Onko muita jätetty törkeästi?
Sain toisen lapsen viime kesänä. Vanhempi on 1v9kk. Aluksi kaikki oli hyvin ja todella ihanaa, mutta kun vauva oli muutaman viikon, niin mies otti ja lähti, ilman selityksiä tai varoitusta. Lähti kirjaimellisesti litomaan. Asiat (mm. asunnon myynti) jäi yksin minun hoidettaviksi... Ei niin helppoa 1-vuotiaan ja vauvan kanssa... Tuntuu tyhmältä tilittää täällä, mutta tilanne on niin uskomaton... Olemme edelleen naimisissa, mutta mieheni saa uuden naisensa kanssa lapsen keväällä. Näihin edellisiin hän ei pidä mitään yhteyttä, ellen erikseen pyydä ja silloinkin vaan niin että mun pitäs katella sitä uutta akkaa mun kotona. En oo todellakaan päässy tai edes pääsemässä asian yli. Olis kiva tietää kohtalotovereista? Tai miehistä näkökulmaa asialle, jota en vaan pysty ymmärtämään! Mulla on hyvät välit miehen kanssa ja hän sanoo, että rakastaa yhä... Ollaan Lapista ja sukulaiset asuu kaukana, oon aika toivoton.
Kommentit (8)
Hei!
Minulla myös samankaltainen tilanne.
Meille syntyi kolmas lapsi vuosi sitten, yhdessä ollaan oltu reilu viisitoista vuotta, vanhemmat lapset 13 ja 14.
En huomannut raskausaikana mitään " vaaran" merkkejä, vaan olin täydellisen onnellinen ja luulin että niin oli miehenikin. Vauva syntyi ja mies odotti meitä kärsimättömästi kotiin, en vieläkään aistinut mitään. Hieman ihmettelin laimeaa innostusta kun suunniteltiin ristiäisiä mutta siinä kaikki. Kun tyttö oli kolme kuukautta niin mies otti ja lähti, häntä ahdisti, seinät kaatui kuulemma päälle ja muutaman viikon päästä kuulin että hänet oli bongattu useamman kerran jo pidemmän aikaa toisen naisen seurassa. Itse myönsi suhteensa vasta " säädyllisen" kahden kuukauden ero ajan jälkeen.
Vanhempia lapsia tapaa säännöllisesti ja neitiä käy hoitamassa muutaman kerran viikossa, naimisissa ollaan edelleen, lasten huoltajuus ja elatus asiat on hoidettu ihan virallisesti, hän on useasti sanonut rakastavansa vielä minua mutta edelleen tämä toinen nainen on kuvioissa.
Vielä muutama kuukausi sitten tuntui etten millään jaksa, mutta niin se vaan päivä vaihtuu toiseen ja kevättä kohti ollaan menossa. Tällä hetkellä tuntuu että olen pääsemässä tästä asiasta yli ja joinakin päivinä koen jopa olevani onnellinen, kohta erosta on kymmenen kuukautta eli kyllä se aika parantaa haavat.
Sinulle toivon voimia jokaiseen päivään ja muista ettet tosiaankaan ole yksin joskus sen ajatteleminen auttaa.
eli meillä lapsi oli reilu yksi vuotias kun mies jätti mut ihan yllättäen. Mielestäni kaikki oli ollut ihan hyvin, mies oli viikonloppuna baarissa ja tapasi siellä elämänsä naisen, joten päättipä soittaa mulle ja kertoa puhelimitse ettei aio enää koskaan tulla kotiin! Eikä myöskään tullut! Aluksi tuntui etten selviä siitä millään ja mies myös törkeästi ehdotti että tulee tämän naisen kanssa meille lasta katsomaan. Uskomatonta!!
Aika kuitenkin auttoi asiaan ja pääsin jaloilleni, onneksi oli meidän ihana pieni lapsi joka piti mut kiinni elämän rytmissä! Voimia sulle kovasti!!
ex-mies tunnusti hänelle toista lasta odottaessani, että ei kymmenen sormea riitä kuinka paljon hänellä on ollut naisia avioliittomme aikana. Toinen lapsi syntyi oli reilun 1 vuoden, esikoinen 3 vuotta, kun tulin kotiin - löytyi minun paikaltani aviovuoteestamme toinen nainen. Lapset näkivät myös. Miehen irtosuhteista sain sukupuolitauteja, ensimmäinen niistä henkisesti kaikkein raskain ja kivuliain hoidettava, koska odotin ensimmäistä lasta. Nämä kokemukset ovat jättäneet minuun jotain, en tiedä mitä kaikkea, mutta anteeksi haluan antaa ja uskon että olen antanut , vaikka arpia kannan kenties koko elämäni
Mutta oikeesti hyvä tietää etten ole ainoa tässä tilanteessa... Ja että vastaavista on selvitty. Mä oon siinä mielessä onnellisessa asemassa että sain rahaa kun myin asunnon, ja mun lapset on todella helppoja hoitaa nukkuvat hyvin yms. Sitäpaitsi onnellinen nuoripari erosi (ehkä sadannen kerran). ja mies haluaisi takasin. Sitä tuntee itsensä vahvaksi kun kylmästi toteaa ettei halua jatkaa elämää yhdessä. Hyviä ystäviä ollaan tietysti, koska haluan tukea rakastamaani ihmistä. Hän on tajunnut olevansa alkoholisti ja vakavasti masentunut viime kesästä asti. ETEENPÄIN SANO MUMMO LUMESSA! Tsemppiä kaikille, lapset auttaa jaksamaan.
En osaa edes kuvitella miten pahalta teistä on tuntunut. Ja tuntuu edelleen. Miehenne ovat julmia, tunteettomia. Te ansaitsette paljon parempaa! Voimia!!!!!!!
että olin yh ja rakastuin tulisesti erääseen mieheen. Se oli todellista salamarakkautta, muutenkin toiminta oli nopeaa kohdallamme, olimme lähes heti " varmoja" että haluamme olla yhdessä lopun ikäämme. Mies halusi olla isä lapselleni, josta olin tietysti onnellinen, koska lapsen oikeasta isästä ei siihen ollut.
Eipä mennyt kauaakaan kun mies eräänä päivänä kävi (emme asuneet vielä yhdessä), ja oli hieman outo ja hiljainen. Sen jälkeen hän laittoi vaan tekstarissa jotain, että tarvitsee aikaa miettiä tms. Yritin soittaa kymmeniä kertoja, koskaan mies ei vastannut soittoihini eikä viesteihini. Jonkin ajan kuluttua näin hänet, eikä hän edes tervehtinyt!! Kääntyi vaan pois päin. Olin uskomattoman vihainen, ja ajattelin etten koskaan ketään löydä. Mutta onneksi jonkun ajan kuluttua tutustuin nykyiseen mieheeni ja tajusin mitä se oikea rakkaus on. Eli kyllä se aika aivan oikeasti parantaa haavat...
Pari vuotta sitten rakastuin OIKEASTI ensimmäistä kertaa elämässäni, mies kohteli mua kuin " kukkaa kämmenellä" , mun poika tykkäs siitä ihan mielettömästi ja oltiin yhdessä lähes koko ajan, avoliitossa ei siis kuitenkaan asuttu. Hän kuitenkin puhui yhteen muuttamisesta vuoden verran, minä arkana jarruttelin kun aikaisempi avioliittonikin kariutui kolmessa vuodessa.
Viime kesänä sit sain tietää olevani raskaana, myöhemmin selvis et jo 13 vkolla. Mies painosti mua keskeyttämään raskauden ja kun en siihen suostunu, niin katos mun elämästä totaalisesti. Ehkäisy oli pahojen sivuoireiden takia tauolla, eikä hän suostunu käyttämään kumia. Mä pelkäsin koko ajan tulevani raskaaksi kun opiskelutkin oli kesken ja olin alottanu siinä ohessa uudessa työpaikassakin, mut sanoin ettei mun elämä siihen kaadu JOS vauva tulis...
No, terve ihana pimu syntyi vuodenvaihteen jälkeen ja elämä sujuu ihan mallikkaasti kahden lapsen yh:na, yksinäisyys vaan vaivaa sillontällön. Mut ratkaisuni tein saman tien kun kuulin vauvasta, arvasin jo mitä tulee käymään, valitsin vauvan ja hyvä näin. Kai.
Ikävä mulla on edelleen tätä miestä (?!), ja tuun ikävöimään varmaan vielä pitkään vaikka näin kävikin. Lapsista saan kuitenkin motivaatiota jatkaa, eikä tää elämä nyt hullumpaa näinkään ole!
Voimia kaikille jätetyille.
meidat koska toinen nainen odotti hanelle lasta. Eli minulla on saman ikainen siskopuoli. Olin siis vauva kun han lahti.
Aitini oli vahva, itsenainen nainen. Rahasta oli tiukkaa, mutta lapsuuteni oli todella onnellinen. Uskon etta paljon onnellisempi kuin mita olisi ollut ' huikentelvan' isan ollessa osa meidan perhetta.
Voimia!