Äitini kiinnostus lastemme hoitoon lopahti äkisti. Mitäköhän tapahtui?
Lähtötilanne oli tämä: meillä 2 pientä lasta, 3. tulossa.
Äitini on itse halunnut viettää meillä paljon aikaa vkonloppuisin ja lomillaan että saa olla lasten kanssa. Asuu lähellä. Lupautui myös katsomaan lapsia kun mulla tulee raskauden aikana neuvolakäyntejä.
Hän käy itse vielä töissä, mutta hänellä on paljon sisään tehtyjä tunteja, joita ei rahana makseta, ja lupasi että ultrat ja muut lääkärikäynnit hän katsoo lapsia. (ultriin ei voi kahta noin pientä edes ottaa mukaan ilman vahtia. Sekoittavat joka paikan jo sillä välin kun mä olen tutkimuspöydällä).
Minä sitten varasin kk sitten neuvola-ajan aamuksi, häneltä tietysti kysyin ja se sopi hänelle.
Nyt kun otin asian puheeksi tuli tyly toteamus että ' en minäkään voi koko ajan olla töistä pois, kysy jotain toista' . Ihan kiva. Ymmärrän jos väsyy ja kyllästyy eikä tahdokaan, mutta miksi sitä ei voinut sanoa silloin kuukausi sitten kun asiasta sovittiin. Ja hän ei ole ollut kuin muutaman tunnin töistä pois n. 2 kertaa. Joten ei ole mitenkään aina ja täysin vapaaehtoisesti on tarjoutunut.
Ongelma on se että varasin ajan 7:ksi aamulla, joten siihen hätään oli sitten 2 pvän varoajalla hieman vaikeaa saada lapsen vahtia.
Tässä harmittaa vain se, millaiseen tilanteeseen näin äkkiseltään mut jätti.
Mikä on tullut?
Voiko olla että on ollut liikaa lasteni kanssa?
Yksin ei ole heitä joutunut hoitamaan kuin max. 2 tunnin pätkiä. Yökylään ei suostu ottamaan, eikä olla tarjottukaan kyllä. Hän ei luonnollisestikaan joudu tekemään meillä lasten kanssa ollessaan mitään kotitöitä tms. Ihan vapaata oloa lasten kanssa oman mielen mukaan.
Mikä meni pieleen?? Osaisko joku arvata.
Hän on aika sulkeutunut, joten kysyminen on turhaa, tulee vaan ympäripyöreää kiertelyä ja kaartelua.
Kommentit (23)
Nyt alkanut omalla tyylillään perumaan sitäkin. Kerhoissa ja muissahan lapset olisivat sitten käyneet jne, mutta tuntuu että nyt meni sekin hanke jäihin saman tien. Antaa ymmärtää niin..
Mielenkiintoinen tilanne. Olen yrittänyt välillä sanoa että olisi välistä kotonaankin, lepäilisi ja tekisi omia juttuja. Ei ole halunnut. Omaa elämää ei ole kun hän ei sitä halua. Tarjottu on sitäkin mahdollisuutta. Eli en mitenkään velvoita häntä viettämään meillä niin paljon aikaa.
ap.
en haluaisi että koko naapurusto saisi vielä tietää tästä raskaudesta. 4:s kuukausi vasta menossa. Meidän esikoinen on niin suulas, että siksi olen yrittänyt pitää lapset vielä pari kk poissa niiltä reissuilta. Täytyy nyt kumminkin muuttaa suunnitelmia.
Vierailija:
On siellä muutkin koko pesuetta raahanneet mukana...
Joten miehestä tuskin on kyse.
ap.
Vierailija:
Onko äitisi sinkku? ;) tavannut miehen
Mä en antais äitini heittää elämäänsä hukkaan noin!
Oma elämä puuttuu.
Toisaalta, ois kyllä voinut aiemmin ilmoittaa ettei sovi. Sehän sit kiukkuilee kuin pikkulapsi. En mä edes kehtais ilman syytä sanoa vaan että en mä nyt tule. Jos on jokun homman luvannut hoitaa, niin täytyy se sit hoitaa.
Itse ei halua lähteä:(
On elänyt noin jo 80-luvun alkupuolelta.
t. ap.
Vierailija:
Mä en antais äitini heittää elämäänsä hukkaan noin!
Eikö teidänkin perhe jo kaipaisi hieman omaakin aikaa?
t. ei ap, mutta kommentistasi hämmästynyt
olisi sitä elämän hukkaanheittämistä, vaan, että yksikseen parikymmentä vuotta! Huh! Ei kuulosta kivalle!
Mun äiti on sinkku ja on kyllä lasteni kanssa usein ja tykkää heistä. Mutta hänellä myös oma elämä ja omia menoja.
8
Jos äidilläsi on sellainen tunne, että et halua häntä muuhun kuin lapsenvahdiksi ja siitäkään ei kiitosta saa?
Vosithan ihan vaikka kukankin joskus neuvolareissulta kiitokseksi viedä tms. ?
Ihan aina. Joskus ois kiva olla ihan vaan perheenkin kanssa.
ap.
Vierailija:
Jos äidilläsi on sellainen tunne, että et halua häntä muuhun kuin lapsenvahdiksi ja siitäkään ei kiitosta saa?
Vosithan ihan vaikka kukankin joskus neuvolareissulta kiitokseksi viedä tms. ?
Sinähän keksit vastauksen itse ! Ehkäpä olette kuluttaneet toisenne tilapäisesti loppuun.Pieni tauko saattaa tehdä hyvää.
Mutta se, että kieltäytyi hoitamasta 2 pv ennen tarvetta, oli todella törkeästi tehty, ja mun mielestä sun pitäisi se hänelle sanoa. Nosta kissa pöydälle!
Valittaa et on raskasta jne. Eli sanoo yhtä ja viestii käytöksellään ym. ihan muuta.
hmm. mitähän pitäis ajatella.
t. ap. ehkä sillä on vaan tarvetta oikutella, tai jotain
Saattaa esim. sanoa että ' mulla ei ole aikaa tehdä mitään kotitöitäkään kun olen aina täällä tai töissä' . Sitten kun sanon että on viikonlopun kotonaan - ei se käy. Hän haluaa nähdä lapsia. Jos haluaa niin mikäs siinä mut ei sit pitäs valittaa.
Tarjoutuu auttamaan ja uhrautumaan, vaikka ei oikein tekisi mieli. Sitten alkaa kiukutella, kun ei jaksaisi. Tosi ikävää kyllä, että jätti tuolla tavalla pulaan. Mutta ehkä kannattaisi ainakin hylätä se ajatus, että hän alkaisi hoitaa lapsianne, kun menet töihin (jos oikein ymmärsin). Se olisi kyllä liikaa vaadittu, enkä ymmärrä, miksi jotkut mummot tai papat ylipäätään suostuvat sellaiseen. Ja lapset saattaisivat kärsiä, jos mummo ei ole motivoitunut.
On sitä tyyppiä että vaikenee kuin muuri tai vetää herneen nenään. Mä taas tykkään et asiat puhutaan. Hänen kanssaan ei voi. Voi yrittää kysellä ja muuta, mutta se ei usein tuota mitään tulosta.
Hoiti iäkästä lähiomaistaan. Koko ajan rutkutti tälle sairaalle vanhukselle että ' kaikki aika menee tähän ja mitään muuta ei ehdi tekemään' ja tuota rataa. Itse kuitenkin vapaaehtoisesti hommaan alkoi. Monesti tämä vanhus minulle itki, että kun X on sanoi taas niin pahasti:(
Sain muuten lastenhoidon järkättyä tuon ohimarssin osalta, enkä enää pyydä apuun jollei ole aivan pakko.
Olen hylännyt ajatuksen että alkaisi meidän lapsia hoitamaan. Vaikka tarjoutuisikin, mä luulen ettei lasten ole hyvä olla pidemmän päälle jatkuvasti nalkuttavan marttyyrin hoidossa. Lisäksi saa luvan tästä eteenpäin pysyä myös kotonaan välillä. Viikonloppuisin ja lomillaan. Ei se ole mistään kotoisin että on aina täällä ja sitten kiukkuaa ja rutisee kun ei jaksaisi.
ap.
p.s. Siitä ei nyt ole muutamaan päivään mitään kuulunutkaan. Eikä oo niin väliksikään, mä olen aika kyllästynyt tuon oharin jälkeen ollut.
Vierailija:
Tarjoutuu auttamaan ja uhrautumaan, vaikka ei oikein tekisi mieli. Sitten alkaa kiukutella, kun ei jaksaisi. Tosi ikävää kyllä, että jätti tuolla tavalla pulaan. Mutta ehkä kannattaisi ainakin hylätä se ajatus, että hän alkaisi hoitaa lapsianne, kun menet töihin (jos oikein ymmärsin). Se olisi kyllä liikaa vaadittu, enkä ymmärrä, miksi jotkut mummot tai papat ylipäätään suostuvat sellaiseen. Ja lapset saattaisivat kärsiä, jos mummo ei ole motivoitunut.
Näkee että äitisi kiukuttelun ja oikuttelunhalu on päällimmäisenä ollut tuossa tempauksessa.
On siellä muutkin koko pesuetta raahanneet mukana...