Akateemisesta perheestä lähtöisin olevat!

Ymmärtääkseni monet duunariperheet ovat ylpeitä työstään tyyliin, me sentään teemme käsillämme jotakin emmekä vaan pyörittele papereita.



Itse olen akateeminen, vanhempani eivät. He eivät kuitenkaan mielestäni olleet duunareitakaan, vaan keskiluokkaisia: myyntipäällikkö ja poliisi.



En muista lapsuudestani mitään jakoa lasten kesken. Paitsi, että niitä jotka asuivat haisevissa puutaloissa säälittiin. Nykyään nuo samaiset puutalot ovat erittäin arvostettuja alueellaan. Maailma muuttuu Eskoseni.



Ai niin, ensimmäisen kerran tiedostin oman " asemani" , kun opiskeluaikana olin vanhainkodissa töissä ja eräs työntekijä sanoi minulle, että muut puhuvat minun todennäköisesti olevan vähän paremmasta perheestä??? Haloo??? Siihen asti en totisesti ollut asiaa edes ajatellut. Hah!

tekee sitten paremman ihmisen, kuin duunari on? Kun ei sitä älykkyyttä mitata sen mukaan, kuin paljon on kouluja käynyt tai ammatin mukaan. Monesti rehti duunari on paljon fiksumpi, kuin mitä viisainkaan proffessori.

En ole koskaan ajatellut tuolla tavalla. Mutta olen kyllä ylpeä isovanhemmistani, jotka olivat rautatie- ja tehdastyöläisiä.

no perustele väitteesi ap

Kouluaikoina (sekä peruskoulussa, että lukiossa) huomasi, että opettajat kohtelivat erilailla, koska isä oli arvostetussa akateemisessa virassa.

Muuten vietimme ihan normaalia elämää; mökkeilyä, paljon ulkoilua, jonkin verran matkustelua.



Isosisko on meistä kolmesta lapsesta ainoa, joka on akateemisesti koulutettu.



En ole koskaan osannut pitää itseäni tai perhettäni parempana kuin muut.

kun pitää jatkuvasti tehdä näitä provoaloituksia tänne. Mitäs jos oikeasti miettisit, että MIKÄ siinä sun elämässä niin kovasti mättää ja tekisit asialle jotain?

ei ainakaan todeista mitenkään hänen paremmuuttaan, päinvastoin. hän antaa itsestään aika höpsön kuvan.

Kummallakin vanhemmallani on akateemiset tutkinnot - isällä matematiikasta ja äidillä kirjallisuudesta - mutta en minä sitä edes lapsena sen kummemmin tiennyt. Vanhemmat vaan kävivät töissä, niinkuin muittenkin lasten äiti ja isi. En olisi tiennyt, mitä ihmettä akateeminen tarkoitti.



Toisaalta omassa kaveripiirissä perheet olivat enemmän taikka vähemmän samanlaisia kuin meidän. Eivät nyt siis kaikki välttämättä yliopistossa opiskelleita, mutta kuitenkin ihmisiä, joilla oli jokin muukin kuin kansakoulu taustalla, ja jotka tosiaan kävivät töissä. Luulin pienenä, että kaikki käyvät työssä, paitsi ne äidit, jotka hoitaa lapsia (ja tässäkään en muuten koskaan ajatellut, että ne äidit olisivat jotenkin huonompia, olihan oma rakas pph:nikin sellainen).



En koe nytkään olevani sen parempi, vaikka itsellänikin on akateeminen tutkinto plakkarissa. Ympärillä on nykyään paljon ihmisiä, joilla EI ole akateemista tutkintoa, ja jotka tekevät todella hienoa työtä monilla eri aloilla, ovat älykkäitä ja mukavia, ahkeria ja yritteliäitä, ja selvästi jo kotoaankin saaneet matkaan hyvät eväät elämälle.

minulla oli lapsena sama tunne. Mutta se ei johtunut vanhempien koulutustaustasta, vaan isan tyosta: tietty piiri tunsi (ja tuntee vielakin) isan, meita aina ihmeteltiin, ja kun joulukorttejakin tuli aina 200, niin sita tunsi olevansa erilainen.

ajattelua vaan ainoastaan menestymistä koulussa ynnä muissa ristisana-tyyppisissä puuhissa :( Esim. akateeminen todennäköisesti menestyy loistavasti lääketieteen opinnoissa mutta saattaa olla ylivoimaisen surkea soveltamaan tietojaan lääkärin työssä.



Sitten on näitä rehtejä duunareita joilla on loistava maalaisjärki(=tehokkaasti toimiva ajattelu). Mutta usein tällaiset duunarit ennen pitkää menestyvät ja ylenevät työssään, osaavat säästää rahaa ja vaurastuvat sekä menestyvät ihmissuhteissa. Ainakin nyky-yhteiskunnassa edellä mainittu on mahdollista mutta mm. sauli ja piitu ovat ajamassa tätä mahdollisuutta olemattomiin.

Asuimme alueilla, jolla hyvätuloisuus oli standardi; ei ollut kosketusta muunlaiseen väkeen... oliko se sitten huono tai hyvä, vaikea sanoa. Ainakaan ei syntynyt nuorella iällä tuollaista vääristynyttä " olen parempi kuin muut" -ajatusmallia mihin AP viittaa.

Tietysti akateemisesta perheestä oleva tuntee olevansa vähän parempi muita. Jotenkin perheen sisällä on vähän älykkäämpää keskustelua, kuin duunariperheiden kesken. Olin kesätöissä duunarina ja alkuun heikotti, miten kummaa porukkaa siellä oli. Kuitenkin: on olemassa hyvin älykkäita ja ammattiylpeitä duunareita. Heitä arvostan hyvin paljon. Heitä vaan on vähemmistö.

Ala-asteella oli luokallamme duunariperheiden lapsia. He sanoivat heidän vanhempansa sanoneen heille, ettei mun vanhemmat tykkää, kun he tulee meille leikkimään, kun he on vain duunarin lapsia. Täysin pötyä.

mä veikkaan että olet kotoisin joltain pieneltä paikkakunnalta, jossa on ollut syvä juopa duunareiden ja akateemisten perheiden välillä (tulee mieleen paperitehdas-kaupunki tms) josta tuollainen ajattelu ja asenne on voinut lapseenkin noin vahvasti vaikuttaa.

Ei varmasti ole tuttu tunne isomman kaupungin akateemisten perheiden lapsille (esim Turku, Hki).

t.useamman polven akateeminen FT, silti tavallisen helsinkiläislapsuuden viettänyt

En ajatellut ollenkaan, että olisimme olleet jotenkin erilaisia. Tuntui, että duunariperheestä olevat kaverit tiedostivat luokkaeron paljon selvemmin.

Mut on kyllä hyväksytty perheessä, vaikka en akateemista koulutusta ole hankkinut ja siksipä minun on helppo hyväksyä muutkin, olivatpa sitten akateemisia tai eivät. Ei ihmisarvo ole riippuvainen yhtään minkäänlaisesta koulutuksesta. Sydämen sivistys on paljon oleellisempaa :)

Alle kouluikäisenä luulin että kaikki ylioppilaat tulevat yliopistosta ja että _kaikki_ käy yliopiston :)

Olen akateemisen suvun akateemisten vanhempien akateeminen lapsi. Muiden koulutuksella ei ole mitään väliä, elämänasenteella ja sosiaalisella älykkyydellä on. Ihailen elämänmyönteisiä, jalat maassa- tyyppejä, jotka seuraavat aikaansa ja osaavat nauttia elämästä sellaisena, kuin se on. Suurin osa ystävistäni on ei-akateemisia, ja minulla on useita äitikavereita, joiden koultusta en edes tiedä. Ei ole tullut koskaan puheeksi.

Mietitääs vähän: alaluokilla kahden parhaan kaverin äidit oli sairaanhoitajia, toisen isä oli automyyjä, en vieläkään tiedä mitä toisen isä teki. Yläluokilla kahden parhaan kaverin vanhemmat: toisen äiti oli tehtaassa töissä, isällä ei tainnut ammattia ollakaan (alkoholisti, olivat eronneet jo lasten ollessa pieniä), toisen äiti oli apuhoitaja ja isä pienyrittäjä. Itse asiassa kenenkään vanhemmat eivät tietääkseni olleet akateemisia. Ei lapsi tuollaisia mieti, jolleivät vanhemmat syötä moisia ajatuksia hänelle.



Jostain syystä kaikki kaverini ovat kyllä akateemisia ihan vanhempien koulutustaustasta riippumatta eli jostain syystä samanhenkistä porukkaa on löytynyt juuri niiden keskuudesta jotka myöhemmin ovat hankkineet akateemisen ammatin, mutten tosiaan ole tuijottanut vanhempien koulutusta vaan ottanut ihmiset ihmisinä.