Eroaako ulkomailla synnytys paljonkin? kokemuksia kaivataan?
Kommentit (3)
kun ymmärtää kaiken ja osaa selittää omat vaatimuksensa omalla äidinkielellä. Vaikka olisi hyvä englannissa niin silti saattaa mennä kielimuurin takia osa jutuista ohi eikä välttämättä osaa sanoa mitä haluaisia jne.
Erilaista kuin Suomessa:
- Sairaalaan on otettava enemmän omaa kamaa mukaan, eli siellä ollaan omissa vaatteissa (vauva myös) ja omat hygieniatuotteet sun muut tuodaan kanssa (tosin jos kiireessä lähtee eikä ehdi ottaa mukaan, niin ei siellä nyt alasti joudu olemaan).
- Synnyttää voi paitsi sairaaloissa ja kotona (n. 2-3% taitaa synnyttää kotona) myös ns. midwife-led unit:issa, jossa siis on lähinnä kätilöitä, ja joihin ei huolita riskisynnytyksiä.
- Sairaalassakin usein synnytetään vain parin kätilön kanssa, vaikka lääkärikin toki olisi tarvittaessa. En tiedä miten Suomessa, mutta käsittääkseni näin EI ole USA:ssa.
- Nopea kotiutus sairaalasta ilmeisesti Suomea yleisempää (ks. " Synnyttäminen Englannissa" tuolla ulkosuomalaisten palstalla)
Ei tule mieleen mitään tiettävää suurta eroa itse siinä synnytystoimituksessa taikka siihen liittyvissä toimenpiteissä. Minun mielestäni täällä pidetään episiotomiaa kovin vanhanaikaisena ja suositaan sitä, että äiti saa sanoa itse mielipiteensä kaikesta, mikä ei ole hätätilan välttämättömyys - mm. kehoitetaan ottamaan sairaalaan mukaan toivelista, jossa sanotaan etukäteistoiveet kipulääkkeitten ja muitten toimitusten suhteen (toki voi muuttaa mieltä). Riippunee sairaalasta ja kätilöistä, kuinka hyvin tuo toimii käytännössä.
Ulkomailla tehdään aina keisarinleikkaus ja eppari, sitten ei anneta imettää ja vauvalle syötetään suklaata.
Ei vaan, oliskohan maissa eroa? Yhteistä on varmaan vain se, ettei hoitohenkilökunta puhu suomea.