Ujo 4-v.-Minkälaista käytöstä pitäisi odottaa?
Aikaisemmin olikin pitkä ja mielenkiintoinen viestiketju aroista ja ujoista 4-vuotiaista. Ajattelin kuitenkin aloittaa vielä uuden keskustelun, sillä mielessäni on vielä muutamia lisäajatuksia.
Meillä on 4-vuotias poika. Häntä on hieman hankala määritellä (niinkuin kaikkia lapsia...). Kerhossa hän viihtyy erinomiasesti ja on erittäin reipas ja osallistuva. Toisaalta on usein kerhopäivän jälkeen kovin väsynyt ja tämän vuoksi itkuinen. Mutta olen ollut erittäin tyytyväinen että viihtyy ja pärjää kerhossa.
Meillä ongelmia ja pohdintaa herättääkin enemmän ne tilanteet, joissa me vanhemmat olemme mukana. Silloin hän on ujo ja takertuva, jos vieraita ympärillä. Käymme kerran viikossa myös perhekerhossa ja siellä on kuin eri poika. Ei vastaa kun kysytään, takertuu äitiin. Joskus mietinkin, onko suhteessamme jotain vikaa, kun menee lukkoon, kun olen lähellä...Näissä tilanteissa en painosta häntä vaan yritän olla kovin ymmärtäväinen. Usein puhumme näistä tilanteista jälkikäteen ja hän vain toteaa, että häntä ujostuttaa. Välillä, jos tilanteisiin liittyy myös itkuisuutta, myönnän arvostelevani hänen käytöstään, mitä jälkeenpäin kovsti kadun. Onneksi tätä ei kovin usein tapahdu.Välillä kuitenkin turhauttaa ja rupeaa vertailemaan muihin lapsiin.
Minua myös suorastaan raivostuttaa ympäristön suhtautuminen ujoihin lapsiin. Esim. edellä mainitussa kerhossa tunnen kuinka tietyt äidit tarkkailevat minua ja käytöstäni. itse tunnen poikani ja tiedän parhaiten miten toimia. Painostaminen ja " innostaminen" vain pahentavat tilannetta. Koska minä en tätä tee, nin jotkut vanhemmat katsovat asiakseen puuttua tilanteeseen. Luultavasti ajattelevat, että " eikö tuo äiti voi rohkaista lastansa mukaan." Mutta kun se ei auta!Eikä varsinkaan jos joku vieras sitä yrittää! En ymmärrä ihmisten tarvetta puuttua asiaan, itse en näin toimisi eritoten jos lapsen vanhemmat ovat lähettyvillä. Näiden koko nyky-yhteiskunnan ihailevien sosiaalisten lasten vanhempien mielestä ujous on näemmä " pahe" , josta pitäisi päästä eroon. Välillä tuntuu vaikealta olla provosoitumatta heidän käytöksestään.
Tässä nyt tuli sekavia ajatuksia, mitä ajoittain aran, ajoittain " reippaan" (koko sana on saanut mielessäni negatiivisen piirteen, niin paljon sitä toitotetaan) nelivuotiaan äiti edelleen miettii.
Kommentit (7)
Alla oleva kohta tekstissäsi kolahti minuun:
" ...Painostaminen ja " innostaminen" vain pahentavat tilannetta. Koska minä en tätä tee, nin jotkut vanhemmat katsovat asiakseen puuttua tilanteeseen. Luultavasti ajattelevat, että " eikö tuo äiti voi rohkaista lastansa mukaan."
Olen varmasti juuri yksi noista " innostajista" , enkä ikinä ole tullut ajatelleeksi asiaa sinun kannaltasi. Oma lapseni on siis todella ulospäinsuuntautunut ja ns. rohkea lapsi, jota saa aina olla jarruttamassa...Joskus ajattelen siis tahtomattanikin, että ns. ujot lapset ovat vain siksi takertuvia, koska eivät saa tarpeeksi OMIEN vanhempiensa positiivista huomiota (siis ilman, että lapsen tarvitsisi ansaita sitä millään). Siksi varmaan yritän alitajuntaisesti tms. huomioida ujoa lasta hiukan enemmän ja esim. hymyillä tälle rohkaisevasti tms.
Kuinka sitten toivoisit muiden vanhempien suhtautuvan lapseesi? Välinpitämättömästi? Katsekontaktia välttäen? Kosketuskontaktia välttäen? Huomioimalla vain äidin?
Kysyit kylläkin ap:ltä, mutta tuli mieleeni, että kannattanee varmaan katsoa miten lapsi reagoi " innostukseesi" . Joillekin ujoille lapsille katsekontaktikin ja juttelu voi saada entistä enemmän " jarrua" päälle. Hymyilyssä ja katsekontaktissa ei ole mitään pahaa, kosketuskontaktia kyllä välttäisin jo tuon ikäisellä jonka kanssa tilanteissa voi puhua. Mutta kannattanee varmaan seurata miten lapsi reagoi sinuun. Jos puheesi saa lapsen takertumaan äidin syliin ja ujostelemaan, niin kannattaa varmaan lapsen antaa olla. Eli antaisin neuvoksi että toimi lapsen reaktion mukaan! Sinulla pitäisi löytyä herkkyyttä nähdä lapsen toiminnasta se miten sinun kannattaa toimia.
Ja mitä tulee ujoihin lapsiin, niin tuskin kyseessä on etteivät saa tarpeeksi vanhempiensa huomiota. Lapset vain ovat erilaisia. Kyllähän lapsen saa muokattua ja pakottamalla tietynlaiseksi (tai sitten ei), kyllähän lapsi moneen asiaan sopeutuu, mutta käytös ei välttämättä kerro onko lapsi sinut itsensä kanssa ja onnellinen omasta itsestään juuri sellaisena kuin on! Ujonkin lapsen pitäisi saada tuntea hyväksyntää, eikä huonommuutta. Ja siinä alkuperäinen tiedostaa hyvin tuon tilanteen, vaikka vanhemmalle ei nyky-yhteiskunnassa niin kovin helppoa ole olla ujon lapsen vanhempi. Tämä vaatii rautaista itsetuntoa juuri vanhemmalta! Ja lohdutukseksi alkuperäiselle, minusta nuo ujot lapset ovat varsin ihastuttavia, enemmän minua sieppaa lapset jotka ovat suuna päänä joka paikassa MINÄ-MINÄ-MINÄ mentaliteetilla etuilemassa jonoissa, määräilemässä leikeissä, keskeyttämässä aikuisia ja vaatimassa huomiota.
Olen varmasti juuri yksi noista " innostajista" , enkä ikinä ole tullut ajatelleeksi asiaa sinun kannaltasi. Oma lapseni on siis todella ulospäinsuuntautunut ja ns. rohkea lapsi, jota saa aina olla jarruttamassa...Joskus ajattelen siis tahtomattanikin, että ns. ujot lapset ovat vain siksi takertuvia, koska eivät saa tarpeeksi OMIEN vanhempiensa positiivista huomiota (siis ilman, että lapsen tarvitsisi ansaita sitä millään). Siksi varmaan yritän alitajuntaisesti tms. huomioida ujoa lasta hiukan enemmän ja esim. hymyillä tälle rohkaisevasti tms.
Kuinka sitten toivoisit muiden vanhempien suhtautuvan lapseesi? Välinpitämättömästi? Katsekontaktia välttäen? Kosketuskontaktia välttäen? Huomioimalla vain äidin?
[/quote]
Ehkä viestini oli kirjoitettu hiukan provosoivasti, mutta kyllä ainakin omasta mielestäni pyrin aina katsomaan nimenomaan lapsen reagointia. Olen myös itse ollut lapsena hyvin ujo, joten voin hyvinkin kuvitella, miltä ujosta lapsesta tuntuu. Toisaalta huomaan usein, että ujojen lasten äidit " hyökkäävät" heti kommentoimaan lapsen puolesta jotain tyyliin " Tämä meidän Maija nyt taas vähän ujostelee.." , " Veikös kissa nyt kielen.." tai " Ethän sinä siellä kerhossakaan ujostele" jne., eivätkä anna lapsen rauhassa reagoida/voittaa itseään kontaktitilanteessa.
Ja meilläkin on niin, että tyttö on todella arka ja takertuvainen jos me vanhemmat olemme mukana. Esim. kun kerho alkoi syksyllä, tyttö ei tehnyt elettäkään mennäkseen muiden mukaan niin kauan kuin minä olin mukana. Tiesin, että jos jatkaisin kerhossa mukanaoloa, niin hänen leikkimisestään ei tulisi yhtään mitään (tosin kerhossa pitääkin olla yksin). Jääminen oli tytölle alussa todella vaikeaa, mutta ohjaajien mukaan kaikki sujuu kyllä ok. Ei itkeskele tms. mutta ei leikikään kovin aktiivisesti muiden kanssa. Joskus on alkanut itkeä kun näkee minun tulevan häntä hakemaan. Ehkä hänellä purkautuu silloin joku jännitys ja uskaltaa näyttää tunteensa? En tiedä.
Minustakin on todella hankala olla ujon lapsen äiti nyky-yhteiskunnassa. Huomaan, että monet varmasti kuvittelevat että olemme jotain tehneet väärin, kun lapsemme on noin arka. Itse tiedän, että kyse on vain luonteesta. Tytön veli on kyllä erilainen vaikka varmasti on kohdeltu samoin. Hän kyllä uskaltaa jutella vieraidenkin kanssa ja on aina ollut sosiaalisempi. Tyttö ei ikinä uskalla sanoa mitään vieraille ihmisille, hyvä jos edes tutuillekaan! Jo vauvana oli erittäin itkuherkkä ja mm. vierasti jo muutaman kuukauden iässä!!!
Kyllähän sitä vanhempana toivoisi, että tyttö iän myötä rohkaistuisi ja uskaltaisi vähän avautua. Ei ole helppoa seurata vierestä kuinka tytär aina jättäytyy ulkopuolelle. Toisaalta tiedän, että mieheni on ollut pienenä samanlainen.
Olisi kiva lukea lisää kommentteja!
..kun ujoja kohdellaan kuin heillä olisi joku ikävä sairaus.. Minun tyttäreni on vasta 2-vuotias ja silti jo vaaditaan jotain, verrataan toisiin jne. Itse olin juuri samanlainen lapsena, ja muistan ne pelottavat tädit jotka tulivat kutittelemaan leuan alta ja hölöttivät että:" Veikös kissa kielen,HÄ?!" Eikä asiaa yhtään parantanut se että äitini näytti olevan muiden kanssa samaa mieltä, että minun luonteessani on jotain vikaa, ja turhautui minuun.
Itse olen vaan onnellinen että juuri minä olen lapseni äiti, hänellä on läheinen joka ymmärtää, miltä tuntuu. Tässä yhteiskunnassa ei todellakaan ole helppo pärjätä jos on herkkä ja ujo. Mutta se ei tarkoita sitä että meissä ujoissa olisi jotain vikaa. Suurin haaste ujon lapsen vanhemmalle on juuri se, kuinka harjoitella sosiaalisia tilanteita ja samalla tukea lapsen itsetuntoa. Ettei viesti sieltä rivien välistä ole se, että sinun täytyy olla toisenlainen, että kelpaat.
Näin omasta kokemuksesta voisin sanoa että kannattaisi käyttäytyä ujon lapsen kohdatessaan aivan normaalisti. Kun se huomio viedään joka ikinen kerta kun kyläillään, käydään puistossa jne. siihen lapsen ujouteen, niin se vaan vahvistaa lapsen käsitystä siitä, että hän on poikkeava. Itse uskon jossakin vaiheessa lapsuuttani olleeni oikein masentunut siitä kuinka tuotin kaikille pettymyksen, ujon rooli tatuoitiin otsaani ja koko ajan oli vaikeampi ja vaikeampi murtaa sitä!
Voimia ja ymmärrystä kaikille ujojen vanhemmille! :)
2,5 poika. Tutussa porukassa on hyvinkin sosiaalinen ja vilkas mutta juuri kerhoissa ujostelee ja roikkuu lahkeessa. Mun on ollut vaikea kestää tätä käytöstä ja vaikka en suoraan lasta siitä moitikkaan niin rivien välistä ärtymykseni on ollut varmaan luettavissa. isäänsä tämä käytös ärsyttää vielä enemmän ja hän on siitä poikaa moittinutkin.
luin yhdestä sinkkosen kirjasta että lapsessa ärsyttää eniten ne piirteet jotka on omassa lapsuudessa jääneet käsittelemättä.
olen nyt tietoisesti antanut lapsen olla siinä sylissä ja vierellä niin halutessaan. olen myös päättänyt että en toivo lapsen olevan jollain tietyllä tavalla ja tekevän tiettyjä asioita vaan annan hänen edetä omaan tahtiinsa.
ei ole auttanut ujosteluun yhtään mutta mua ei ärsytä enää yhtä paljon ja näin lapsikin on onnelisempi.
Meillä myös ujohko 3v7kk poika, käyttäytyy samalla tavalla tarkertuvasti joskus, seisoo takana ja roikkuu jalassa kiinni...itse pyrin suhtautumaan asiaan huumorilla, yleensä sanonkin pojalle jotain hymyillen ja kiusotellen, en koskaan moiti vaikka itseä kyllä harmittaakin joskus. Tuo takertuminen tapahtuu yleensä vieraassa seurassa tai sellaisessa joita näkee vain harvoin, mutta joskus myös tutummassakin. Kerran poika ilmoitti jo kotoa synttäreille lähtiessä että " mä sitten ujostelen!" . No, sama kaveri menee kuitenkin kioskin tätiltä ostamaan jäätelöä ihan muina miehinä tms. joten hiukan on nämä asiat myös motiivista kiinni...
Valitettavasti sitä " reipasta" käyttätymistä aina odotetaan ja ujouteen koitetaan puuttua, ihan kuin se muka häviäisi painostamalla. Minkäs teet. Olen joskus jollekkin arvostelevalle sukulaiselle sanonut että se on vain terveen merkki ettei lapsi ole ihan vietävissä ja osaa myös pitää reviiristään kiinni.
Olen ottanut kannan että lapsella on omanlaisensa temperamentti ja mitä joku muu on siitä mieltä niin on ihan sama, en ota paineita, tarvittaessa selitän että ei parane yrittää uida liiveihin koska poika on hitaasti lämpeävää sorttia.