Kyllä on minusta kulutustavat pielessä, jos heitetään pois käytettävää tavaraa, että ehtii ostamaan uutta.
Ei siis enää jakseta odottaa esineen käyttöiän loppumista, vaan se heitetään kesken pois, jotta voi hyvillä mielin ostaa uutta. En käsitä, miten joku ei malta käyttää shampoota loppuun, vaan heittää sen puolillaan menemään.
Ei millään pahalla, mutta tuli vaan tuosta tuhlausketjusta mieleen, että on näköjään olemassa ihan oikeaa tuhlaamista eikä vaan turhamaisuutta ostaa kaikkea mitä haluaa. Ostetutkaan tavarat eivät jaksa kauaa miellyttää.
Kommentit (7)
että jotkut tuhlaavat vettä älyttömästi eli juoksuttavat sitä turhaan. Muitakin ärsyttäviä asioita siinä oli. Nämä ovat jo elämän kiertokulun kannalta tärkeitä asioita joissa kannattaa olla järkevä. Jopa koulussa nykyisin opetetaan että käsiä pestessä saippuan laiton aikana hana on kiinni.
Yleensä kouluttamattomat epäsosiaaliset ihmiset toimivat tuhlaten..
Minun mummollani ei ollut mitään muuta virallista koulutusta kuin kansakoulu, mutta säästäväinen oli veden ja muun suhteen. Samaa voin sanoa muistakin tuntemistani iäkkäämmistä ihmisistä. Jos ei ole rahaa, ei voi tuhlata.
lapsille ostetaan jatkuvasti ja paljon uusia vaatteita. Ja vanhat hyväkuntoiset myydään pois. Itse olen säästänyt kaikki lasten vaatteet ja jokainen vuorollansa niitä pitää. Ostan vaatteita vain tarpeeseen, en ostamisen ilosta.
itse hyvätuloisia, silti minua kauhistuttaa tuhlailu. Tosin en tunnistanut itsessäni kaikkia pihiysketjunkaan piirteitä. Talo meillä on iso, mutta esim auto jo 10 v eikä mitään taulutelkkareita yms varmasti hankita ikinä.
Ruokaa ostettaessa katson hintaa, samoin vaateostokset pyrin tekemään alennusmyynneistä. Ja pienemmät lapset käyttävät kyllä isommilta perittyjä vaatteita.
Tällä kaikella pyrin myös opettamaan lapsilleni sellaiset kulutustavat, jotka minulle ovat tärkeitä ja ettei aina ole pakko saada kaikkea sitä, mitä kavereilla tai naapureilla on.
heittävät ihan hyviä vaatteita pois (=roskiin) koska ovat niihin kyllästyneet, mutta sitä ennen LEIKKAAVAT NE RIKKI, jottei kukaan muu vaan voisi niitä käyttää! Kun ne ovat olleet HÄNEN vaatteitaan, eikä halua että kukaan muu varastaa HÄNEN tyylinsä. Haloo! Ne tavallisesta H&M ym. ostetut vaatteethan on niin yksilöllisiä, ettei niitä kellään muulla olekaan. Ylipäänsä vaatteiden (hyväkuntoisten) heittäminen kaatopaikalle on kauheaa tuhlausta, etenkin kun melkein jokaisessa vähän isommassa paikassa on UFF, Pelastusarmeija tmv joka ottaa ilmaiseksi vastaan kohtuukuntoisia vaatteita jos ei kerran kirppiksellä jaksa myydä.
Niin, siis olen oikeasti tavannut parikin tällaista tyyppiä, jotka leikkaa vaatteet pilalle ennen poisheittämistä, ja ostaneet kuteensa ihan tavallisista kaupoista, ei mitään uniikkikappaleita todellakaan. Ei voi tajuta...
Meillä pienet vaatteet menee tutuille/vaaka ry:lle/fidalle/uff:lle/kierrätyskeskukseen tms. Ihan lumput käytetään kotona siivouksen yhteydessä rätteinä.
Itse ostetaan jotakin uutena, mutta myös second hand shopeista ja kirppareilta yms.
Eipä ole vielä klooneja vastaan kävellyt, vaikka vaatteet kierrossa!
ostaa shampoota, mikä ei sovikaan itselle, sitä voi käyttää vessanpesuun tms. Tuhlaaminen on kamalaa. Luontoakin kuormittaa!