Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Olen huutamalla opettanut lapsenikin huutamaan :-(((.

Vierailija
18.01.2006 |

Reilut 3v. esikoinen korottaa nykyisin aina itse äänensä jos ei heti saa asiaansa perille. Vinkkejä asian korjaamiseksi??

Miksi ihmeessä se itsensä hillitseminen on mulle niin hirveen vaikeeta?

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
18.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muuten et saa lastakaan lopettamaan.

Vierailija
2/7 |
18.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja karjuu kyllä. Ei saadakseen haluamansa, vaan ihan vaan kiljumisen ilosta useimmiten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
18.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta jos se ei kuitenkaan johda mihinkään toimintaan. Tästä on aika ikävä esimerkki ihan lähisuvun parissa. Eräs lähisukulaiseni on " kasvattanut" kaikki kolme lastansa huutamalla ja " nalkuttamalla" , tapa jonka selvästi oppi omalta äidiltään. Siis hän on aina korottanut äänensä aivan joka asiasta, mitä lapset taaperoina ja kouluikäisinä eivät olisi saaneet tehdä, mutta toisaalta häneltä on aina puuttunut jonkinlainen johdonmukaisuus ja jatkuvuus systeemistä. Hän on siis niitä ihmisiä, jotka ovat huutaneet pää punaisena taaperoilleen " älä koske" tai " ei saa" sataan kertaan, mutta eivät oikeasti ole viitsineet tehdä asian eteen mitään, jos taapero on jatkanut tekemistä, huutanut vain lisää. Siis mikään kielletty ei ole koskaan johtanut mihinkään muihin toimenpiteisiin kuin että lisää huutoa/nalkutusta. Jossain vaiheessa esim. kyläillessä heillä tuntui, että huuto oli yleinen keskustelusävy heillä aivan pientenkin erimielisyyksien hoidossa ja jopa ihan jokapäiväisten pikkuasioiden sanomisessa, tyyliin " ÄLÄ OTA MITÄÄN VÄLIPALAA; KOHTA ON RUOKA!!!" (kiukkuiseen sävyyn)



Ja valitettavasti seurauksetkin näkyvät: vanhin lapsi on nyt murrosikäinen, ja mikään, kertakaikkiaan mikään ei tehoa häneen. Huuto ja uhkailu ei enää mene perille tuonikäiselle, ja kun tuonikäinen testosteronihöyryissään ei ole koskaan oppinut selvittämään asioita ihan puhumalla ja samalla vanhempien yhteispeli on ihan avutonta (äiti on aina huutanut, isä on aina antanut periksi), niin tulokset ovat katastrofaaliset. Viina, luokallejäämiset, koulukuraattorit, psykiatrit, varastelut, poliisit...siinä tämänhetkisen perhe-elämän sisältö. Keskimmäinen lapsi on esimurrosiässä, ja aika pahalta näyttää hänenkin kohdallaan.

Vierailija
4/7 |
18.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

olin kerran käymässä tuttavani luona ja tämän perheen esikoinen hermostui pienempään sisarukseensa ja kävi ojentamassa tätä hiuksista repimällä. Äitinsä nousi kahvipöydästä vihaisena, meni pojan luo, otti hiuksista kiinni ja sähisi, että " ja sinähän et ketään revi hiuksista" .



Ilmeisesti se oli perheessä äidin yksinoikeus.

Vierailija
5/7 |
18.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

suutun heti jos minulle vähänkin korottaa ääntään ja poistun paikalta. eikä minunkaan lapselleni saa huutaa, prke että saa kyytiä se joka koskaan korottaa ääntään lapselleni. kyllä täytyy olla toinenkin tapa kommunikoida.



teissä huutajissa on kyllä joku pahasti vikana. huutaminen on jotenkin rahvaanomaista.

Vierailija
6/7 |
18.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta se kiinnitti huomioni, että äiti huusi pää punaisena lapselleen: " LOPETA HETI TOI RÄÄKYMINEN" . Ei lopettanut, eikä äitikään, mutta minä en jäänyt kuuntelemaan enempää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
18.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne lapset, jota kasvatetaan huutamalla, huutavat ja ne joita kasvatetaan lyömällä lyövät. Joille puhutaan rauhallisesti ja kauniisti oppivat toisia arvostavan puhetyylin.

Suutuminen ja kiukuttelu pitää olla kaikille sallittua, joskus äidillekin, mutta silloin on paras puhua lapsen kanssa sitten kun kiukku on laantunut ja kertoa miksi suuttui niin, että menetti malttinsa. Vanhemman anteeksipyyntö lapselta silloin, kun se on aiheellista opettaa lapselle toisen ihmisen arvostusta.