Alammeko yrittämään toista lasta. Järki ja tunteet tappelevat. Muilla sama tilanne?

Esikoinen oli niin rakas ja pohdin haluanko edes toista ja mietin etten voisi koskaan rakastaa toista yhtä paljon jne. Järki kuitenkin sanoi että sisarus on kallein aarre mitä lapselleni voin antaa ja näin järkeillen aloimme lasta yrittämään. Nyt jälkeenpäin, kun sisarukset nytkin tuolla sovussa (tällä hetkellä) leikkii niin en voisi olla onnellisempi. Esikoinen tuskin olisi yhtä onnellinen ilman sisarusta ja parhaassa tapauksessa he ovat hyviä ystävä läpi elämän, silloinkin kun meitä ei enää ole. Ja tämä kuopus, ihana lapsi jota rakastan myös sydämeni pohjasta!

Mulla 2-vuotias ja kovasti myös tekisi mieli toista, vaikka nyt uhmaikä parhaillaan, mutta mulla järki sanoo, että ei nyt, koska mulla vielä opiskelut pahasti kesken. Jos minulla olisi jo ammatti, niin tekisin liudan lapsia, koska nyt on mitä parhain, ettei tule liian isoa ikäeroa. Mulla ja mun miehellä molemmilla on yksi sisarus ja ikäero on molemmilla 5 vuotta, joka on aivan liian pitkä aika. Ei ole tullut niin läheisiä, mikä on tosi harmillista, kun ei ole enempää sisaruksia. Meillä on myös aika vaativa esikoinen, joka vie valtavasti voimia, ja se on myös jarruttanut haluja. Itse olen kuitenkin vielä melko nuori (23v), joten ei ole sellaista hoppua.

ja leikkivät (ja myös tappelevat), ja kuinka tärkeitä ovat toisilleen, niin tulee mieleen, että paljosta olisivat jääneet paitsi, jos olisivat ainoita lapsia. Ikää nyt 6v ja 3,5v. Pikkuveljestään (4kk) molemmat tykkäävät kamalasti, juttelevat ja näyttävät leluja. Kyllä lapset on rikkaus!

Ainut lapsemme on aika vaativa hoidettava, ja kyllä tässä yksilapsisuudessa on aika paljon hyviäkin puolia: minulla riittää lapselle varmasti tarpeeksi aikaa, pääsemme matkustemaan koko perhe paremmin, lapsen ei tarvitse ikinä kuunnella vertailua toiseen sisarukseen, rahat riittävät paremmin, hermoni kestävät paremmin kun on vain yksi vilkas lapsi.

nro 6 selvitti erityisen onnistuneesti :)



Mieheni kanssa pohdimme tiiviisti aikanaan, alammeko toisen tekoon vai emme. Onneksi aloimme!



Nyt kun lapset ovat 2- ja 4-vuotiaat, he nauttivat toistensa seurasta aivan hirveästi. Mitä olisikaan joulu ilman sisarusta, kenen kanssa jännittää joulupukin tuloa, tai iltaisin kikattelemiset peiton alla taskulampun valossa (vanhempia piilossa) jne.



Ei aikuinen koskaan voi korvata toista lasta lapselle.



Vain siinä tapauksessa, että epäilistte sitä, että jaksatteko hoitaa kahta lasta, en toista lasta tekisi. Muuten, ILMAN MUUTA!



Mutta, koska epäröit, ehkä olisi aivan rauhassa hyvä odotella muutama kuukausi, pohdiskella rauhassa asiaa eri kanteilata. Eihän teillä mikään kiire kai ole?

Niin, vaikka olen sitä mieltä, että 2 lasta on parempi kuin yksi, on yksilapsisessa perheessäkin hyviä puolia.

Varmasti rauhallisempaa on, kun ei ole tappelukaveria. Tuota matkustusjuttua en oikein ymmärrä, ei kahden lapsen kanssa mitenkään vaikeaa ole reissata, ehkä vaikeammaksi menee kun lapsia alkaa olla 3-4.



Ainoa, mitä itse kaipaan " vain yhden lapsen ajastamme" on se rauhallisuus. Vaikka esikoinen oli silloin jo aika vilpertti, oli elämä silti rauhallisempaa ja hiljaisempaa.