen kanssa ollenkaan puhumaan tästä asiasta. Jossain vaiheessa hän siirsi päätöksen minulle ja snaoi, että aika ny tol ivähän väärä, mutta hänelle käy kumpikin vaihtoehto. Olen siis ollut aika vaikeassa tilanteessa. Neuvolasta kehoitettiin menemään perheneuvolaan juttelemaan, mutta mies EI lähde.
Kävin eilen yksityisellä ultrassa ja olin jo ennen sitä päättänyt, että pyydän lähetteen keskeytykseen. Mutta sitten kun näin sydämen sykkeen, niin ei se ollutkaan enää niin helppoa. Ja lääkäri puhui minulle, että ei nää tässä mitään sellaista ettei tätä raskautta voisi jaktaa, se voi olla vaan vähän vaikeampi. no, hän kirjoitti kuitenkin lähetteen, mutta sovimme ettei anna sitä vielä minulle, vaan soitan sitten jos tulen toiseen päätökseen.
Eilen saimme jotain puhuttua miehen kanssa, mutta päätöstä ei syntynyt. Tämä on aika kauhea tilanne! :( Meillä on tämä viikko aikaa tehdä päätös.
Tässä on vielä sellainen asia, että minulla meni lonkat synnytyksessä ja en pystynyt muutamaan kuukauteen kävelemään kunnolla ja virtsankarakilu oli runsasta. Pelkään, että nyt kävisi samanlailla enkä millään jaksaisi samaa enää.
Parisuhde on nyt tosi huonossa jamassa tällä hetkellä. Ei varmaan siitä parane jos pidämme lapsen. ???
Mutta tällaisia ajatuksia tänään... Lukekaa ken jaksaa.. :) Onko kenelläkään ollut samanlaista tilannetta? Mitä olette päättäneet? Ja miten olette selvinneet?
Kiitos. :)
T.Rose74 ja vaikea tilanne
Kommentit (31)
Musta tuntuu kertomasi perusteella siltä että välejänne koittelee nyt eniten se, että miehesi haluaisi pitää lapsen (tottakai antaa sinun kuitenkin tehdä päätöksen) onhan hän lupautunut olemaan ½vuotta kotona apuna ja se on kyllä hienosti ajateltu mieheltäsi. Itse taas epäröit. Uskoisin että jos teet nyt abortin niin siitä jää syvempi arpi suhteeseenne kuin jos pitäisit lapsen. Aluksi on varmasti rankkaa mutta nopeasti se aika menee. Onhan kuopuksellannekin sitten lähes samanikäinen leikkitoveri :)
Ja aivan varmasti saat lääkäreiltä ja neuvolasta apua tuohon synnytyspelkoon. Ehkä se suunniteltu sektio olisikin sinun kohdallasi hyvä ajatus. Muistat vaan pitää huolta myös itsestäsi ja omasta kunnostasi niin pärjäät kyllä. Ja apua varmaan saa myös kodinhoitajankin muodossa. Ei muuta kuin lippu korkealle ja usko tulevaisuuteen! Onnea raskauteen!
olet vaikean tilanteen edessä enkä osaa ottaa kantaa mutta halusin kertoa että itselläni syntyi 3 lasta lyhyen ajan sisällä ja kroppa oli kovilla. Minullakin virtsan karkailua yms Mutta ajan kanssa tilanne on helpottunut, meni varmaan 2 vuotta ennenkuin oma keho tuntui omallta. Odotan nyt meidän 5 lastamme ja paikat rutisee ; ) Kolmen pienen kanssa alku oli raskasta mutta pian heistä oli kavereitä toisilleen. Oikeastaan rankinta on ollut tuon 4 lapsen kanssa joka on seuravaa sisarustaan 5 vuotta nuorempi no nyt masussa kasvaa hyvää kyytiä kaveri. Halaus sinulle..
Minä haluan myös omalta osaltani rohkaista sinua pitämään vauva! Minulla itselläni oli myös suuria vaikeuksia tämän kolmannen jälkeen kävelyssä ja on pientä laskeumaa jne. Nivelet on myös vielä hieman löysät vaikka synnytyksestä jo 8 ja puoli kk. Itse en sinuna epäröisi pitää vauvaa. Itse olen kysynyt fysioterapeutilta mitä ongelmia tulis jos raskautuisin. Välttämättä ei mitään. Toki nuo nivelkivut varmaan säilyisi. Mutta tee itse oma ratkaisusi ja ajattele vauvasta tulevaa iloa pitemmällä tähtäimellä. Alku hankalaa, mut kun pääset taas kuntoon, niin kaikki ok! Tsemppiä ja halaus :)
Ajattele, siellä sisälläsi sykkii jo pienen pieni sydän, uusi elämä, oma lapsesi. Vanha sanontahan sanoo, ettei ihmisille anneta raskaampaa taakkaa kuin jaksaa kantaa. Ja taatusti viimeistään sitten sydämesi sulaa kun lapsi on syntynyt. Voiko olla, että alkuraskauden hormonimyrskyt saavat kaiken tuntumaan epävarmalta ja toivottomalta? Jos olisin sinun tilanteessa, pitäisin lapsen ehdottomasti. Joku mainitsikin, että sektio tulisi varmaan kohdallasi kyseeseen. Ja asioilla on tapana järjestyä. Kuuntele sydämesi ääntä. Voimia!
Tosiasia on että vauvasi on jo erillinen oma yksilönsä. Tuskin olisit valmis luopumaan vapaaehtoisesti teidän muistakaan lapsista, joten älä hyvä ihminen tapa tätä lasta. Tämä voi kuulostaa kovalta, mutta minusta sillä pienelläkin täytyy olla jo ihmisarvo, aivan samalla lailla kuin muillakin lapsillasi.
Maailmalla ehkäisy on ylellisyyttä, moni äiti on kestänyt useita raskauksia aivan peräkkäin. Tilan- tai rahanpuute ei myöskään meidän maassamme oikeasti ole kenellekään este lasten elättämiselle.
Ihmisen elämä on niin tärkeä asia, että aborttia ei mielestäni voi mitenkään perustella tai kaunistella. (Ei ole silti tarkoitus syyllistää ketään abortin tehnyttä, te varmasti kannatte jo tarpeeksi haavoja mukananne). Voimia sinulle, vaikka tilanne tulevaisuudessa ei olisi helppo, niin valitessasi oikein lapsesi saa elämänsä ja sinä ja perheesi toivottavasti mieleenne rauhan.
Jos päätät pitää lapsen niin sinun tulee myös tehdä pysyvä päätös siitä, ettet syyllistä lasta jälkeenpäin tms. Tunteitansa ei tietenkään voi valmiiksi tietää, mutta vaikka kaikki täällä tuntuvat ajattelevan, että " omaa lasta rakastaa aina" , niin tiedän liikaa tapauksia, missä kaikki katkeruus on kaadettu lapsen päälle. En väitä, että sinä tekisit näin, mutta toivon, että lapsi ei ole myöhemmin sellainen " riesa" sinulle, surullinen vahinko.
En kannusta aborttiin, mutta en vastustakaan sitä. Jos pystytte juttelemaan miehenne kanssa ihan rauhassa, niin sehän olisi parasta. Tällaista päätöstä ei tehdäkään ihan hetkessä.. Miksi miehesi ei tahdo enää lapsia, jos et pidä tätä lasta - kiristääkö hän sinua? Minusta tuntuu kummalliselta tuollainen mielipide. Ymmärtääkö hän varmasti fyysiset ongelmasi?
Voithan käydä perheneuvolassa yksinkin, jos haluat jutella jonkun ulkopuolisen kanssa.
Voimia päätöksentekoon!!
Vastailin sinulle jo silloin aikaisemmassakin aloituksessa, joten laitan tähänkin muutaman sanasen...
Minä en abortin läheltä nähneenä voi tuomita mutten hyväksyäkään sitä, niin vaikea asia se on. Itse näimme nyt 2-vuotiaan esikoiseni sydämen sykkivän ultrassa täsmälleen samana päivänä, kun eräs toinen vauva otettiin pois äitinsä kohdusta. Sen ajatteleminen tekee vieläkin kipeää. Syyt tuntuivat ulkopuolisesta osittain hätävarjelun liioittelemiselta, mutta sitä ei kukaan tiedä ennenkuin on itse vaakakupin ääressä. Vastuun kantaa kuitenkin lopuksi äiti, oli sitten mukana kumppani tai ei. Se parisuhde ei kuitenkaan kestänyt aborttia, vaikka tarkoitus oli, vaikka myös siinä tapauksessa ajoitus oli se joka oli eniten pielessä. Toisaalta, luin jostain myöhemmin, että jokainen abortti, joka ei aiheuta muutosta, on turha, joten ehkä tämä ennustus täyttyi siinä tapauksessa. Luulisin tämän tarkoittavan myös sitä, että abortinkaan jälkeen ei ole paluuta entiseen, elämä ei kertakaikkiaan voi jatkua kuten sitä ennen. Sama pätee myös vauvaan, mutta ajattelisin että kuitenkin vauvan suhteen toivoa on enemmän.
Voimia ratkaisun tekemiseen.
eikkuli
Oliko teillä sitten ehkäisy joka petti?
Tämä voi tuntua tosiaan vielä kauheammalta tämmöisen pitkään lapsettomuudesta kärsineen näkövinkkelistä, mutta kyllähän lapsella on oikeus syntyä, vaikka tilaa onkin vähän tms.
Toivottavasti teet päätöksen pian ja että se on sinulle oikea.
Lilli
Suomessa on valtaisa määrä pareja, jotka antaisivat lähes mitä vain saadakseen lapsen, mutta eivät itse voi syystä tai toisesta saada. Monet jonottavat, odottavat ja toivovat, että joku joka ei itse halua vauvaansa pitää antaisi heille adoptiolapsen! Tekísitte jonkun parin todella onnelliseksi! Myös omassa lähipiirissäni on omaa adoptiolasta toivovia/odottavia pareja, joten tiedän mistä kirjoitan..
Oli päätös mikä hyvänsä, toivon että se lähtee sydämestäsi! Jaksamista sinulle ja perheellesi!
siis jos päätyisitte kun eihän siinä oo enää mitää järkeä kun yksi lapsi on abortoitu niin tehdä toista myöhemmin. Mietihän sitä 7kk lastasi että jos hänet olisi abortoitu niin toteat varmasti et se ei ole oikea ratkaisu.Ja näemmä vielä joskus lapsen haluat niin pidä ihmeessä pieni.Abortin jälkeen ei välttämättä enää ees saa lasta.Nyt kun mietin tätä niin en näe oikein syytä mikset pitäisi pientä.Lyhyt ikäero ensiksikin on lapsille yleensä rikkaus ja helpottuu vanhemmillekkin ajan myötä.Selvästikkin enemmän riitoja teille tulee jos teette abortin koska mies noin kovasti lasta halusi ja sinäkin sitten jälkikäteen surisit. En tarkoita pahalla mutta kun itse olen rv 5 niin en voi ymmärtää sinua.Tietenkin tilanne on sinusta vaikea ja yllätys on aina vaikeampi hyväksyä mutta minusta ihmisen ei kannata leikkiä jumalaa ja päättää pienen ihmisen elämä julmasti.Anteeksi en olisi saanut sanoa noin.En vain kestä nyt raskaana että joku voi edes harkita tollasta...
Hei
Olisin kiinnostunut, kuten Lillikin, siitä, pettikö ehkäisynne vai ettekö edes sellaista käyttäneet? Aborttia ei mielestäni missään nimessä täytyisi käyttää ehkäisykeinona. Vastaan en sitä kuitenkaan jyrkästi ole, sillä joissakin tapauksissa se on välttämätön. Mielestäni kuintenkaan sinun tapauksessasi välttämättömyydestä ei ole kysymys. Täytyisi pystyä kantamaan vastuu tekemisistään. Tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni, mutta mielipiteitähän olet vailla. Minulta ei sääliä heru; ehkä syynä oma pitkällinen selittämätön lapsettomuus. Muista kuitenkin, että sisälläsi on pieni ihminen! Lapsettomia olisi paljon, jotka kaipaisivat lasta itselleen, kuten joku jo aiemmin mainitsikin. Ei olisi yhtään huono vaihtoehto antaa jollekkin mahdollisuus kokea äitiys ja isyys, jos itsellä ei enää voimavarat riitä. Antaa mahdollisuus uudelle elämälle!
Toivon, että löydät ratkaisun " ongelmaasi" .
Terveisin
mine + piiperoinen rv 36 + 0
Tulin yllättäen raskaaksi kun esikoinen oli vasta 5kk, ja olin todella huonossa kunnossa esikoisen synnytyksen jäljiltä. Kohtuni repesi ponnistusvaiheessa ja menetin verta paljon ja olin vakaasti päättänyt etten IKINÄ enää lapsia tee lisää!! Olin ehdoton tuosta kannasta.
Niin kuitenkin kävi että täysin vahingossa tulin raskaaksi. Harkitsin aborttia mutta mies oli ehdottomasti vastaan. Miä soitin neuvolaan ja menin juttelemaan sinne kovasti toivoen että raskaus pitäisi keskeyttää minun terveydellisistä syistä, mutta päinvastoin nla täti vain onnitteli kovasti eikä ollut mitään syytä keskeyttää sitä. Päinvastoin lupasivat kovasti tukea minua läpi raskauden ja lupasivat kodinhoitoapua, sekä tulevaa synnytystä varten kovasti apua ja tukea pelkooni.
Niin raskaus sitten jatkui, mutta minä oikeasti toivon kovasti keskenmenoa! Aina aamulla menin vessaa toivossa että olisi verta tullut ja raskaus keskeytyisi. Mutta ei keskeytynyt...
Ekassa ultrassa vko 13 sitten mieli muuttui radikaalisti kun näin pienen väkkärän pyörivän hurjana masussa. Kaikki näytti olevan muutenkin ok. Raskausaika oli terveydellisesti vaikea, olin vuodelevossa mm. vikat kuukaudet jne..
Mutta nyt ei mene miltei päivääkään kun katson tuota meidän jo 6v. neitiä, kun päivittelen itseäni että miten olen voinut harkita aborttia tai toivoa keskenmenoa!!!? Lapsi on niin ihana, että olen monet itkut itkenyt siksi kun olin niin " sekaisin" koko raskauasjan. Oikeasti juuri tuo lapsi on erityisen rakas minulle koska ajattelen asian niin että hän todella päätti tulla jostain ihmeen syystä vahingossa ja kaikesta mun surusta huolimatta tänne meille! etenkin kun neiti nukkuu niin monet itkut olen vuodattanut halaten lasta ja kiittänyt jotain yläkerran ukkoa etten tosiaan tehnyt aborttia!
Toivon todella että harkitset asiaa vakavasti, sillä minä ainakaan en ole katunut sekuntiakaan omaa päätöstäni ja olen todella onnellinen että sain juuri tuon lapsen!!
Minulla kävi niin eilen, että hermostuin mieheen kun koko ajan vaan jankutti kotitöistä ja minua oksettaa lähes koko ajan, siis koko päivän. Mies haluaisi,e ttä koti on joka päivä ns. yleis siisti ,mutta enhän minä aina jaksa. Hän kyllä auttaa tuon 7kk hoidossa iltaisin ja aamuisin. Ja laittaa astianpesukoneen päälle, pesee pyykkiä ym. Että on hänestä apuakin. Mutta hänellä on jok uvanha pinttymä, että nainen hoitaa kodin ja lapset. No, eilen illalla ajattelin,e ttä soitan tänään lääkrille ja pyydän lähetettä keskeytykseen. Mutta sitten aamulla en pystynytkään. Ajattelin millainen vauva olisi ja miltä hän näyttäisi ja kun käytäisiin ekassa ultrassa... Mies kyllä sanoi aamulla, että tuntuu tosi pahalta jos keskeytetään. Mutta sitä en ymmärrä, että sanoi, että minun pitäisi sitten vauvan syntymän jälkeen ottaa napakampi ote kotitöihin.. huh! Kuka sitten oikein jaksaa?!? En siis ole mikään siivousintoilija kun taas mies on liian yli-innokaskin.
Mutta siis tällä hetkellä tuntuu etten pysty aborttia tekemään. En vaan pysty, onhan hän jo elävä ihminen. Ja tosiaan jos mies ei sitten halua enää yrittää ja toisaalta mitä järkeä siinä oikeastaan on. Nyt tuntuu, että eiköhän tässä jotenkin selvitä. Viimeksi meillä oli kodinhoitaja apuna ja soitin aamulla kotipalveluun ja apua kyllä järjestyy.
Mutta tällaisia ajatuksia tänään. Nyt täytyy mennä pitkälleen kun huippaa ja oksettaa.
T.Rose74
Minulla ei ole samanlainen tilanne, mutta muutama fakta ja mielipide päätöksesi tueksi.
Minulle joskus gynekologi sanoi, ettei äiti tule uudelleen raskaaksi, ennenkuin kroppa on siihen valmis. Ole huoleti, kyllä kroppasi varmaan kestää, mutta rankempaahan se on. Mutta ei niitä rankkoja vaiheita elämässä muutenkaan voi aina välttää.
Pelkäät, että vauva on haitaksi parisuhteelle. En usko, että se sitä mihinkään kaataa, jos teillä jo yksi yhteinen on. Raskaus voi kyllä koetella seksielämää, mutta mietipä, mitä tekisi tuntemasi syyllisyys, jos nyt menisit keskeytykseen! Kaikille se tulee joko tiedostettuna tai tiedostamattomana abortin jälkeen ennemmin tai myöhemmin ja kukaan ei sitä ikinä elämässään unohda. Tiedän viisikymppisen, joka vieläkin on pahoillaan, että abortoi neljännen lapsensa. Tuskin olisit valmis nykyistäkään antamaan adoptoitavaksi elämän päättämisestä puhumattakaan? Jos parisuhteeseen tulee mukaan vielä syyllisyys pienen elämän päättämisestä, niin tuskin se ainakaan paranee.
Olen itsekin syyllistynyt sanomaan väsyessäni turhan pikaisesti alkaneeseen raskauteen, että teen abortin, mutta oikeasti en sitä ikinä olisi voinut tehdä. Kroppasi on arvokas, kun se kantaa sisällään lasta ja lapsi ja elämä sisälläsi on vielä arvokkaampi; muista, että kärsiessäsi väsymyksestä ja vaivoista, jotain suurenmoista kasvaa sisälläsi! Pieni elämä! Ja pieni sydän! Parin viikon kuluttua voit nähdä jo pienet kädet ja jalat potkuttelemassa, jos menet ultraan! En usko, että haluat menettää sitä tunnetta, kun ensimmäisen kerran tunnet sisälläsi ne pienten jalkojen ja käsien potkut ja töytäisyt! Ja montaa asiaa arvostaa enemmän, kun niiden eteen joutuu tekemään uhrauksia. Mikä sen hienompi asia, kuin saada oma lapsi! Eläkepäivinäsi tuskin kadut sitä, että sinulla on lapsia, mutta sitä voit katua koko elämäsi, jos ota käsiisi oikeuden päättää oman lapsesi elämän ennenkuin se on kunnolla alkuun päässytkään.
Toivottavasti ei kuulosta paasaukselta, mutta kun läheinen ystävänikin teki abortin ja kuuntelin niitä syyllisyyden tunteita, mitä siitä seurasi, niin en toivoisi kohdallesi samaa. Ja hän olisi toivonut kuitenkin vauvaa!
Voimia tilanteeseesi ja viisautta päätökseen! Lämmöllä
summersnow
Teit juuri oikean ratkaisun! Voimia raskauteen ja nauti ihanasta vauvastasi! Kyllä varmaan miehesikin elämän myötä oppii paremmin sinua ymmärtämään (noi kotityöasiat esim.) ja sinä häntä. Se on normaalia, että jotain erimielisyyttä AINA on - minun mielestäni.
Ja tänne vain palstailemaan, kun kaipaa vertaistukea. Kaikkea hyvää sinulle, vauvallesi ja perheellesi!
summersnow
Mun oli pakko kommentoida tuota miehes siivouspakkomielettä, kun meillä on siinä ihan sama tilanne. Itse en ole mikään siivousintoilija, kun taas miehen mielestä paikat pitää olla aina ja koko ajan siistinä. Tää aihe on se yks ja ainoa asia, mistä me riidellään kun riidellään. Miehen mielestä naisen pitää hoitaa lapset ja koti, myös työn ohessa. Se on mulle yli vuos sitten sanonut, et ei arvosta mua jos kotona ei ole siistiä. Et silleen. Lasten hoito työ ei siitä ole arvokasta. Ja vähän aikaa sitten se kommentoi, et ei must oo kotiäidiks (just ton siivoamisasian takia, se siis kuuluu ainoana kotiäidin töihin hänen mielestään). Ymmärrän erittäin hyvin kuinka voi nähdä punaista, kun on näin ' ymmärtäväinen' mies. Mutta siltihän mä tuota rakastan. Muuta ' vikaahan' siinä ei ole :)
Yritän muistaa miehen erilaisen kotitaustan, joka oli hyvin perinteinen. Sieltähän tuo on tullut. Itselläni taas isä oli se joka siivosi paikat tip top ja laitto ruoat :)
Asian sivusta, mutta kuulosti niin tutulta. Ja hienoa, että päädyt pitämään lapsen. Uskon, että se on oikea ratkaisu ja asiat alkavat näyttää valoisemmilta varsinkin, kun alat voida paremmin. Itsellä jotain 6+5 ja välillä ihmettelen miten ikinä jaksan, kun kaksi pientä lasta sairastelee ja kiukuttelee, miehen isä on sairas, työssä pitäisi jaksaa ja olo on vaan ihan kamala koko ajan. Välillä kun on kaikkein rankimmalta tuntunut, niin oon ajatellut et jos keskenmeno tulis, niin en yrittäis enää uudelleen. Mut tiedän että mieli muuttuis kun olo paranis, niinkuin usko omaan jaksamiseenkin varmasti paranee, kunhan pääsen näistä ekoista kuukausista. Jaksamista sinnekin!
Vielä eilen mietin, että pitäisikö sottaa lääkärille lähetteestä, mutta en vaan pysty keskeytystä tekemään. Joten päätettiin pitää tämä vaikka rankkaa tulee olemaan.
Vaikea kirjoittaa kun pikkuherra on sylissä.
Mutta nyt on helpottava olo kaiken tämän pohtimisen jälkeen.
Hyviä jatkoja kaikille! :)
T.Rose74
Lapsi on aina lahja ja tuottaa teille varmasti paljon iloa. Kyllähän sitä etukäteen stressaa ja miettii jaksamistaan, kuten minäkin nyt kun kesäkuussa meillä no kolme lasta joista vanhin on 3½v erityislapsi... Kummasti siitä vaan sitten selviää kun tilanne tulee kohdalle.
Kaikkea koko perheelle ja onnellista odotusta sinulle! :)
mirju
..joten aika vaikeassa tilanteessa olen. :-/
Käyt lääkärillä ja kysyt että kestätkö raskauden ja synnytyksen ja jos kestät niin pidät lapsen.Onhan teillä lapsia mutta kyllä se yksi siihen mahtuu...älä tee aborttia.Katuisit sitä koko elämän varmasti.Olen aborttien vastustaja ja olen sitä mieltä että jos terveytesi mitenkään sallii niin pidät lapsen.Miehesikin oli alussa sitä mieltä.Älä hyvänen aika mene tappamaan omaa lastasi.Ei ollut tarkoitus loukata.Anteeksi!Minä vain en voi sietää näitä abortteja etenkin...anteeksi nyt vaan mutta noin pienistä syistä.Jos terveytesi ei kestä niin sitten on eri juttu!Ei ole tietysti minun tehtävä päättää mikä teille on paras mutta mikä on vauvalle paras niin sehän on selvä juttu.Elämän jatkuminen tietenkin.