Suru kirkollista?

Miksi suurten tragedioiden yhteydessä kirkolla on monopoli kollektiiviseen suremiseen ? Kunta ryhtyy yhteistyöhön kirkon kanssa, ja hartaustilaisuuksia järjestetään peräti useita kertoja, kuten Pomarkun tapauksessa.



Eikö kenellekään juolahda mieleen, että Suomessa uskonnottomuus on niin yleistä, että edes yksi kolmesta surutilaisuudesta voisi olla ei-kirkollinen?



Jopa tulee mieleeni, että näin dominoivasti toimiessaan kirkko yrittää lisätä jäsenmääräänsä. Kunnallisten virkamiesten tulisi puolestaan olla sitoutumattomia ja tasapuolisia näissä tilanteissa, eikä alistua kirkon määräysvallan alle.