Miten jaksatte uhmaikäisten äidit? Itse taidan olla masentunut...
ainakin sellaisia merkkejä ilmassa. Parisuhde voi huonosti, rahat vähissä ja raskas työ rasittaa. Tekisi mieleni vaan huutaa ja huudankin lapselleni ja miehelleni, usein. Pelkään, että lapsi saa kamalia traumoja kun mä huudan ja oon hermostunut. Uhmaikä vielä pahimmillaan, enkä millään jaksais ottaa vastaan sitä äkäilyä...
Milloinhan sitä pitäis lähtee hakemaan apua ja mistä???
Kommentit (17)
on lastensuojeluviranomaiset ovella, niin kova melu meiltä kuuluu!
Minä ainakin itse rauhoituin kun palasin työelämään. Myös lapseni uhma hellitti.
Eli ota aikaa itsellesi, rentoudu vaikka väkisin, niin huomaat, kuinka metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Parisuhde voi paremmin ja lapsikin on rauhallisempi.
Kannattaa katsoa pari SuperNanny-jaksoa telkusta =).
Ne lähettää kirjeen ja kutsuu keskustelemaan heidän luokseen ;)
t 3 jolla kokemusta on ;)
Lapseni on ihan kokopäiväisesti päiväkodissa. Sen jälkeen tämä alkoikin kun töihin palasin...
t.ap
" Haasta" itsesi, vietä huutamaton päivä! Kehittele uusia toimintamalleja. Tee itsellesi joku rutiini, jonka teet kun tekee mieli alkaa huutamaan.
Lääkityksen myötä masennus, ahdistus, unettomuus ja jatkuva väsymys ovat helpottaneet. Hermot kestävät nykyään ihan eri tavalla lapsen kiukkukohtauksiakin. Suosittelen avun hakemista! Itse odotin ihan turhaan vuosia kun kuvittelin olotilani " kuuluvan" pikkulapsen äitiyteen.
Olen itse hoitoalalla ja pelkään, että mut tunnetaan, monessakin paikkaa.
Minulla on yli 3-vuotias lapsi enkä ole huomannut minkäänlaista uhmaikää hänellä. Tosin meillä menee muutenkin mukavasti perheellä, eikä lapsen tarvitse kuunnella vanhempien riitoja. Jaksamme myös leikkiä hänen kanssaan, emmekä huuda hänelle. Meillä halitaan ja pussaillaan jatkuvasti. Ihan tosi!
Minäkin tahdon tietää.
Itsellä voimat vähissä tuon kohta 3v täyttävän kanssa. Kotiäitinä olen, joten lapsen kanssa tulee oltua 24/7 ja se käy aika voimille. Päivähoitoonkin olen yrittänyt lasta saada, mutta en saa koska olen kotona! En nyt täyspäiväiseksi häntä laittaisikaan, vaan esim. 2pv/vkossa ja puolipäiväisesti. Että saisin joskus kunnolla hengähtää ja tehtyä kotitöitäkin ilman että joku metrin mittainen häiriköi koko ajan..
Olen alkanut myös huutaa lapselleni ja ihan täysillä. Pelkään kanssa että joku päivä sossun tädit soittaa ovikelloa. Vaikka yritän kuinka olla huutamatta, niin kun napsahtaa niin napsahtaa. Muutun ihan täysin vieraaksi ihmiseksi..
Joten apua tarvitsen! Mutta en tiedä mistä sitä hakisin.. :(
Se ärsyttää, kun esim. viikonloppuna haluaisi levätä vähän itsekin ja lapset 2.5 v ja 4 v torpedoivat kaiken. Pelkkää tappelua koko elämä. Lapset tappelevat lähes koko ajan keskenään ja minä huudan lapsille ja riitelemme miehen kanssa siitä, kuinka lapsia tulisi hoitaa. Kumpikaan meistä ei jaksaisi panostaa hirveästi viikonloppun alasten kanssa leikkimiseen, kun on niin paljon muutakin tekemistä viikonloppuna. esim. siivousta, auton pesua, pyykinpesua, ansiotyötä. Sitten kun jotain yritetään tehdä yhdessa esim. käytiin hiihtämässä, niin lapset vaan marisevat ja makaavat hangessa. Yritä siinä sitten olla positiivinen. Masentaa, kun elämä on vain tätä arkea. Haluaisin jonnekin yksin lomalle...
Tiedän kyllä, kuinka elämän saisi helpommaksi (kokeiltu on):
-kutsuu rauhallisia kaverin lapsia kylään omien leikkiseuraksi. (Ylivilkkaat tapaukset kannattaa unohtaa, aiheuttavat vain lisää sählinkiä)
-palkkaa jonkun naapurin teinin leikittämään lapsia pariksi tunniksi
-palkkaa siivojan ja syö ulkona, niin ei jää aikaa lapsille kotitöiltä.
Mies ei vaan hirveästi innostu noista maksullisista palveluista....
meillä niitä on 3, ja hermot menee sillon kun riehaantuvat. Nuorin on uhmis, niin uhmakas ja tuhmakas ettei sellasta oo ennen nähty, 2 vanhempaa ei ollut mitään sinne päinkään. Milloin se uhmaikä loppuu?? Jaksamista kaikille.
on voimakastahtoinen, tarkka ja uhmakas. mutta onneksi kiltti luonteeltaan, joskin joka paikkaan ennättävä.
mutta kaikki on kuin suurta farssia: pukeminen, pottailu jne. väsy tulee kun koko ajan pitää keksiä tarinoita, jekkuja ja pelejä, että hommat luistaa.
olen pyrkinyt olemaan huutamatta, se saa aikaan vain enemmän hässäkkää. mutta kun mies aina hermostuu ja alkaa huutamaan niin ei meillä sitten ole hääppöistä kuitenkaan. mulle auttoi se, että ajattelen, että lapsellakin on vaikeaa ja se on hukassa ja minun tehtävä on vain kestää.
huutamisen sijasta olen menossa uhkailu vaiheessa. onneksi ei ole vielä tarvinnut kiristää eikä lahjoa.
uhmattomuus johdu siitä että lapsi kokee ettei hän saa näyttää negatiivisia tunteitaan! Uhma on tärkeä kehityskausi ja eri lapset uhmaavat eri lailla. Ehkä teidän lapsi uhmaa pienillä eleillä. Mutta tosiaan, vanhempi voi huomaamaattaan tai edes sitä ymmärtämättä osoittaa herkästi vanhemman mielialoja vaistoavalle lapselle että negatiivisten tunteiden näyttäminen ei ole hyväksyttävää.
Masennusta tiesin itselläni olevan, mutta yli vuoden sinnittelin hakematta apua, kuvitellen olon helpottavan pian... Päinvastoin kävi, parisuhde katkeamispisteessä ja jatkuva paha mieli lapselle suutahtelusta. Vasta sitten otin terveyskeskukseen yhteyttä. Sain masennuslääkkeet ja keskusteluapua ja nyt voin vain todeta, että harmi, etten tehnyt tätä jo aiemmin. Elämä hymyilee, pitkästä aikaa :)
Ihmetyttää vaan, kun jotkut vanhemmat pistävät kaiken mahdollisen lapsen uhmaiän piikkiin. Itse raivoillaan puolisolle ja lapsille ja kun lapsi kitisee vähänkin niin onpas paha uhmaikä. Tosin olen kyllä myös sitä mieltä, että monet äidit joutuvat ottamaan liian suuren vastuun perheen hoitamisesta. Jos miehet auttaisivat vähän enemmän voisi pinnakin olla pidempi.
Naapurit soitti lastensuojeluviranomasille, että mikähän mua vaivaa ;)