KESÄKERTTUSET KESKIVIIKKOON
Kommentit (17)
Juu-u, kylmä on. Meilläki mies reissussa huomiseen asti, lähti jo aamulla kuuden koneella Helsinkiin, ja sieltä vielä Tampereelle. Vein pojan hoitoon autolla, vaikka normaalisti voitas mennä kävellen. Nyt ei vain yksinkertaisesti tarennut : 0
Jeps, kevät ja kesä lähenevät, samoin synnytys. Vähän alkoi hirvittämään toi OYSin synnytysosaston tilannne. Kesällä voipi olla ruuhkaa...nytkin on kuulema äitejä jouduttu sijoittamaan syöpaosastolle. Pitää toivoa, ettei just sinä päivänä ois vähän rauhallisempaa kun itse on siellä ponnistamassa.
sokuri 20+3 ja poika 06/03
Meilläkin on mies reissussa! Tosin vain aamu neljästä iltaan, eli pieni piipahdus eteläisessä Suomessa ja saan onneksi viereen yöksi. Itse taas vastavuoroisesti lähden reissuun perjantaina ja palaan sunnuntaina, niin tässäpä ollaan erossa pidemmänkin aikaa.
Eipä tässä muuta erikoisempia.
Kiire töissä joten palajan myöhemmin!
Mrs.Marple & Rääpäle, rv 19+4
Lapsilla on siis tämän vkon eka hoitopäivä ja aioin paiskia töitä oikein urakalla. Sain lapset hoitoon ja kouluun, mies lähti, söin aamupalan ja kirjottelin tänne ja -kas migreeniaura liittyi seuraani. Otin lääkeen ja aattelin " vähän levähtää" --- ja heräsin kaden tunnin päästä! (Taitaa vkonlopun valvomiset ja opiskeluputki painaa vielä.)
Tosi tehokasta työskentelyä! Miehellä riittää nauramista illalla, kun väännän hommia yötä myöten... Migreeni ei vieläkään oo täysin hävinnyt, mutta pakko yrittää tehä jotain.
Mutta missä kaikki on? Ollaan puolessa päivässä ja täällä on listallaki tosi hiljasta.
Takaisin töihin, ei siis nukkumaan! :)))))
M
Vihdoin ja viimein olen saanut voiton siitä maha-pöpöstä ja nyt pystyn jo syömään JEEE! Harmittaa vaan että ihan hyvältä näyttänyt vauva-masu hävis kuin tuhka tulleen... tilalla on enää pieni pömppö. No ehkäpä se siitä alkaa taas kasvamaan.
Koti näyttää karseelta kun kukaan ei ole viitsinyt tehdä kotitöitä. Sen verran olen vaivautunut että vessan ja keittiön sain puhtaaksi, mutta muuten sitten lenteleekin pölypalleroiset ympäriinsä. Mies vaihtoi lakanat, mutta jättin vanhat lakanat keskelle lattiaa.. ja minä kun lapsellinen olen niin en viitsi korjata niitä piruuttainikaan... olkoon siinä!
No syömisestä puheen ollen,, taidan mennä syömään kun kerran voin :)
Ninni RV 17+0 (uusi viikko!)
Terve kaikille.
Ja kiitos niille, jotka vastaili viime viikolla mun tulehdusparanoijaan. Kriisi on ohi, I hope.
Töissä ollaan ja ihan normi keskiviikko meneillään. Lounaan jälkeinen hirmu väsy iskee päälle ja näyttö näkyy ihan rakeisena... Tän toisen raskauden kanssa en ole jaksanut nipottaa tosta ruokapuolesta. Ekan lapsen kanssa oli muka kunnia-asia, ettei paino pääse liikaa nousemaan (nousi 10 kg) ja emäntä rupsahtamaan. Mutta nyt: kävin kaupassa äsken saldonani kaksi wieneriä (yksi voi olla liian vähän) sekä pussi karkkeja. Aivan kauheeta, vai? Ja tätä on jatkunut jo tovin. Teeskentelen, etten muka huomaa... Saas nähdä mitä vaaka näyttää neuvolassa perjantaina, tähän asti on päästy +/- 0 painonvaihtelulla. Hitto, että hävettää, jos on tullut joku 5 kg namipainoa ja vauva on vieläkin ihan pikkanen. Onko mulla kohtalotovereita, vai olenko yksin ilman itsekuria?
Ei kai tässä muuta ihmeellistä.
Pikkupörö, Mamma (-03) ja Pikku-Kusti 20+4
Mä olen sairaslomani kunniaksi pessyt pyykkiä, hemmetti että sitä on paljon.... No nyt alkaa olla voitonpuolella taas tuo savotta! Mä ylensäkin kyllä kerran viikossa vaan pesen ihan kaikki pyykit ja muuten ei tuo kone laula. Ihan hyvä systeemi mielestäni.
Vai on pikkupöröllä itsekuri karannut :) Eiköhän se tavallaan ole ihan sallittuakin raskauden aikana?! Mulla oli tuo tilanne edellisessä/ensimmäisessä odotuksessani. Lihoinkin kunnioitettavat 30kg, tai vähän vajaa mutta kuitenkin... No nyt en ihan tuollaisiin huippulukemiin ajatellut kivuta, vaan saas nähdä.
Mun ei ole tässä raskaudessa tehnyt mieli YHTÄÄN mitään makeaa/epäterveellistä. Tänään kaupassa iski pieni namihimo ja ostin askin xylitol-hedelmäkarkkeja. Niitä mitä muksuna syötiin :)
Täytyy toivoa että pysyisi tälläisena, sillä mä oon maailman onnettomin ihminen, mitä tulee itsekuriin!!
Ninni78, kiva kun olet toipunut vatsataudistasi ja ruoka maistuu taas :) Mullakin katosi vauvamasu ihan yhtäkkiä maanantaina illalla, vaikka en ole ees sairastellut. Kumma juttu, vaan ehkä vauveli vaihtoi asentoo tai jotain? Ei mulla kyllä mikään kovin suuri kupu ollut ennestäänkään.
Miona toivottavasti selviytyy kunnolla migreenistään ja saapi töitä tehtyä!
Eipä tässä sitten kummempia, pullaa piti leipomani, mutta mulla ei ole tarpeeksi jauhoja. Kökkö :(
Olis varmaan oikiasti viisaampi levätä!
Mukavaa päivää kaikille!
Helmis ja tyttö 04/04 ja rv:t 17+5
Kylläpäs joo on hiljaista täällä..
No minäpä vähän kirjoittelen taas kun en muutamiin päiviin ole jaksanut mittää kirjoitella..
G:En kyl muista kysymystä mut jotain miehistä ja töistä tais olla. Mies kotona niin kuin minäkin. Kummatkin työttömänä :(
No onneks mulle alkaa kohta puolentoista kuukauden mittainen työ ja sit kuukaus lomaa ja sit äippälomalle. Nyt kun on suunnitelmat ni tuntuu et aika mennee viel nopeemmin. Ja kesä lähestyy..
G: Ulkonäkö, mulla tälläiset puoli pitkät, värjätyt tummat hiukset. Aion niitä vähän pitkiks nyt kasvattaa. Ja siks onkin tälläiset kauhiat mistä ei mitään saa tehtyä täl hetkellä. Vihreät silmät. Pituutta onpi 164. Painoa jotain 55. Matalat mamma farkut ja joku mukava toppi yleensä päällä, nykyään hikoilen siis todella helposti ja siks en voi kuvitellakaan päälleni mitää pitkähihasta. Moni kattoo ku talvellakin tällä toppi päällä. Kotona sit mukavat löysemmät golleget (joskus nekin kaupoissa) ja TOPPI.
Meikkaus: Meikkaan kyl joka päivä, täälläpi taitaa juuri olla sellai ihminen ettei mihkää ilman meikkiä. No jos naama ois täydellinen ni menisin kyl ilman joka pakkaa.
Oma (.) MIE TUNNEN JO LIIKKEITÄ :) Vihdoin. Mut kyllä ne semmosia tosi hentosia on. Ainoa huoli vain välillä juuri se että kun välillä niitä ei tunnu ni tulee kauhia hätä et onks kaikki hyvin. Onneks ens ke se ilmais ultra. Sitä hirmusesti odottelen...
Mutta että sellaista kai tällä kertaa, oho, tulipa taas kirjoiteltuu.. Se on ku ei joka päivä kirjoittele ni sit tulee tekstiä..
san ja papu 18+4... Puoli väliiiii... Huhuu!!!
Moi!
Vihdoin saatiin netti auki tänne uuteen kotiin. Elikäs taloon päästiin muuttamaan joulukuun alussa, siksipä minusta ei oo kuulunu mitään... Viel tässä pientä touhua on mutta voiton puolella ollaan ja reippaasti :)
Omaa napaa: vaavi liikkuu jo reippaasti, varsinki iltaisin ja öisin on melkoinen härdelli päällä... Valkuaista on ollu joka kerralla 1 plussalla, en tiiä mistä lie johtuu. Verenpaineet ja muut aivan kohdallaan. Kilojakaan ei oo tullu yhtään! JIPPII!!!!
Täällä on tosi kylmä, 24 pakkanen ja kamala vinkka... Taloa oon lämmitelly oikeen sydämen kyllyydestä
Kevättä odotellessa
LapinMamma rv 19+?
ihan nopesti tulin kertomaan kuulumisia pitkästä aikaa. Kunto ei ole antanut periksi aiemmin.
eli eileen käväsin sielä neuvolassa,jälleen. Ja lisää saikkuahan sieltä paukahti aika 5.3.06 asti ja lääkäri meinasi vielä siihen,että sitten kun tulen ens kerralla niin laitetaan muta varhaistetulle äippälomalle,joten en palaa enää töihin ennen äippälomaa. Toisaalta oli todella pettynyt ja toisaalta todella helpottunut. tunteet menee vuoristorataa koko ajan. Välillä itken ja välillä kaikki on ok.
Neuvolassa meni 1h 15 min. Vaavilla näytti kaikki olevan kunnossa mittasivat sydänäänet 125-150. Ne heitteli aika paljon. Kohdunsuun tilanne oli sama kun kaksi ja puol viikkoo sitten. Hemppa oli noussu 123. Ja se oli aika hyvä.Kun taas verenpaineet oli laskenut 103/65. Se on kuulemma edelleen makaamisesta.
Kelaan saan kuulemma paprut rv:llä 26 kun on niin paljon odottavia äitejä,että niillä ei ole aikaa tehdä niitä aiemmin.
Meillä on sellainen tilanne tällä hetkellä että äidit joudutaan laittaan kotiin synnäriltä kun vauvav 24h tuntia vanha kun ei ole tilaa. Senkin ajan voi joutua makaamaan käytävällä. Sitten seuraavana päivänä tulee kuulemma lääkäri kotiin käymään. Mua ainakin pelottaa jos ne laittaa mun heti kotiin noin varhain. Syntyy kuulemma liikaa vauvoja eikä kaikille ole yksinkertaisesti vain tilaa. Upeeta! Toivottovasti tilanne rauhoittuu ennen kun mä menen sinne!
Nyt palaan makoileen takaisin. Koitan tulla seuraamaan juttua illalla tai sitten huomenna.
Neuvolassa taas viikot oli ihan utopiaa! Sielä niiden mukaan olis tänään 20+6
Omien laskujen mukaan 20+3. Pian lopetan laskemisen kokonaan :)
Lilli81 viikot jotain, laitetaan vaikka 21 (täysien viikkojen mukaan)
Hyrrr..kuinka kylmä. Täällä on tällä hetkellä -23 ja tuskin on lauhtumaan päin. Mökkikin on melko kylmä jo (+19), vaikka toissa päivänä lämmitettiin pari pesällistä uunia. Pitää kyllä tänään lyödä taas tulille uuni että taretaan seuraavat päivät. Toisaalta meinasin ite käydä puuvajassa, mutta tulin sitte toisiin ajatuksiin ku en jaksais paljoa kerralla tuoda ja joutuis sitten kantamaan monta reissua. Mulla on alkanu oleen alamaha muutenkin jotenki kireä ja kipeän tuntoinen. Vihloo heti jos jotain tekee. Tai tuntuu niinku maha halkeis. Onko kellään muulla sellasta? Ajattelin sen eilen johtuvan ilmavaivoista, mutta tänään jatkunu vaikkei ilmavaivoja tietääkseni olekaan.
Toivottavasti MIONA saat työt tehtyä! :)
LAPINMAMMA, kiva kuulla sinustakin pitkästä aikaa!
Mutta pitänee alkaa hoitamaan noita lapsia. Esikoinen on kuumeessakin kolmatta päivää... :(
mirju ja pikku-pööpöti 18+3 + pojat 12/02 ja 03/04
Kehtaanko edes tunnustaa, että vedeltiin esikoisen kanssa aamu-unia aina puol yhteentoista...:) Tosin tyttöraukalla on taas nuhaa ja oli yöllä niin tukossa et valvottiin molemmat puolen yötä. Onneks molemmille maistuu unet aamuisin! Oli kyllä herättyä virkumpi olo ku aikoihin! Kerrottiin muuten tytölle (1v8kk) ekaa kertaa tulevasta pikkusisaruksesta ja jotain taisi ymmärtää, kun nyt katselee pitkään mun mahaa ja hokee et " äitin masussa kasvaa pieni vauva" ja että " pikkuveli tulee!" Saa nähdä onko sukupuolen kanssa oikeessa?
Tästä voisinkin pistää uuden gallupin vireille: kerrotaanko teidän paikkakunnalla ultrassa sukupuoli jos se näkyy ja vanhemmat sen haluaa tietää? Meillä on täällä ehdoton linja, et EI kerrota kenellekään. Itse haluaisin kyllä tietää, mutta eipä auta kun elää jännityksessä!
Oltiin maanastaina ultrassa ja kaikki hyvin, ainoastaan istukka oli vähän alhaalla edessä. Mitään rajoituksia ei määrätty ja seuraavan kerran katotaan vasta toisella lääkärikäynnillä siellä jossain 28. viikon paikkeilla. Mun mielestä aika myöhään, mites teillä muilla joilla on sama tilanne? (Muistelisin, et joku joskus mainitsi asiasta, mut en muista mitä).
Tuntuu olevan kaikki sairaalat täynnä, VKS ilmoittaa et synnyttäneiden osasto on remontin takia evakossa ja ruuhka-aikana voi joutua käytäväpaikalle... siis miettikää nyt ihan tosissaan, käytäväpaikalla pienen vauvan kanssa!?!?!?!? Kotiudun kyllä tuossa tapauksessa mahdollisimman pian, mutta kun aina nuo synnytyksetkään ei suju ihan suunnitelmien mukaan ja siellä sairaalassa voi joutua oleen pidemmänkin aikaa (kuten meille kävi esikoisen kanssa), joten hieman hirvittää.
JA vielä Pikkupörölle sympatiaterkkuja, täällä kans maistuu makea (söin juuri puoli pussillista suklaarusinoita...), ihan sama juttu et esikoista odottaessa olin hyvinkin tarkka, tällä kertaa alkuraskaudesta ei maistunut mikään mutta nyt kun pahaolo on hellittänyt niin menee kyllä mitä vaan!!!
Kylmä on täälläkin, sormet on ihan kohmeessa joten lopetan tähän!
RosaH (18+6)
LILLI81: en ole niin paljon vielä seurannut keskusteluja,joten en ole lukenut mikä sinulla on?Miksi olet sairaslomalla? Makaaminen ei ole kovin kaksista puuhaan,joten tsemppiä sinulle.Kirjoita kuulumisia=)
Esikoisen vein justiinsa mummolaan yökylään ja kohta lähen hakemaan miestä töistä. Mennään heseen syömään,kun ei jaksa laittaa ruokaa. Täällä kyllä minä söisin vaikka mitä,mutta onneksi tuo mies vähän rajoittaa. Sekä sokeriarvot..tuloksia en ole vielä kuullut,joten vähän pitää miettiä mitä suuhun pistää." Yritän" noudattaa maalaisjärjen kanssa tuota raskausdiabetes ruokavaliota.
Kyllä se on täälläkin kylmä ja aamulla keittiönputket jäässä.Onneksi saatiin auki.Lattiat on kylmät,vaikka sisällä +24. On kyllä tuota uunia lämmitettykin tänään.
Kova on ikä esikoista. On vasta toista kertaa mummolassa yökylässä.Hänellä ei ole mitään hätää ja rakastaa yli kaiken isovanhempiaan,mie vaan oon niin orpo ilman neitiä.
No me omistaudutaan miehen kanssa nyt toisillemme ja masuvaaville.=)
Eipä muuta tällä erää..
Tuulia,Mimmi 3/05 ja sykerö rv17+4
Tänään jo hieman aikaisemmin täällä. Sain ottaa ylitöitä niin johan tuntu kotiutuminen aikaiselta.
Kylmä on kun missä, sallittakoon tällainen köpsäkkä ilmaus. Olihan hauska tosiaan lukea noita kuvauksia eilisestä pinosta. Toiset tosiaan osu ja toisista on aatellu vähän erilailla.
Joku oli ultrassa käynyt ja istukka oli alhaalla. Mulle sanottiin, että seuraavan kerran katsotaan sitä istukan paikkaa viikko 30. Oli aluksi kokonaan kohdunsuun päällä.
Täytyy tästä ruveta lämmityspuuhiin. Kylmäksi tämä käy kovin.
Massussa tänään taas hiljaista. Katsottaan saako iskän tulo illalla jotain säpinää aikaiseksi.
Lytte ja Masukki 18+4
En ole tuhannen ja yhden gallupin kannalla, mutta tällainen pienimuotoinen kysely kuitenkin, kun kiinnostaa tietää, oletteko jo töissä kertoneet pomollenne raskaudesta? Jos kyllä, niin milloin?
summersnow rv 18+5
Ja alan ihan tosissani kirjoitella teille ahkerammin, jääpähän itsellekin sitten jotain kirjallista infoa miten raskaus on sujunut!
Lyhyesti nyt ja ehkä huomenna lisää..? Tultiin viime yönä Teneriffalta ja paluu Suomeen oli aika hyinen, pakkasta -22 astettta ja tuuli vinkui luissa ja ytimissä, hyi! Matka sujui aivan loistavasti 9 kk:n ikäisen pikkumiehen ja alkavan mahapömpön kanssa. Onneksi oli anoppi, appi ja miehen sisko perheineen mukana! Omanapa kasvaa tasaiseen tahtiin, hentoja liikkeitä tunnen ihan päivittäin, taitaa olla rauhallisempi kaveri tulossa (toiveajattelua?!?) kuin esikoinen, hän kun monotteli jo näillä viikoilla (rv 20 + 3) kunnon potkuja, auts!
RosaH, samaa minäkin kauhistelin, että VKS:ssa joutuu synnytyksen jälkeen mahdollisesti käytävälle jos tilaa ei löydy, apua! Ei onnistu tämän mamman kohdalla, mies onneksi nostaa varmaan sellasen äläkän et pääsen varmaan sviittiin sen jälkeen.. ;)
Nyt siis saunaan (ah ihanaa!!) ja sit nukkumaan, meinaa vaan rytmit olla sekaisin 2 tunnin aikaeron takia, esikoinenkin meni vasta 22.30 nukkumaan kun muulloin menee tasan kl 21.00.. Hänen kellonsa taitaa olla vielä Teneriffan ajassa.. :)
Hyviä öitä ja vointeja Kerttusille jos joku enää näin myöhään lukee!
MiljaMaaria 20 + 3
Heips vaan!
Tultiin pikavisiitiltä tuolta kotikonnuilta tänään takaisin. Hieman väsyttää kun en saa siellä (lue anoppila) juuri koskaan nukuttua. Siellä on paljon kylmempi kuin täällä meillä makkarissa, seinän ja katon välistä vetää pirukseen ja 120 sänky ei enää todellakaan ole meitä varten. Aamulla sitten nukuin pari tuntia hyvin kun mies nousi jo aikaisemmin, hän kun nukkuu siellä kuin vauva! =)
Mietiskelin tänään, että koska sokerirasitustesteihin yleensä mennään, kun mulle sanottiin jo eka neuvolakerralla, että joudun sellaseen. Onko se yleinen käytäntö vai " joutuuko" siihen jostakin syystä? Mulla oli kyllä aikas kiva tuo painoindeksi raskauden alkaessa (tuli hieman opinnäytetyökiloja kerättyä) ja suvussa on aikuisiändiabetesta.
Onneksi huomenna pääsee hierontaan. Enää en anna hieroa alaselkää, saa keskittyä ihan vaan tuohon hartiaseutuun. Perjantai jo hieman kummittelee mielessä, kun silloin menen leikkauttamaan rasvapatin päästäni. Olen aina ollut hieman herkkä lääkärien suhteen ja nyt ihmettelen, että en ole vielä edes ehtinyt panikoimaan synnytystä. Katsotaan sitten loppua kohden, miten mieli muuttuu. Oon tähän asti vaan ajatellut, että on siitä niin moni muukin selvinnyt, niin kyllä minäkin! Eipä kai tältä päivältä sitten enää muuta! Palaillaan taas astiastoille huomenna!
Venla82 + Eppu17+1
Täällä pohjosessa pakkanen paukkuu jo miinus kaksvitosta ja yhä vaan kiristyy. Kääk! :) Pakkanen paukuttaa puutalon nurkkia niis, että pompin jatkuvasti säikkynä. Yksin hämärissä kotona, ei kiva. :))
Mies lähtee reissuun huomenissa, onneksi pikkuveli on työhommissa täällä pohjosessa vastaavasti, niin tulee meille mörönsyötiksi yökylään. :))
Nuorimmaisella on hirveä flunssa, yski koko yön, mutta kuumetta ei vielä oo. Laitoin siis hoitoon. Saapa nähä, joutuuko hakemaan kuumeista kaveria kesken pois. Pakko vaan yrittää tehä etes vähän näitä hommia pois.
Oma napa ei oo kovin hyvänä tänään: Eilen supisteli iltaa kohden lisääntyvästi. Yö oli suht rauhallinen sen suhteen, mutta aamusta aikasesta taas on supparit jatkunu. Ei hiililapiota kärsi nostaa tulen kohentamiseksi, niin heti supistaa... :( Kökkö, että tympii.
Meillä näyttää aika tiivistahtiselta tämä alkuvuosi: töitten lisäksi opiskeluja, miehen työreissuja, remonttia ja miehen äitin perintökuviot. tuntuu, ettei vuorokaudessa tunnit riitä ja koko ajan väsyttää. Miten teillä muilla?
Oli kiva lukea noita ulkonäköjuttuja. Joittenkin kohalla oli kuvitellu aivan vääränlaisen ulkonäön, toisten kohdalla meni hyvinkin nappiin. :))
Lähdenpä hommien puoleen ja käyn myöhemmin katastelemassa, mitä teille muille kuuluu! Mukavaa päivää Kerttusille! :))))))))))
M tasan 20! Jee! Aamujuna kääntyi!... Kuuletteko kolinan? Synnytys- asema lähestyy... ;)))))
P.S. Krisselle Kiitos siitä eilisestä kommentista. (Mää luen paljon ja oon kasvanu " tarinan kertojien sukuun" , eli isovanhemmat kerto aikonaan iltasadut ite. -Kokeilkaapa muuten omien lasten kans, on hauskaa hommaa! :))))