Onko pienten lasten (siis useamman kuin yhden) äitejä, jotka jaksavat töissä ja ovat elämäänsä tyytyväisiä?
Muutama päivä sitten oli viestiketju uupuneista äideistä työn ja perheen ristiaallokossa.
Olisi mukava lukea myös päinvastaisia kokemuksia. Rullaako elämä joillakin pienten äideillä suht ok? Mitkä ovat mielestänne siinä ratkaisevina tekijöinä (kodinhoitoon osallistuva isä, viikkosiivooja vai mitä)?
Ja vielä utelisin, oletteko millä alalla? Akateemisesti koulutettuja vai ei?
Itse olen pian palailemassa työelämään, lapset 3,5 ja 1,5. Ja hiukka hirvitti se edellinen ketju.. Perhehelvettikö ja oman elämänlaadun romahdusko odottaa...?
Kommentit (17)
työmaailmaan, lapset olivat 1 v 5 kk ja toinen 3,5. Sekä mieheni, että minä työskentelemme aloilla, joilla on joustomahdollisuus, eli jos lapsi sairastuu, saamme aika helposti työaikojamme soviteltua. Onneksemme tosin lapset ovat olleet varsin terveitä, joten ei ole juurikaan turhia poissaoloja tullut (viime vuonna ehkä 2 pv).
Aamusta olen lasten kanssa hoitoon vienteineen n. 1,5 ja illalla 2 h. yhteinen aika on siis vähissä, mutta mielestäni ihan riittävästi kuitenkin.
Nautin kuitenkin siitä, että voimme lähteä aamuisin ihan rauhassa ilman pienintäkään kiirettä töihin/tarhaan. Emme joudu myöskään heräämään keskellä yötä.
Lapset tykkäävät tarhastaan, joten heistä on sinne kiva mennä.
Minusta ei kyllä kotiäidiksi enää olisi, ei missään nimessä!
Siinä kauhulinkissä muuten tuli esille hyvin se, että ne kenellä oli huono työ/työilmapiiri olivat juuri ne, ketkä olivat stressaantuneimpia niin kotiolojensa, kuin työnsäkin puolesta.
Sanoisin, että jos työolot on ok, niin sitä jaksaa kotonakin vielä ihan hyvin.
Meillä mies osallistuu aivan yhtä paljon ja tasapuolisesti sekä lasten hoitoon viemiseen ja hakemiseen että myöskin sairaiden lasten kanssa kotona olemiseen. Lisäksi meillä käy siivooja, mutta se ei poista sitä, että itsekin täytyy tehdä jonkin verran siivousta (tosin ei niin aikaa vievää, esim. lattioiden pesua, mattojen tamppausta jne.). Lisäksi meillä molemmilla on mahdollisuus tehdä tarvittaessa etätyötä kotoa (minun TA maksanut kotiin ADSL liittymän sitä varten), esim. jos lapset sairaana voi esim. emailit lukea kotoa ja ottaa jonkusen työpuhelun. Pääsääntö toki firmassamme on, että lomilla ja lasten/omissa sairaus tapauksissa ei kotona olevaa häiritä. Ilmoitan kuitenkin lähes aina, että minulle saa soittaa tarvittaessa tai luen sähköpostia päivän aikana, jos asiakastyö vaatii jotakin kiireellistä tms.
Meillä molemmilla on miehen kanssa ns. liukuvat työajat ja olemme akateemisesti koulutettuja. Mieheni on DI ja minä toimin lakimiehenä. Jaksamme molemmat käydä lisäksi omissa harrastuksissa n. 2 kert viikossa.
Työnantajalla on tosiaan merkitystä. Meidän organisaatiossa molemmilla esimiehilläni (toinen nainen ja toinen mies) on pieniä, alle kouluikäisiä lapsia ja he ymmärtävät erittäin hyvin meidän pienten lasten vanhempien tilanteen (meitä on samalla osastolla nyt yhteensä 5). Hyvällä työilmapiirillä ja esimiehillä on merkitystä !
ja ainoa mikä muuttui oli miehen osallistuminen. Ihan sama äiti, työ, koti ja lapsi. Kun mies jätti kaiken vastuun minulle, uuvuin heti. Kun hän lopulta alkoi keskustella yhdessä aikatauluista ja järjestelyistä ja alkoi tehdä osansa kotitöistä - ongelma poistui. Sanoisin että siinä se on.
Ihan hyvin rullaa. En ole akateeminen, vaan tavisduunari. Mikä tässä nyt sen raskaampaa olis?
Työaika on melko säännöllinen paitsi ulkomaan matkat jonkin verran tekevät " säännöttömyyttä" . Toinen lapsista on vielä päiväkodissa ja toinen koulussa. En minä nyt sanoisi että elämä on ruusuilla tanssimista, mutta kyllä minä mieluummin olen töissä kuin kotona. Mies osallistuu hyvinkin aktiivisesti kodinhoitoon tai meillä on " tasajako" . Minä huolehdin ruuan arkisin ja pyykkihuollon ja mies huolehtii siivouksesta ja viikonloppuruuanlaitosta. Ainut asia mitä oikeastaan kaipaa on liikuntamahdollisuudet. Sulanaikaan pääsi lasten kanssa pyörällä liikkeelle, mutta nyt lenkkeily on jäänyt kun lapsia ei oikein saa mukaan.
nopeasti totut organisoimaan päivärytmit & rutiinit niin, että homma pyörii tasaiseen tahtiin.
Mulla on yksi koululainen ja kaksi tarha-ikäistä, ja tällä hetkellä, kun nuorinkin on jo kasvanut vaipoista ulos, en voi valittaa. Kiirettä tosin pitää, teen normaalin työpäivän, sitten lasten ruokailut ja harrastukset, kotitöitä (jos ehtii), oma harrastus 2-3 krt/viikko (mies nukuttaa lapset sillä välin), ja sitten vielä töitä kotona hetken aikaa. Viikonloput pyrin pyhittämään perheelle ihan täysin.
Kotona ollessa (jossa kyllä hyvin viihdyin) oli samaa juttu 24 h vuorokaudessa. Nyt on vaihtelua ja se tuo jaksamista. Meillä kanssa mies hoitaa pääsääntöisesti ruokahuollon ja osallistuu muutenkin tosi paljon kotiin, jopa enemmin kuin minä.
Mutta töihin menin kun lapset noin 1.5 v vuotiaita. Minulla siis 3 lasta noin 2 v ikäerolla toisiinsa.
Olen akateeminen ja suuren suomalaisen yrityksen palveluksessa ihan hyvässä hommassa. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia yhdistää työ ja koti. Työni olen järjestänyt niin että olen noin 8 tuntia päivässä töissä ja kaikki työmatkat on karsittu minimiin. Kerran viikossa olen pitemmän päivän ja teen kaikki rästihommat, muuten lähden about klo 16 kotiin. Kotona teen töitä vain hätätapauksissa. Ehkä minulla on ollut helpot lapset , kotitöihin osallistuva mies ja taito tehdä montaa asiaa yhtäaikaa mutta vaikka olen töissä, meillä on aina koti siisti ja järjestykessä, syömme kotiruokaa ja ehdin hommata lasten kanssa vaikka mitä normaalina arkipäivänäkin. Eli en oikein ymmärrä sellaisia jotka valittavat koko ajan etteivät ehdi tehdä mitään koska itsellä tuntuu olevan aikaa vaikka mihinkä
kotitöistä siivooja käy joka toinen viikko. Minä hoitelen kaiken muun.
Juoksu on henkireikäni. ilman sitä olen kärtyinen akka...
kaikki ottaa aikansa, mutta kunhan pääset alkuun, alkaa elämä rullaamaan. Pyydä apua, jos siltä tuntuu.
Esikoisen jälkeen palasin töihin, kun hän 1,5v. Heräili edelleen öisin, milloin mistäkin syystä. Unikoulut sun muut oli kokeiltu, mutta siitä huolimatta heräili 2,5 v saakka. Ja voin sanoa, että se vuosi töissä oli elämäni raskaimpia :( Kaikki energia meni perusjutuista selviämiseen ja itsensä koossa pitämiseen. En voi sanoa, että olisin nauttinut töistä / illoista kotona perheen kanssa. Pinna oli minimaalinen ja aloitekyky nolla.
No, kuopuksen jälkeen oli pakko palata töihin, kun hän oli taas tuon 1.5 ja meininki oli aivan toinen, kun hän osasi nukkumisen taidon. Elämä maistui elämältä harmaan raahustamisen sijaan.
Eli te helppojen lasten vanhemmat, joilla ei kokemusta usean vuoden valvomishelvetistä, älkää erehtykö vähättelemään toisten vanhempien väsymistä. Olkaa mieluummin nöyrän kiitollisia, että olette päässeet pikkulapsiajasta helpolla.
kaksi pientä lasta, joista nuorempi valvottanut jo yli vuoden ajan ja isommankin nukkumiskuviot välillä aika haasteellisia (vaikeuksia nukahtaa, öisiä uhmaraivareita yms. mukavaa..). Tulkaa meille nukkumaan kuukaudeksi, niin keskustellaan asiasta sitten uudestaan..
Kaksi ensimmäistä lasta nukkuin kaiket yöt ihan pienestä vauvasta saakka. Esikoispoika taas heräsi (ja herää yhä edelleen) monta kertaa yössä ja tulee viereen. Vaikka jouduin heräämään monta kertaa yössä en kokenut sitä raskaana; lapsi vaan kainaloon ja omaan sänkyyn takaisin ja itse uudelleen nukkumaan. Minun työtehoa ja jaksamista ei haitannut yhtään. Mutta ihmiset ovat erilaisia; jotku kotiäidit ( täältä luettua) eivät saa aikaan mitään, eivät ehdi suihkuun, eivät kampaamaan hiuksiaan (?) jne päivän aikana. Itse taas ehdin yhden päivän aikana tekemään vaikka mitä (silloinkin kun lapset olivat pieniä)
Kyllä munkin esikoinen on aina ollut huono nukkuja, ollaan oltu jopa 3,5-vuotiaana sairaalan unikoulussa. Olen vain oppinut tulemaan vähällä unella toimeen. Viime yönä nukkumaan klo 01 pääsin, kun lapsen lääke alkoi viimein vaikuttaa... Se ajanjakso, jolloin kaikki tuntui ylivaikealta ja kodin siivouskin sankariteolta; olinkin oikeasti masentunut. Masennus hoidettiin ja virtaa piisaa!
Vierailija:
Mutta ihmiset ovat erilaisia; jotku kotiäidit ( täältä luettua) eivät saa aikaan mitään, eivät ehdi suihkuun, eivät kampaamaan hiuksiaan (?) jne päivän aikana.
Kotitöitä ei millään ehdi tekemään, kun lapsi vie kaiken ajan. Lapsenkaan kanssa ei oikein voi olla, kun lapsen kuuluu tehdä lasten juttuja ja aikuisten ei niihin saa mennä sekaantumaan. Palstailemaan ehditään kuitenkin oikein hyvin (voin muuten kertoa, että palstailla ehtii, vaikka leikkii lasten kanssa, hoitaa heidät hyvin, tekee kotityöt ja vielä kotiruokaakin. Etenkin kotiäitinä, mutta myös töissä ollessa.)
Lapset 5 ja 3. Nautin olla töissä! Lasten kanssakin on kivempaa niin iltaisin kuin viikonloppuisin, kun itse saa olla töissä. Kotiäitivuodet olivat sitä vastoin hermoja raastavia.
Teen lyhyempää työpäivää, eli minusta ei töissä vedetä selkänahkoja pois. Eli työ ei minua väsytä. Illat ovat toki lyhyitä.
Vierailija:
Kaksi ensimmäistä lasta nukkuin kaiket yöt ihan pienestä vauvasta saakka. Esikoispoika taas heräsi...
Teen säännöllistä päivätyötä klo 8-16, mies vuorotyössä. Nyt olen sairaiden lasten kanssa kotona. Pakko myöntää, että rankkaa on välillä, tosin siitä selviää, kun ei anna stressin iskeä. Tunnustan senkin, että henkisesti jaksan paremmin tämän kuin pelkän kotonaolemisen. Minulle sopii se, että on aikuiskontakteja päivän mittaan ja siten vapaa-ajan vietän lasten kanssa ja kotihommia puuhaten. Miehen vuorotyö tuo joustavuutta, lapsilla lyhyempiä hoitopäiviä yms. Mies myös tekee kotitöitä. Arki-illat otan iisisti, ei haittaa jos koti on vähän sekaisin. Pyykit ja tiskit huolehditaan arkisinkin, ruuanlaitto helpomman kaavan mukaan. Alkuviikko syödään viikonloppuna tehtyjä ruokia ja loppuviikosta eineksiä tai jotain helppoa ja nopeaa. Ym. Joskus kun ottaa koville, ajattelen, että ei mun tarvitse nyt selvitä kuin tästä päivästä, huomenna on taas uusi päivä ja uudet haasteet. Mutta enpä ole masennustakaan potenut, kuten podin kotonaollessani!