Mistä syystä olet ollut tekemisissä poliisin kanssa?
Kommentit (63)
Puhallusratsiassa muutaman kerran, kun polkupyöräni varastettiin, kun nuorempana pidin kerhoa lapsille ja tehtiin vierailu poliisilaitoksella sekä kouluaikoina poliisilaitosvierailuissa.
Eläimiin ja lapsiin sekaantumisesta monta putkareissua ja yhdyskuntapalvelua. Hakkasin vanhuksen ja panin sitä vielä, oli löysää pyllyreikää. Siitä otin linnaa. Nyt käyn panemassa naapurini koiraa sillä aikaa ku naapuri on töissä. Sen lapsikin alkaa näyttää viehättävältä, tisutkin on alkanut kasvaa, enkä törmään virkavaltaan vielä
Kerran ruohon kasvatuksesta 15 vuotta sitten. Sekin meni sakoilla, ei muuta.
Exäni alkoi aikoinaan tapaninpäivänä delikassa riehumaan. Soitin poliisit hakemaan väkivaltaisen hullun talteen. Tyypit laitto sen sitten sairaalasänkyyn ilman siteitä tai muita pidikkeitä. Tyttö lähti sitten heti taksilla takaisin ja piti soittaa uudestaan partio, kun meinasi vetää itseltään kaulavaltimon auki lasinsirpaleella. Tiedä sit mitä olisi tapahtunut jos olisin jo ollut nukkumassa..
Minut pidätettiin ryöstöstä ja poliisi oli satavarma että olin syyllinen vaikka en ollut edes koko paikkakunnalla. Tosin en sitä kertonut hetiedes poliiisille missä olin koska sanoivat että olen syyllinen. Poliisi sanoi että heillä on kaksi todistajaa ja minä sanoin että minulla onkin 15 todistajaa työpaikalta. Tuodaan kaikki oikeuteen niin katsotaan sitten. Haukuin niitä tyhmiksi ja kyselin että miten noin tyhmä voi olla poliisi.
32v ja en ole kertaakaan asioinut poliisilla muusta syystä kuin passia hakiessa. Ehkä myös ajokorttia hakiessa, en muista
Lue Meretniemen perheen purjehduskirjat, jossa lapset olivat kotiopetuksessa. Kirjassa kertovat muistaakseni, että heidän kolmosluokkalainen kävi jo yläasteen kirjoja, mm. matematiikkaa. Lisäksi kaikki lapset oppivat englannin erittäin hyvin, tietysti kun ovat maailmaa kiertäneet. Biologiaa oppivat hyvin, kun pääsivät näkemään esimerkiksi eri kasvillisuutta ja tutkimaan mereneläviä. Toki myös maantieto, navigointi ja suunnistus tulee tutuksi. Lisäksi veneessä oppii ratkomaan yllättäviä ongelmatilanteita.. listaa voisi jatkaa.
Maijan takaboksissa putkaan nuorempana pari kertaa, liian rankan päihtymystilan takia.
Puhallusratsioissa muutaman kerran, omasta ylinopeudesta kerran, kolarin yhteydessä kerran ja sitten kun kaksi random-tyyppiä hyökkäsi kimppuuni kadulla jeesasivat todella paljon.
Satunnaisissa puhallutusratsioissa, lisäksi muutaman kerran onnettomuuspaikoilla olen joutunut poliisiviranomaisen käsimerkkien ohjeistamaksi. Joskus pienemmällä lentoasemalla poliisi hoitanut passintarkastuksen. Kerran kysyivät olenko nähnyt heidän etsimänsä henkilön kuvaukseen osuvaa. Tällaisia pieniä, sinänsä harmittomia kohtaamisia virkavallan kanssa.
Nettipoliisille olen vihjannut antisemitistisistä toimijoista. Tuskin on johtanut mihinkään, kun juutalainen seurakunta on nillityksellään pilannut koko aiheen. Apua tuskin saavat enää mihinkään, vaikka olisi synagoga tulessa. Sen siitä saa, kun valittaa turhasta.
Muuten perusjuttuja, parit sakot ja joku rikosilmoitus kavallus/varastaminen. Kuulusteltu silminnäkijänä.
Lasten isä pahoinpiteli lapset. Poliisit soittelivat, tiedänkö minä, missä mies menee. En osannut auttaa.
Autonavaimet autossa ja ovet lukossa- kiltti poliisi avasi rautalangalla mitsuni oven
ihastuin poliisiin- en saanut kuin yhden illan hänen seurassaan
läysin naapurin kuolleena
toinen naapuri laittoi minut todistajaksi autonsa luvattomaan käyttöönottoon ja hänen itsensä pahoinpitelyyn, mutta tiesin, että valehtelee- kerroin poliisille totuuden
Yli 40 vuotisen autoilu-urani aikana en ole saanut yhtäkään sakkoa
- lapsena mökkinaapurin vapaana ollut koira puri, pääsin istumaan poliisiauton takapenkille kun mentiin selvittelemään asiaa
- ylinopeussakko joskus 18.vuotiaana (olivat kytiksellä paikassa, johon oli laitettu väliaikaisesti alempi nopeusrajoitus)
- rikesakko kun ajoin katsastamattomalla autolla (ei ollut minun auto vaan lainassa perheenjäseneltä, joka maksoi sakon)
- asuntooni murtauduttiin (poliisista ei ollut mitään hyötyä, vaan epäilivät minun lavastaneen koko asuntomurron vakuutuspetoksen vuoksi)
Eli 3/4 kokemusta negatiivisia.
Jokunen puhallusratsia on osunut kohdalle. Ajokortti ja passiasiat. Yksi automaattikameraylinopeussakko (ajoin 100 alueella 90 ja vaihtu 80, enkä hölmö huomannut, meni just yli sen rajan... eli ihan oikein tuli sakot.. mut muuten oon turuuttaja). Yksi hirvikolari, jossa olen ollut kyydissä (ei pahempaa sattunut).