Taksi? Taapero? Kuinka pärjätä ulkomailla...
Sattuuko joku tietämään onko olemassa sellaista laitetta kuin kannettava turvaistuin?
Tai siis että kaikkihan ne on kannettavia mutta onko joku matka-malli joka olis suunniteltu niin että sen vois rahdata mukanaan kun lähtee lapsen kanssa maailmalle.
Vai kuinka olette ratkaisseet asian? Ko. lapsi on 1 vee 4 kk joten omaan turvavyöhön häntä huono pistää. Tai ei ainakaan suostu kauan siinä olemaan.
Kommentit (8)
Kyllä meilläkin on vain istuttu sylissä tai turvavöissä samanikäisenä kuin teillä. Eipä sitä taida muuta vaihtoehtoa ollakaan. Me oltiin myös Plataniaksessa ja siellä kuljettiin pari kertaa taksilla. Myös viime syksyisellä Helsingin reissulla oli 5kk ikäinen vauva vain mun sylissä taksimatkan aikana.
Me ollaan aikaisemmin matkustettu taksissa kans siten, että poika on istunut sylissä vöissä (yläosa vedetty pojan pään takaa, ettei kuristu - eli kiinni vain vyön alaosalla). Näin menty Pariisissa ja New Yorkissa ilman ongelmia. Täällä kotona sitten yksi taksikuski kommentoi, että syli muuten on vaarallisin paikka lapselle. Jos tulee kolari, aikuisen paino on niin suuri, että lapsi musertuu. Sen jälkeen siis alettiin todella pohtimaan asiaa, että jos joku olisi sen fiksusti ratkaissut. Ei auta muuta kuin äidin ja isän konsertti, ettei kaveri vöiden välistä ulos.
Jos turvaistuinta ei ole, niin omassa vyössä lienee vähiten huono ratkaisu, jos kerran matkustaa pitää.
Itse laitan lapsen vastaavissa tilanteissa vain lantiovyöhön (ettei olkavyö kurista kaulaa) ja ihan hyvin on taapero malttanut istua ne lyhyet taksimatkat.
Vastaaviin aiempiin kyselyihin monet ovat vastanneet tyyliin " en antaisi ikinä anteeksi itselleni jos jotain tapahtuisi" , " kuljetetaan aina omaa istuinta lentomatkoillakin mukana" , " ei sitten vaan matkusteta jos tuolia ei ole" . Ja niinhän se onkin turvallisinta.
Itse en kuitenkaan antaisi turvaistuinta lentorahdin pahoinpideltäväksi, niin huonoja kokemuksia on esim. rattaiden (joita muka käsitellään hellävaraisesti) kuljetuksesta.
Kuten joku edellä sanoi, niin eivätpä ne muut julkisen liikenteen vaihtoehdot ole paljon sen turvallisempia - busseissa ei vöitä juuri ole. Jos hotellilla on oma esim. tilataksikuljetus, kannattaa ehkä kysäistä etukäteen, olisiko heillä istuimia. Todennäköisesti ei, mutta jos riittävän moni asiakas ottaa asian puheeksi, ehkä niitä joskus hankitaankin.
Suomesta ei taida löytyä, mutta maailmalta kyllä:
http://www.onestepahead.com/product/86212/313766/117.html
(jos linkki ei vie kokonaan perille, niin valitse travel and gear > car seats > boosters > tote ' n' go)
Omakohtaista käyttökokemusta ei ole, mutta saman ongelman kanssa ollaan painittu. Toistaiseksi olemme kuskanneet omia turvaistuimia, nehän voi ottaa koneeseen sisälle jos lapsella oma paikka koneessa. Helpottaa lentomatkailuakin huomattavasti.
NN
Tuo " not FAA approved" tarkoittaa, ettei ko. kapine ole hyväksytty lentokoneessa käytettäväksi. (USA:ssa normaalit turvaistuimet on lähes aina hyväksytty myös lentokonekäyttöön.)
En tiedä kuinka yleistä se siellä on että korokkeita löytyy autoista. Ja onhan korokeistuinkin parempi kuin ei mitään....
voi esittää toiveen lasten turvaistuimelle. Varsinkin jos taksin tilaa hyvissä ajoin (esim. ed. päivänä). Tuolloin taksikuski voi ottaa istuimen mukaan. Näin mulle sanottiin Hesan taksikeskuksessa.
poika silloin 1v1kk, mutta tosin aika isokokoinen (13kg, 83cm). Meidän taksimatkat eivät tosin olleet varttia pidempiä (Kreetan platanias-> Hania), joten hyvin poika jaksoi. Eihän se turvallista ole, mutta vtoisaalta eipä se bussissakaan istuminen sitä liene (ellei vaunuissa+vöissä)...
Lomalla ollaan kaiken suhteen aina vähän pipo löysemmällä...niin se vaan on.